Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Aslak siirtyi syrjään ikäänkuin säikähtyneenä; sill'aikaa äitinsä tarttui hänen toiseen käteensä ja piti siitä kiinni omissaan. "Entäs jos hän seuraisi", jatkoi Guro katsellen häneen ympyriäisillä polttavilla silmillään "jos hän tulisi mustan Aslakin vaimoksi! Tunturillapa silloin vietettäisiin iloista, lystikästä elämää.
Tahdon huomenna puhua hänen kanssansa". Aslak seisoi vielä kuuntelemassa oven ra'ossa. "Vai niin, vai sinä tulet puheilleni huomenna?" sanoi hän ja nauroi itseksensä, "no niin, Gunnar Haugen, minä olen oleva valmis sua vastaan ottamaan sekä päänkivistyksellä että kauniilla sanoilla. Ja sinä et kärsi silmiäni?
Guron silmät katselivat häntä vakoen, hän ei tohtinut koskea tuohon haavaan. Samassa kuului ääniä, jotka lähestyivät. Olivat joukon muita jäseniä, jotka vetivät esiin erään vaimon, lapsi sylissä. Hän oli kysellyt Aslak Braatenia. Aslak hypähti jalkeille ja jäi seisomaan, ikäänkuin suonenvedosta, suu ja silmät selällään. Oliko se unta? Tuli leimahti jälleen, ja hän näki Livin.
Luulenpa että voisin sinulle puhua vaikka mitä; en tiedä mikä siihen on syynä, mutta minussa on semmoinen luottamus sinuun, ettei se voisi kadota enää, vaikka kuinka hullusti kävisi". Aslak hypähti seisalleen sängyn laidalta. Jokainen sana putosi tulisena hiilenä hänen päällensä, hän tarttui molemmin käsin Livin käsivarteen. "Et saa puhua tuolla lailla, Liv!
"Voinko sinua jollakin lailla auttaa?" kysyi Liv. "Et, kyllä se pian on ohitse. Se on semmoista, mitä talvi tuo mukanansa". Eräänä iltana luki Liv ääneen Raamattua. Se oli Matheuksen evankeliumin 18 luku. Aslak istui tapansa mukaan nurkassa, kasvot käsiin kätkettyinä. Hän ei tahtonut kuulla.
Sattuisitteko joskus näkemään hänen itkevän, niin älkäätte sellaisia hänestä uskoko, sillä sitä hän tekee ainoastaan päissään, eikä silloin pidä hänestä huolia..." Samassa kaatui Aslak nurin niskoin tuoliltaan katkerasti itkien, itku kumminkin kohta taukosi; sillä hän nukkui. "Nyt on hän varsin sikana," kuului sängystä; "silloin hän aina itkee, siksi kun nukkuu."
Isä ei ollut tuvassa, mutta äiti kokosi lumen ja kantoi sen ääneti ulos... "Mitä sinä töllistelet?" kysyi Aslak Thorbjörn'iltä. "Enkä mitään", vastasi tämä, sillä hän pelkäsi. "Oletko nähnyt kukkoa, joka on kirjassasi, tuolla?" "Olen." "Sillä on monta kanaa ympärillänsä kirjan kiinni ollessa; oletko sitä huomannut?" "Enkä." "Tarkastappa sitten!" Poika teki niin. "Pöllö!" sanoi Aslak hänelle.
"Siunatkoon Jumala seuraa, hyvää olutta pöytään, kauniita tyttöjä permannolle ja hyviä pelimannia penkille," virkkoi Aslak ja tunki keskelle heitä. Muutamat naurahtivat, toiset eivät virkkaneet mitään; joku lausui: "Aslak-lörpöttelijä on aina hyvillä mielin."
Onko mokomaa kuultu? Kuinka se on tapahtunut?" "Niin, sitä en tiedä, mutta kutsuttu sinä olet, ja nyt saat kiireesti koristaa itseäsi, sillä matka on pitkä". Liv oli jo kynnyksellä, mutta seisahtui yht'äkkiä ja kääntyi. "Ehkä minun ei pitäisi mennä, Aslak, isä ei varmaankaan siitä pitäisi". "Isäsikö? Hän ei vielä saavu kotia muutamiin päiviin ja mitä ei silmä näe, se ei sydäntä loukkaa".
Hetken istuivat puhumassa keskenään. "Saa nähdä mitä isä on sanova, kun hän kotiin tultuansa saapi tiedon tästä", sanoi Liv. Oli kuin Aslak olisi unesta herännyt. "Sinä et saa sanaakaan sanoa isällesi", sanoi hän yht'äkkiä, vetäytyen takaisin. "Miksi en?" kysyi Liv kummastellen. "Sinä et muistaa missä arvossa mustalainen on kyläläisten silmissä", vastasi Aslak.
Päivän Sana
Muut Etsivät