United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta yksin jäätyään läksi Pomponia pikku Auluksen luo, joka ei lakannut itkemästä sisartaan ja uhkaamasta Caesaria. Aulus tietysti otti lukuun senkin, että häntä mahdollisesti ei päästetä Neron kasvojen eteen. Hänelle vastattiin, että Caesar paraikaa oli laulamassa luutunsoittaja Terpnoksen kanssa ja ettei hän yleensä ottanut vastaan muita kuin niitä, joita hän itse oli kutsunut.
Pomponia alkoi puhua itsestään. "Niin! hän näyttää tyyneltä, mutta hänen rinnassaan on kipeitä haavoja, sillä Auluksen, hänen miehensä, silmiä peittää vielä kaihi, hän ei vielä ole juonut valon lähteestä.
Oli ollut hetkiä Auluksen talossa, jolloin Vinitius oli uskonut onnen olevan likellään, mutta nyt hän tiesi, ettei tyttö häntä kärsi ja että hän vielä kuolinhetkenäänkin kantaa sydämessään vihaa häntä kohtaan. Mutta Acte, joka tavallisesti oli niin arka ja lempeä, puhkesi nyt vuorostaan kiivaasti puhumaan. Millä lailla Vinitius oli koettanut Lygiaa voittaa?
Uudestaan täyttyivät Pomponian ja Lygian silmät kyynelillä, vielä kerran laski Aulus kätensä Lygian päälaelle. Sitten läksivät sotamiehet viemään häntä Caesarin talolle, pikku Auluksen huutaessa täyttä kurkkua ja heristellessä pieniä nyrkkejään centuriolle, muka sisarta puolustaakseen. Vanha sotapäällikkö käski valmistaa kantotuolinsa ja sulkeutui sillaikaa Pomponian kanssa pinakothekiin.
Nyt oli Petroniuksen vuoro hämmästyä, sillä hän ei ollut saattanut odottaa kuulevansa Homeron säkeitä tytön huulilta, jonka syntyperä oli barbarinen, kuten hän Vinitiuksen kertomuksesta tiesi. Hän loi kysyvän katseensa Pomponiaan, mutta tämä ei voinut antaa mitään vastausta, sillä hän katseli paraikaa hymyillen vanhan Auluksen ylpeydestä säteileviä kasvoja.
Vihdoin hän kääntyi Lygian puoleen ja rupesi ilkkuvan tyynesti kyselemään: "Oletko puhunut Caesarin kanssa?" "En, Augusta." "Miksi sinä tahdot olla täällä etkä Auluksen luona?" "En tahdo olla täällä. Petronius yllytti Caesaria ottamaan minut Pomponialta. Olen täällä vastoin tahtoani, oi herratar!" "Tahtoisitko palata Pomponian luo?" Viime sanat lausui Poppaea pehmeämmällä ja lempeämmällä äänellä.
He eivät saattaneet hakea turvaa Auluksen talosta, koska he siten yllyttäisivät Caesarin vihan sitä vastaan. Mutta ei hän liioin saattanut jäädä Caesarin eikä Vinitiuksen haltuun. Ursuksen täytyi saattaa hänet pois kaupungista ja kätkeä jonnekin, jonne ei Vinitius eivätkä hänen palvelijansa löydä.
Hän olisi iankaikkisesti ollut hänen omansa. Miksi ei hän ollut menetellyt niin? Olisihan hän oikeastaan tahtonut. Mutta nyt ei Lygiaa ole, eikä hän häntä löydä, ja jos löytäisikin, niin olisi heti tarjolla kadottamisen vaara. Ja jollei kadottaisikaan, niin eivät varmaan huolisi Vinitiuksesta Auluksen väet enempää kuin Lygiakaan.
Hän tarttui Lygian käteen ja katseli ihastuksissaan elämänsä onnea, jonka hän vihdoinkin oli saavuttanut, ja toisteli toistamistaan hänen nimeänsä, ikäänkuin vakuuttaakseen itselleen, että hän todella on löytänyt hänet ja että hän on tässä hänen luonaan: "Oi Lygia! oi Lygia!" Vihdoin hän rupesi kysymään Lygian tunteita, ja Lygia tunnusti hänelle rakastuneensa häneen jo Auluksen talossa.
Niin!... Sillä jos Caesar saisikin siitä tiedon ja kysyisi minulta mihin on joutunut panttivanki, jonka hän minulle uskoi, niin vastaisin: olen mennyt naimisiin hänen kanssaan, ja hän käy Auluksen talossa minun suostumuksellani. Ei hän kauaa viivy Antiumissa, sillä hän tahtoo päästä Akaiaan, ja jos viipyisikin, niin ei minun joka päivä tarvitse nähdä häntä.