Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Kunnes Edvard rupesi jatkamaan siitä mihin he olivat lopettaneet: Katsos, minulla on aina se tunne, että koko tämä asia on isäni puolelta pantu vireille yksipuolisesti minun hyväkseni, että näet minä muka sen kautta jotenkin »parantuisin» taikka niin . Mutta ajattele kuinka kömpelöä se on Martan suhteen! Jos olisit todella rakastunut, et varmaankaan noin kaivelisi itseäsi.
LINDH. On taas kävellyt edestakaisin, aikonut tarttua telefooniin, mutta peräytynyt taas, pysähtyy. Valitettavasti en voi. ROUVA LINDH. Mutta jos hän kieltää, Edvard? LINDH. Levittää käsiään. Ehkä ... ehkä ei ... tuskin sentään... ROUVA LINDH. Sinä voit olla tuosta kiertokirjeestä välittämättä.
Kinturi ei voinut tätä puhetta aivan ymmärtää, ehkä sen vuoksi, ettei osannut uskoa kuulevansa mokomalta herrasmieheltä juuri sellaista, mitä oli kaiken ikänsä omissa luissaan tuntenut; tai ehkä senkin vuoksi, että Edvard puhui liian nopeasti.
"Minä olen jo lunastettu, rakas Edvard, ja toivon nyt pääseväni ijankaikkiseen rauhan valtakuntaan, jossa ei ole mitään valkoisen ja mustan erotusta. Siellä on vielä paljon parempi kuin Kentuckyssä.
Edvard piiritti sitte Calais-kaupungin, jonka täytyi sitkeän vastarinnan jälkeen viimein antautua. Vihoissaan kuningas käski kuutta kaupungin etevintä porvaria saapumaan nuora kaulassa englantilaisten leiriin tuomaan kaupungin avaimia ja antautumaan alttiiksi voittajan kostolle. Eräs porvari tarjoutui vapaaehtoisesti menemään kuolemaan ja viisi muuta seurasi hänen esimerkkiänsä.
Onko se vähän, että on oman morsiamen syntymäpäivä? Edvard meni viereiseen huoneeseen peseytymään, sekä pani oven jälkeensä kiinni merkiksi, että Vendellin ei ollut sinne tuleminen. Kuului kuinka hän siellä tuskitellen ja tiuskuen haki kaapista visiittivaatteita. Sitten kuului kuinka hän kaateli vettä vatiin ja alkoi läiskytellen peseytyä.
Mutta herra Vendell, yksin jäätyään, ennenkuin istui, vilkasi kirjotuspöydälle ja hänen silmänsä sattuivat heti »Surkeisiin epäkohtiin», joilla Edvard oli peittänyt isälle kirjottamansa kirjeen. Herra Vendell ei voinut olla kumartumatta pöydän yli. »Surkein vääryys on, että kun maata löytyy yltäkyllin, sen viljelemistä tahallisesti vaikeutetaan.
Hän antautui silloin mustalle prinssille, sanoen: "Hänelle minä antaudun, sillä hän on urhollisin vihollisistani." Vanki vietiin Bordeauxiin, englantilaisten päämajaan. Eräänä päivänä lausui joku Edvardille; "Prinssi, teillä on vankilassanne ritari, jota ette uskalla päästää irti: se on Bertrand du Guesclin." Edvard silloin heti tuotti eteensä vangin. "Kuinka voitte, Bertrand?" kysyi hän.
Mutta juuri kun Edvard, jouduttuaan keskelle kukkaköynnöksiä ja naisten tekotuoksuja, itsekin huomasi suuren laiminlyöntinsä ja tunsi koko yleisön tuomitsevat katseet jäsenissänsä, kuuli hän takaansa Vendellin huudon: Edvard hoi, tässä ne ovat, sinä unohdit pääasian! Ja näki Vendellin tulevan kantaen suurta pyöreätä naisten hattukoteroa.
Ja eikö herra Vendellin vielä enemmän kuin kenenkään muun etuihin olisi sopinut, että Edvard olisi maannut tämän päivän Vaanikkalassa ja niin laiminlyömisellään taas osottanut mikä mies hän oikeastaan oli? Eikö herra Vendell vihdoin ollut se nuori mies, jota Martta piti parhaimpana ystävänään ja johon moni oli pannut semmoisiakin toiveita, että se vielä »lyö Edvardin laudalta?»
Päivän Sana
Muut Etsivät