Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Mutta nyt olivat hänen toverinsa jo saavuttaneet hänet. Tiheässä pensastossa syntyi hurja käsikahakka mies miestä vastaan, kiväärin tukit aseina hevosten astuntaa ja taistelijain läähättävää hengitystä kuului. Bartek taisteli yhäti.
Bartekissa oli herännyt ranskalaisten kauhistuttava vihollinen. Turhaan riensi kaksikymmenvuotias poika, yhtä voimakas kuin isäkin, tämän avuksi. Syntyi lyhyt ja kiivas tappelu, jolloin poika kaatui maahan ja isä heilui ilmassa. Bartek heitti hänet kuin pallon kauas johonkin, itse hän ei muistanut mihin.
He ovat kivittäneet sinua niistä, niin he ovat tehneet. Sinun tulee langeta hänen jalkoihinsa, minä sanon. Kyllä, sen minä varmaan teen vastasi Bartek vakuuttavasti. Sallima näytti taas hymyilevän sankarille. Muutama päivä sen jälkeen ilmoitettiin hänelle, että hän sairauden tähden pääsisi pois vankeudesta vastaiseksi, aina talveen saakka.
Niin pitkälle kuin Bartek voi muistella taaksepäin, ei sääli ollut koskaan häntä niin vaivannut kuin nyt. On aivan selvää, että jokin painaltaa hänen kurkkuaan, on aivan varmaa, että itku kohoaa hänen rinnastaan. Vanhempi vanki kääntyy vaivoin toiselle korvalleen ja sanoo: Hyvää yötä, Wladek. Hiljaisuus syntyy. Kuluu tunti ja Bartek voi hyvin pahoin.
Bartek suutelee uudestaan armollisen rouvan kättä, aina vaan äänetönnä ja alakuloisena. Maaneuvos oli hänen mielessään.
Kuin vihdoinkin "puolalainen valitus" tuli esille, siirtyi edusmieshuone päiväjärjestykseen. Bartek istui sill'aikaa vankilassa, tahi oikeammin sanoen makasi vankilan lasareetissa, sillä kivenheitosta oli se haava au'ennut, jonka hän oli saanut sodassa. Kuin hänellä ei ollut kuumetta, mietti hän, ja mietti niin kuin kalkkunakukko, joka kuoli mietiskelemisestä.
Silloin päätti Wojtek uuden Sookrateen tavoin puhua vertauksilla: Eikö kenties sinun koirasi koskaan tappele minun koirani kanssa? Bartek muljautti silmiään ja katsahti hetkiseksi opettajaansa. Niin, kyllähän se on totta Ovathan itävaltalaiset myöskin saksalaisia, jutteli Wojtek ja eivätkö meikäläiset ole taistelleet heitä vastaan?
Miksi muljottelet kuin vasikka, kuin sitä viedään lahdattavaksi? kuiskasi Wojtek. Kyllä sinäkin raukka pian siihen tilaan joudut. E-eipä, änkytti Bartek. Pelkäätkö? kysyi Wojtek. Totta kai minä pelkään...! Iltarusko kävi vielä punertavammaksi, Wojtek ojensi kätensä sitä kohden ja kuiskasi: Näetkö tuon kirkkaan valon tuolla? Tiedätkö mitä se on, raukka? Se on verta.
Joukko Ranskan jalkaväkeä rikkinäisissä viitoissa, pieniä, likaisia ja kurjia, oli pakattu yhteen kuin sillit tynnyriin. Useat heistä ojensivat kätensä ottaakseen niitä vähäisiä lahjoja, joita väkijoukko tarjosi, jollei vahti heitä siitä estänyt. Bartek oli, sen mukaan mitä hän Wojtekilta oli kuullut, kuvitellut ranskalaiset ihan toisenlaisiksi. Bartekin uljuus alkoi taas palata.
Nurkassa, tuulen suojassa oleva lamppu heijasti epätasaista valoa tupaan, mutta Bartek juuri ikkunan vieressä oli kokonaan pimeässä. Kenties olikin parasta, etteivät vangit nähneet hänen kasvojaan. Hänen tilansa oli varsin kummallinen. Alussa valtasi hänet kummeksiminen ja hän tuijotti levitetyin silmin vankeihin, samalla kuin hän turhaan koetti ymmärtää, mistä he puhuivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät