United States or Oman ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tietenkään ei siitä ole syytettävä näitä ajattelijoita ja tiedemiehiä, sillä eihän se ole heidän vikansa, että ihmiset ovat niin järjestäneet keskinäiset suhteensa, että toisille ihmisille, vieläpä suurelle enemmistölle, elämä ei tarjoo älyllisen, henkisen elämän edellytyksiä, vaan muodostuu heidän elämänsä liikkumattomaksi, värittömäksi, pelkäksi aineelliseksi olemassaoloksi.
Olette luultavasti nähnyt nimeni sanomalehdissä, sanoi tyttö; jo varhaisesta nuoruudestani saakka olen harjoittanut taidemaalausta ... se työ on ollut minun ainoa suojani monia surullisia muistoja vastaan... Kuinka epätoivoinen lieneekään sellaisen ihmisen elämä, jolla sukulaisten ja ystävien puutteessa ei ole tilaisuutta polvistua taiteen alttarille saamaan lohdutusta ja suojaa maallisille kärsimyksilleen!
Viimeinenkin luottamus oli hänessä luhistunut viimeisen uskon mukana. Jonkun ajan kuluttua matkusti isä pois, sillä hän tarvitsi vaihtelua, ilman muutosta, vapautumista tästä kolkosta ikävästä, johon hän vaipumistaan vaipui. Ja näin katosivat vähitellen asukkaat tuosta suuresta kartanosta, jossa jälleen alkoi hiljainen ja säännöllinen elämä. Sitten sairastui Paul.
Jos uskollisna itsellesi pysyt, Tuot' ääntä kuullen, joka totta lausuu, Niin sortumatta kestät, kasvat yhä, Ja kunnias on puhdas, kirkas, pyhä. Jää rauhaan, mutta siunaa Israel! Poistuu. BILEAM. Hän läksi. Aina totuus, totuus, totuus! Jos lihaa myös en ois ja ihmisverta, Niin kaikki kaikessa vois olla totuus. He tulevat! Taas uutta ahdistusta. Tääll' elämä ja tuolla kuolema.
Robert kärsi alussa paljon tästä hirmuisesta pakkasesta, mutta hän tottui kuitenkin siihen vähitellen ja kokemus oli tässäkin, niinkuin tavallisesti, hyvä opettaja. Elämä oli laivalla yksitoikkoista. Robert nousi kello seitsemältä, samoin kuin toisetkin.
Ukko kertoi sen valittamatta, tyynesti, soutuaan keskeyttämättä, niinkuin jostain toisesta, eikä hän kummia kertonutkaan, semmoista oli elämä siellä yleensä niillä pitkillä perukoilla.
JUHANI. »Mitä minä huolin, veitikka nuori?» Elämä, nuoren miehen elämä on juuri niinkuin tämä kaikuva, kohiseva nummi. Ja tuollahan koillisessa longoittaa Impivaaran töykeä vuori ja tuolla taasen luoteisessa läikkyy kirkon-kylän järvi ja vieläpä haamoittaa tuolla muitakin järviä, tuolla ilman rannalla kuin ikuisessa kaukaisuudessa. Kolistimen kolme järveä siellä silmäni näkee.
Kukapa saattanee, niinkuin hän, meidät tuntemaan, ettei uskonto ole mikään tieteellinen harrastus eikä ammatti eikä oppi-kappalten järjestelmä, vaan elämä Jumalassa; ettei rukous ole, niinkuin hän sanoi, mikään sydämen kohoaminen epämääräisille, ilmaisille korkeuksille hengellistä harjoitusta varten, vaan sydämien nostaminen Jumalan tykö, semmoisen sydämen työ, joka kohtaa meitä, huolii meistä, rakastaa meitä sanomattomasti?
Ja mitä oli elämä, oikea elämisen arvoinen elämä nimittäin, muuta kuin alituista vapautumista, alituista nousua pienemmästä, ahtaammasta suurempaan ja avarampaan. Nyt hänellä oli vapaus. Hänen oli se siis myöskin turvattava ja säilytettävä. Mutta tämähän on ukon, tämähän on ehdottoman vanhanpojan ajatustapaa! pälkähti äkkiä itseivallinen pisto hänen aivoihinsa.
Elämä on todellakin liian lyhyt, jotta siitä puolet odottamiseen tuhlattaisiin. Neljänneksen yli yhdeksästä ja vielä sen lisäksi kymmenen minuttia! Ja lapset, eivätkö nekään vielä ole pukeutuneet? Herran tähden, Elise-kulta»... «Minä menen katsomaan!» Elise lausui ja läksi kiireesti ulos. Oli sunnuntai.