Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Hän nojasi päätänsä ovenpieleen ja itki. Frans Blendenau avasi silmänsä. "Tekö siellä olette, neitsy Madsen?" "Ei." Hän käänsi päätänsä. "Kuka te olette?" "Teidän palvelusneitsyenne lähetti minut tänne pitämään teille seuraa sill'aikaa, kun hän meni tuomaan lääkäriä." "Se oli kauniisti tehty teiltä. Missä tapasi hän teidät?" "Alhaalla alhaalla kadulla."
"Mutta minä olen täysissä tunnoissani vielä, eikö niin?" "Olette tietysti, herra Blendenau. Sairautenne laita on niin onnellisesti, ettei siinä kadoteta hengenvoimia." "No niin, sitten otan teidät ja neitsyen todistajiksi, että olen täysissä tunnoissani, kun lahjoitan tälle nuorelle rouvasihmiselle sen 20,000 kruunun suuruisen summan, joka on täällä lompakossani.
Porstuankello soi. Neitsyt Madsen kavahti ylös, järjesti punaruskeata tukkaansa punaruskeilla käsillänsä ja siloitti punaruskeata pukuansa. Sitten juoksi hän avaamaan. Herra Blendenau seisoi siellä ulkona. Hän oli kalpea, kauhean kalpea. "Antakaa minulle käsivartenne, neitsyt, teidän täytyy taluta minua, muutoin kaadun. Töin tuskin pääsin portaista ylös." "Herra luojani!"
Hänen kasvoillaan, tukallaan ja puvullaan oli aivan sama punaruskea väri kuin ennen, ja kuitenkin oli kulunut useita vuosia, viisi vuotta, siitä kun pikku Diina seisoi siinä ruokasalissa ja myi vehreitä seppeleitä. Neitsyt Madsen nukkui; sillä oli jotenkin myöhä. Kello kävi yhtä, eikä herra Blendenau ollut vielä tullut kotiin.
Hän oli jokseenkin tuikeannäköinen; hänellä oli laihat, punaisenruskeat kasvot, punaisenruskeat kihartelevat hiukset ja punaisenruskea hame päällänsä, ja koska hän ei jokapäiväisissä tilaisuuksissa käyttänyt sellaista ylellisyyskappaletta, kuin valkoinen kaulus oli, ei voitu hänestä koskaan tarkalleen nähdä, missä kaula loppui ja missä hame alkoi. "Mitä te, herra Blendenau, suvaitsette?"
Frans Blendenau istui akkunassansa leikitellen hajamielisesti vihriäisellä seppeleellä. "Sehän tuoksuu parhaiten kuihtuneena," jupisi hän, "sittenhän onkin parasta antaa sen kuihtua." Hän heitti sen akkunalle ja meni pukemaan päällensä. Joku päivä tämän jälkeen kuului taaskin pihassa tuo heleä lapsenääni, joka lauloi vihriäisistä seppeleistä.
Tämä istui siellä ylhäällä valkoisessa takissansa sinisine silkkinyörineen ja nojasi päätään punaista varjostinta vastaan. Tytön posket hehkuivat, ja hän riensi kiireesti ulos portista ja pitkin katua, pieni laiha kätönen suonenvetoisesti puristaen kultarahoja. Frans Blendenau istui vielä akkunassa ja leikki hajamielisenä pienen vehreän seppeleen kanssa.
Sitten hän soitti. Neitsyt Madsen tuli sisään. Hän näytti jotenkin happamelta, hänellä oli laihat, punaruskeat kasvot, punaruskea kihara tukka ja punaruskea puku, ja kun hän arkitilassa ei käyttänyt sellaista ylellisyystavaraa kuin valkoista kaulusta, ei voinut koskaan tarkoin nähdä, missä kaula päättyi ja puku alkoi. "Mitä tahdotte, herra Blendenau?"
Hän on käytännöllinen mies, joka järjestää kaikki asiani. Haluan saada isänmaahani hautani. Diina neiti tietää toiveeni siinä suhteessa, ja se summa, jonka hänelle olen lahjoittanut, on oleva hautani hoidoksi." Uusi yskänkohtaus ankarampi kuin koskaan. "Te ette saa puhua niin paljon, herra Blendenau, se rasittaa teitä liiaksi." "Eipä minulla enää olekaan paljon, jota tahtoisin sanotuksi.
Hänen kasvoillansa, hiuksillansa ja hameellansa oli sama väri kuin ennenkin ja kuitenkin oli kulunut monta vuotta, viisi vuotta, siitä kun pikku Dina seisoi siinä ruokahuoneessa myymässä viheriöitä seppeleitänsä. Neitsy Madsen nukkui; sillä jo oli jokseenkin myöhä. Kello oli yli kahdentoista eikä herra Blendenau ollut vielä tullut kotia.
Päivän Sana
Muut Etsivät