United States or Mongolia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyvästi, poika! ... hyvää yötä, sinulle, tervehdi sitä kuin käskin ... kas niin ... hyvästi! Berndt jäi jälelle yöksi, istui tuolilla etuhuoneessa. Kun aurinko nousi, tuli äiti hiipien sinne, tuijottavin silmin katsellen ihanaa aamuruskoa, joka pistäytyi esiin puitten välistä. Hän tarttui molemmin käsin Berndtsson'in käsivarteen, sanoen hiljaa: Tulkaa sisään! tulkaa sisälle minun kanssani!
Olin, tuli vastaukseksi, Berndtsson'in mennessä, vähällä tervehdyksellä vapaaherrattarelle, ja lähestyessänsä Liinaa. Tyttö pani työnsä pois ja kiinnitti haaveilevat silmänsä Berndtsson'iin. Ja te tulette, siinä aikeessa että... Tuomaan teille jäähyväiset, sanoi Berndtsson hiljaa. Muistiko hän minua? Kyllä, hän puhui melkein yksinomaan teistä. Liina hymyili. Ja... Mitä?
Ei vaarallista, äitiseni, nauroi notarius; minä oikein tunnen itseni terveemmäksi taasen; se oli hyvä käyntituuri, kuin minä tein ja niin tapasin minä tämän kunnian ystävän ... luutnantti Berndtsson'in ... ha ha ha, minä olen oikein keveä sydämeltäni. Keskustelu sai toisen käänteen, ja notarius oli saanut rattoisuutensa. Kun Berndtsson myöhään meni kotiin, mutisi hän itseksensä.
Keskustelu paruunin ja Liinan kanssa oli tapahtunut, niinkuin me ennen olemme kertoneet, niin ettei hän erittäin ollut voittanut sellaisen tuntijan suostumusta; mutta keskustelut Berndtsson'in kera näkyi paremmin luonnistuman. Berndtsson oli yksinkertainen, vilpitön eikä liiaksi sivistynyt nuorukainen, joka ei likimainkaan ollut väsynyt elämän nautinnoihin.
Oh, ei niin pahoin ... kirous, eikö hän valssaa Berndtsson'in kanssa ... niin niin, se on somaa, eikö hän ole jo oppinut hymyilemään. Sen he kyllä pian oppivat, virkahti tuo toinen; mutta tiedätkös, ei ole ketään koko Tukholmassa, joka nauraa sulolla, paitsi yksi. Niin, minä tiedän ketä sinä tarkotat, se on Adolfine.
Vai niin, anna se tänne sitten, se ei ollut siis oikea. Monen erhetyksen perästä tuli vihdoin Berndtsson'in pieni käännös esiin. Ah, minä soitan ja laulaa sen isälle! Nuotit näyttävät helpoilta.
Mutta minä unhotan vallan, että meillä on vieraita, sanoi hän vihdoin, rientäen ulos. Notarius istui, katseensa jäykästi lattiaan kiintyneenä ja hän hypähti, Berndtsson^in kysyessä: Kuinka on sen laita? Ukko katsahti ylös ja tunsi taasen jotakin, joka antoi luottamuksen Berndtsson'in sanaan. On huonosti, hyvä luutnanttini. Kuinka niin? puhukaa! sanoi nuorukainen innokkaasti.
Berndtsson'in tullessa salonkiin, istuivat nuo kolme naista siellä, Liina, kuten tavallisesti, työnsä ääressä, vapaaherratar, lataillen hiljattain ulostullutta romaania, ja neiti, työskenteli reflexionipeilin ääressä. Ei, kas luutnanttiamme! lausui vapaaherratar, pannen pois kirjan. Terve tuloa! ... No, te olitte tuolla valkeanvaarassa.
Eikö totta, Berndt, sanoi hän sitten, kääntyen luutnantti Berndtsson'in puoleen; eikö totta, minä ehkä tapaan kohta Kaarlo Helmer'in ja hänen Liinansa, tuon uskollisen, rakkaudesta rikkaan hengen, joka eli ja kuoli hänen nimensä huulilla ja hänen kuvansa sydämessä... Miksikä olisi tämä ikuinen rakkaus, jos se vaan olisi jotakin katoavaista? Mitä olisi toivo, jollei sitä täytettäisi.
Frans on vaan yhtäläinen, lausui ukko; minä luulin hänen voivan koota Euroopassa varastoa, jota hän ei kotona näy tahtovan koota. Akseli vaikeni. Sinä olet kulkenut omaa tietäsi, Akseli; miks'et sinä seurannut Frans'ia. Hyvä eno, minä huomasin ... minä luulin... Sinä vaivasit häntä, eikö niin? Niin, siltä tuo näyttäisi. No, kuinka oli tuon tapauksen laita kapteeni Berndtsson'in tyttären kanssa.