Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
"Onko se totta?" lisäsi hän, ja kainous ja hämmennys muuttui riemuitsevaksi, lapselliseksi iloksi, "onko se totta ... että me ... olemme kihloissa? ... sulhanen ja morsian?... minäkö ... minähän olen vasta 18 vuotta ... niinkö aikaisin ... saanko kertoa sen ... julkaisemmeko..." Eugen hymyili Doran lapselliselle innostukselle, mutta samalla oli siinä jotain, joka tuntui hänestä vastenmieliseltä.
Mitä amiraliteti-oikeusto sinä päivänä oli minun silmissäni; miksi hullutukseksi minä ajatuksissani juttumme muutin, sitä kuunnellessani; kuinka minä näin "Doran" piirrettynä sen hopea-airon lavalle, joka laskettiin pöydälle tämän korkean tuomio-istuimen vertauskuvaksi; ja kuinka minusta, kun Mr.
Sillä tapaa jokaisen viikon loppu oli suloinen aika minulle, ja minä kestin viikon muut päivät sillä, että muistelin sitä. Mieleni huojentui ihmeellisesti, kun huomasin, että tätini ja Doran tädit ylimalkain tulivat paljon paremmin toimeen yhdessä, kuin olisin voinut toivoa.
"Me olimme siellä ainoastaan jonkun minuutin, joimme maitoa ja menimme; siinä koko lyhyt matkakertomukseni." Nuori mies tuli aivan pian tutuksi rouva Printfellin luona siinä pienessä kamarissa, ja Doran tultua oli hänen erittäin hyvä olla. Hänellä oli vähän tilintekoa mummon kanssa, jonka hän suoritti sukkelasti kuiskuttelemalla ja jätti yhden paperirahan.
Hän puhalsi lyhyesti ja halveksien, niinkuin hän olisi puhaltanut pois itsensä. Hyvä oli, että hän oli päässyt niin pitkälle salaisuudessaan, sillä nyt kuulimme vaunujen, jotka toivat kotiin tätini ja Doran, seisahtuvan vähäiselle puutarhan-portille. "Ei sanaakaan, poikani!" jatkoi hän kuiskauksella; "syyttäkäät Dick'iä koko asiasta vähämielistä hullua Dick'iä.
Doran mieleen johtui tarina, jonka hän oli kerran kuullut: kaukana meressä oli kallio, joka oli näöltään kuin naisen pää; kerran muinaisaikoina oli eräs äiti siinä nähnyt lapsensa hukkuvan, ja sitten hän istui siinä yöt päivät, tuijottaen syvyyteen, kunnes hänen kasvonsa kivettyivät ja hänen täytyi istua siinä, vuosisata toisensa jälkeen, äärettömässä surumielisyydessä tuijottaen syvyyteen.
Oltuaan yksinänsä, katseli Annette Doran hyvää ja lempeää muotoa, ikäänkuin urkkiakseen hänen sisimmät ajatuksensa.
"Isän siunaus, Annette, seuraa läpi koko elämän... Rakasta häntä myötä- ja vastoinkäymisessä". "Dora, nyt et tietänyt mitä sanoit. Nyt vuodatit sinä kirouksen ylitseni". Annette kallistui Doran olkapäälle ja oli kauan aikaa äänetönnä. Vihdoin oli hän koonnut kylliksi voimaa puhuaksensa. "Mutta, Dora, se on lopussa ... ikuisesti lopussa, näetkös". "Lopussa?" "Niin ja ikuisesti!" "Mutta..."
Hän ei sanonut mitään, loi ainoastaan halveksivan katseen Doran kiihoittuneisiin kasvoihin ja lähti pois. Mutta sisässään hän hautoi mieliharmia ja katkeruutta. Doran harmit taas purkautuivat ulos pieninä, kiukkuisina vihanleimauksina, sitten hän oli taas yhtä iloinen kuin ennenkin.
Nyt tuli Doran itse tarttua talouden ohjiin, ja sen hän oli tänä hetkenä kokonaan unohtanut. Ensimäinen päivällinen kahdenkesken Eugenin kanssa! Nyt piti laittaa hienointa ja parasta mitä hän tiesi.
Päivän Sana
Muut Etsivät