Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Siellä saattaa kyllä olla ja tietäähän sen, että suurin osa talon väkeä onkin hyväntahtoisia ja herttaisia ihmisiä. Mutta yksi ainoa epäkohtelias ja kylmä katse joidenkuiden muiden puolesta ja niitä ei voine välttää tulee varmaankin tekemään sen, että katoaa halu kehenkään lähemmin tutustua. Nuo tunteet täyttivät tämän kirjoittajan mielen, kun juna kiidätti häntä asema asemalta itää kohti.
Luento oli loppunut, mutta professori oli hiukan viivähtänyt puhelussa muutaman tuttavansa kanssa, niin että tornikello näytti jo puolta kymmentä kun hän astui ulos. Hänellä oli siis aika kiire, jos mieli pitää äidille antamansa lupaus ja noutaa neiti Roos asemalta.
Katselin heitä, kulkiessani kaupungin katuja, katselin junassa ja vielä kun astuin asemalta kotiin. Kaikkien kasvoilla oli sama ilme lapsia lukuunottamatta. Ilosta eivät kenenkään silmät säteilleet. Ne eivät edes ilmaisseet suuttumusta tai jotain muuta voimakasta tunnetta. Kaikki olivat liiaksi väsyneitä, ajatellakseen enempää kuin miten päästä kuormineen päivän päähän.
"Pienemmän myön, mutta suurempaa en, sillä sen vien kotiin. Avaimet tuon teille huomenna." Asemalta palatessa tuli verevä poliisi heitä vastaan ja sanoi Topiaalle: "No olette te vielä näillä mailla, kävin teitä tapaamassa mutta ette ollut kotoolla ja minä jo luulin, että olette mennyt pois. Koettakaapa arvata mitä minä tänään löysin." "En minä ole lautamies." "Minä löysin karhunpesän!"
Asemalta on vielä pitkä taival Koivuniemeen, joksi rakasta kotitaloani sanotaan, vaan hevoset ovat meitä vastassa, niin että kaikessa tapauksessa pääsemme perille joulukuusen sytytykselle! Hänen äänensä soi ihastusta ja silmistä ääretön, vaan salattu riemu loisti.
Asemalta hän oli ajanut hotelliin ja ottanut siellä itsellensä huoneen niiksi päiviksi, joina aikoi viipyä Helsingissä; mutta kotiinsa aikoi mennä vasta hämärtäessä, kun oli kaikista muista asioista vapaa, ja myöskin kun ei hänen liikkumisensa niillä kaupungin huonomaineisilla laitakaduilla olisi tarpeettoman julkista.
Se alkaa melkein kohta, kun Helsingin asemalta lähdettyä ovat lakanneet rautatievaunuja valaisemasta radan varrella sytytetyt sähkötulet. Ollaan jo metsässä melkein samalla, synkkä sydänmaa on kahden puolen tietä, ja puut seisovat jäykkinä ja hiljaisina lumihuntujensa sisässä. Vielä kilisevät isommilla asemilla kannukset, ja santarmit ylläpitävät sotakuria.
He kilistivät hänen kanssaan sivulta ja yli pöydän ja nostivat toisestakin pöydästä lasiaan, sanoen: »Terve tulemaan Helsinkiin, herra Ljungberg!» Eikä aikaakaan, niin esitteli lähinnä istuva, se, jonka kanssa hän oli asemalta ajanut, veljenmaljan ja muut seurasivat esimerkkiä. Kun Antti oli muutamia kertoja lasistaan maistanut, hurmasi häntä niin, ettei milloinkaan ennen sillä tavalla.
Vihdoin eräältä asemalta hyppäsi junaan Eemil, joka oli hyvin läheinen tuttu. Hän matkusti tällä kertaa kuitenkin vain yhden välin eteenpäin; myöhemmin hän vasta aikoi Helsinkiin. Hän tervehti melkein syleillen ja oli kysymyksineen paikalla keskellä toisen sisäisintä maailmaa. Hän oli jo naimisissa ja hänen pieni vaimolyllerönsä oli yhtä iloinen kuin hänkin.
Ilman muita matkatarpeita kuin taskussa oleva muistiinpanokirjani saavuin kymmenen aikana aamulla Upsalaan ja kävelin suoraa tietä asemalta kirjastoon, joka valkeana ja komeana paistoi vastaani korkealta mäeltä. Ei tarvittu opasta eikä neuvojaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät