United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Puutarhassa omenapuun alla istui, kädet sylissä, Liisa, Ojamyllärin emäntä, ja hänen silmiinsä kuvautuivat viimeksi kuluneet elämän vuodet, erittäinkin nykyiset, jotka olivat tuoneet niin paljon tuskaa ja vaivaa, ristiä ja kyyneleitä. Tuomen latvassa raksutteli kaksi rastasta ja avaruudessa nousi leivonen taivaan puoleen, Luojalle ehtookiitosta laulamaan.
Vihdoin, vähän epäsäntillisesti k:lo 1/2 5 jälkeen, avataan talon rautaiset portit ja nuo raskaat, kellervät vaunut lähtevät, kuuden hevosen vetäminä, rämisten täyttä vauhtia eteen päin. Hämärää kun on, ei Damaskusta eikä sen reheviä puutarhoja voi, valitettavasti kyllä, vielä juuri paljon nähdä; ainoastaan kukkien unelmat tuoksuivat erittäin viehättävästi hiljaisessa avaruudessa.
Hävittäisivätkö hekin kerran toisensa kuin kaksi tähteä avaruudessa, jotka sattuvat yhteen, syttyvät, tuikahtavat tuokion ja sammuvat tyhjyyteen? Sanottiinhan suurten maailmoiden sammuvan niin. Kuinka ei sitten lempi kahden raukan ihmislapsen? Ei, ei! Liisa ei tahtonut tuota kaikkea nyt ajatella. Olihan nyt onni, olihan nyt kesä.
Ja hän hiipi hänen luokseen, kuin olisi hän tahtonut kuiskata näkynsä hänen sydämeensä. "En tiedä, missä olin ... ja mitä oli ympärilläni", jatkoi hän, "olin kuin kirkkaassa, säteilevässä avaruudessa ... kaikkialla oli valoa ja kukkia ja iloa.
Jonka mukaan myös pian lennetään. Ja miksei? Myös kuuhun ja Marsiin? Jos kerran voidaan liikkua ja hengittää vetten alla, miksei opittaisi liikkumaan ja hengittämään myöskin ilmattomassa avaruudessa, jonkin puristetun aineen avulla?
Ja yhä vielä auringon noustessa ja laskiessa ja tähtien kierrellessä avaruudessa, meidän lukumäärämme kasvaa kasvamistaan." Vieras nousi valkean äärestä ja seisoi suorana. Hänen ympärillään ja hänen takanaan oli pimeys. "Koko maa on meidän.
Niin, sellainen on virta, ja samallainen on, Aino neiti, myöskin ihmiselämä. Se alkaa ensin tuolla ylhäällä avaruudessa, satumaailmassa, sitten herää ihmisessä suurempia ajatuksia, jostain ennen tuntemattomasta, ja hän haluaa ulos, yhä vaan ulos.
Kun esim. jonkun taivaankappaleen rata osoittaa säännöttömyyksiä, laskee tähtientutkija tunnettujen lakien nojalla, missä häiritsijän täytyy olla. Hänen arvostelmansa: »Sillä ja sillä kohdalla avaruudessa täytyy sen ja sen kokoisen taivaankappaleen olla», perustana ovat eräät lukusuhteet.
Kello kävi yhdeksättä illalla, aurinko laskeutui pilviin, mutta palavasta kaupungista nousevat liekit saivat taivaan punertavaksi ja hehkuvan valon alla vyöryi avaruudessa tukehuttava kuumuus tuhansissa vivahduksissa. Kauhun, raivon ja surun valtaamana syöksyi kansa kaupungista rajusti paeten ja sen muassa ne eläimet, joita oli maltettu pelastaa.
Aadolfista oli tämä näytelmä sitä viehättävämpi, kun tiede vasta vähää ennen hänen aikojansa oli nostanut taivaankannen Atlaan väsyneiltä hartioilta ja antanut sen häipyä äärettömyyteen, ja kaukolasi vielä teki suuria, hämmästyttäviä keksintöjä avaruudessa. Oli jotakin uutta ja ajatusta huumaavaa nähdä luomisen rajapyykit niin kauas siirretyiksi, että maa sen keskellä hupenee tomurakeeksi.