Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Istuessa muutama viikko sitten jonkin kahvilan seinämällä saattoi vielä vähän väliä nähdä outoja kasvoja ja omituisia pukuja. Milloin kulki musta neekeri ja katseli ihmetellen ympärilleen. Milloin asteli arvokas arabialainen väljässä viitassaan ohitse.
Eno Kasperi heitti sisarestaan irti ja asteli horjuen äitiänsä kohden. "Voi äiti! Minä olen poikanne Kasperi, onneton poikanne minä olen", sanoi Kasperi äidillensä värisevin äänin, eikä uskaltanut tarttua tuijottavan äitinsä kädestä kiinni.
Nytpä taas kaikki on hiljaa, tuuli ja sade yksin hallitsee, lamput ovat sammutetut, Mugbyn asemahuone kuolleena, hämärästi häämöittävänä; se on vetänyt viittansa silmien yli, niinkuin Caesar, kun hän murhattiin. Ja nyt, kun myöhäinen matkustaja asteli edestakaisin, kulki myös hänen mielensä sivuitse kummitteleva juna pimeän kautta; se oli hänen elämänsä juna.
Yksinkertaisesti hymyillen meni hän Esan luo ja tarttui leikkisänä tämän kaulukseen. Esa rupesi räikeästi nauramaan ja alkoi todella vääntää ja meluta Ellan kanssa kuin kakarat ainakin. Sillä välin Koipi-Siukku istui tuolilla, tihruiset silmät alasluotuina ja väänteli mälliä poskesta toiseen. Vennu asteli edestakaisin lattialla ja loi tuon tuostakin sängyssä temmeltäviin pitkän tutkivan katseen.
Marista erottua asteli hän hiljalleen kotia päin, mieli maan tasalla ja pelotti. Kukaties on hän tehnyt hyvin suuren synnin!
Hän oli vanhempainsa rakkaus ja ilo, monen nuorukaisen toivon koi ja köyhäen armahtava enkeli. Kirkkovieras joka sunnuntai, nähtiin hän arkioimina aina askareissa, autellen äitiänsä emännyksessä. Talosta aittaan, aitasta taloon asteli hän toimeljas ja vaiti, sekä ilta- että aamu-virkku.
Erkki asteli levottomana ja otsa rypyssä edestakaisin kotinsa puutarhassa. Hän oli nyt kookas ja kaunis nuori mies, mutta rintakehä oli sisään painunut, ja hartiat olivat kumarassa kuten kirjatoukan ainakin. »Mitä poikani miettii», kuului samassa tohtorinnan iloinen ääni. »Parhaaseen aikaan tulitkin, äiti.
»Ja kun sinä tulet huomenna, niin sinä tulet aina», sanoivat puut. »Näkemään asti!» Olavi asteli iloisesti vihellellen kotiinsa päin. Hänestä tuntui niinkuin se mökkinsä olisi jo miltei valmiina hänen sisässään, nurkat salvettuna ja kattotuolit paikoillaan.
Hymy kirkasti hänen kasvojensa kalvenneita piirteitä. "Totta tosiaan," hän mutisi itsekseen; "lapsi oli oikeassa. Se ymmärtää eläimiä vähän paremmin kuin minä." Ja se näky oli tämä. Kautta kuusimetsän harmajain kaartojen asteli valtava musta karhu, Miranda rinnallaan juosten ja leikillisesti silitellen sen rehevää turkkia.
Hyvästi, sanoi täti päätään kääntämättä ja Beda muori nousi hitaasti ja lähti pois. Raskain askelin vanhus asteli kotia kohden. Hänen tupasensa oli noin puolentunnin matkan päässä Hanna tädin asunnosta metsän takana. Melkein häntä vähän pelotti, kun aukaisi oven, hän pelkäsi, niinkuin aina viime aikoina, näkevänsä Antin riippuvana jossakin, tai muuten olevan hengetönnä itsemurhan kautta.
Päivän Sana
Muut Etsivät