Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
Vapaaherra Lothar von Claudiuksen laillisina perillisinä, herttuallisen perheen sivuhaarana astuivat veli ja sisar alas niitä rappuja, joita Charlotte epätoivossa ja tuskastuneena äsken astui ylös. Päivän selkeä oli nyt se arvoitus minullekin mutta kuinka oli herra Claudiuksen mahdollista punastumatta ja vakavasti kieltää totuutta?
Minusta oli, ikäänkuin täytyisi minun ehdottomasti juosta esiin, repiä kirja ja kynä hänen kädestänsä ja kätkeä ne; sillä hän ei kuullut toisista huoneista läheneviä askeleita; hän ei nähnyt Charlotten hiljaa hiipivän salin lävitse ja äärettömän kummastuneena säikähtävän huomatessansa soittajan olevan herra Claudiuksen.
Jos vahva Goljatti oli hetki sitte joutunut hämilleen ja paennut, niin pysyi pikkuinen Taavetti rohkeampana!... Minä astuin hitaammin, kuin nopsat jalkani olisivat suoneet, Karolinenlustia kohti ja herra Claudius käveli ääneti vieressäni... Etehinen oli kirkkaasti valaistu; minun huoneeni oven ohitse vievässä käytävässä paloi joka ilta herra Claudiuksen käskystä kaksi lamppua.
Siis ei minun tarvinnut sentähden mennä herra Claudiuksen kirjoitushuoneesen. Siitä alkaen tein minä väsymättä ahkerasti työtä.
Minä olen varma siitä, että hän sydämensä pohjasta kiroaa kaupunkimme sanomalehtiä, jotka huomenna laveasti kertovat Hänen Korkeutensa käynnistä Claudiuksen kauppatoimistossa; mutta siitä ei voi mitään huomata; hän on varustanut itseään porvarillisten avujensa koko tyvenyydellä ja näyttää siltä, kuin kunnioittaisi hän ylhäistä seuraa läsnäolollansa.
"Minä asun isäni kanssa herra Claudiuksen luona K:ssa, jos tahdot kirjoittaa minulle ja sanoa, oletko saanut rahat postissa." Piste! Se oli hyvä, mutta osanneekohan hän lukea sitä? Ilse sanoi aina, ett'ei löytynyt ajatusta minun kirjoituksissani, sentähden että kirjaimet olivat niin sekaisin.
"Ah, sanat eivät tahdo päästä huulieni ylitse, sillä ne näyttävät mitä suurimmalta kiittämättömyydeltä. Maailma tuntee meidät ainoastaan jalomielisen miehen ottolapsiksi " "Niin minäkin " "Ja hän se kuitenkin on, joka meitä pettää!" lausui Charlotte epätoivoisena. "Seis herra Claudiuksen vertainen mies ei petä eikä ryöstä ketäkään!
Ikäänkuin sumun lävitse näin herra Claudiuksen seisovan viheriäisten uutimien välissä; hän viittasi salaa Ilselle lyhentämään tuskani ja suruni; hänen ei tarvinnut sitä tehdä minä tein sen itse. Kädet puserrettuina kulmiini, pakenin minä pihasta puutarhaan ja vasta juostessani sillan yli kuulin minä vaunujen ajavan ulos portista kadulle.
Minä en muistellut, että sekin kuului "rihkamapuotiin", jota hän Dagobertin kanssa niin syvästi halveksi... Hänen säihkyvät silmänsä katsoa tuijottivat lakkaamatta yhtä samaa esinettä, herra Claudiuksen kasvoja, joka seisoi täydessä lampunvalossa palmun vieressä juuri yhtä suorana ja solakkana kuin sen kuorinen tyvi... Charlotten puhe ei ollut totta sinä silmänräpäyksenä ei ollut surmaavaa kylmyyttä noissa "terävissä läpitunkevissa silmissä". Kasvot olivat elävät ja punottivat sisällisestä liikutuksesta, vaikka rinnan yli ristissä olevat käsivarret tekivät hänet tyvenen ja liikahtamattoman näköiseksi.
Polveni vapisivat vielä ja veri tykytti kuumeentapaisesti suonissani; kohtaus oli kauhea! Tavaton ajattelemattomuus, että olin sekautunut Claudiuksen perheen salaisiin kohtiin, rankasi minua hirveästi ja heltymättömän johdonmukaisesti.
Päivän Sana
Muut Etsivät