United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ruokolassa elettiin yhtä wahwasti kuin ennenkin. Surua oli kauan aikaa asustanut talossa, sillä suwun kunnia oli saanut tahrapilkun ja Asari oli se tahra, joka heidän mielestänsä niin paljon himmensi heidän kirkasta elämänkruunuansa. Heidän mieleensä ei koskaan johtunut, että heidän talossaan oli juuri ja alkusyy tuohon tahraan.
Mutta kun tuli pitempi keskustelu ihmisten sisällisestä ja taloudellisesta tilasta, pilkisteli tuo pahankurinen, ihmisiä halweksiwa kurjuus ehtimiseen heidänkin sydäntensä akkunoista. Niiden ajatustapojen ja mielipiteiden hedelmä oli sekin, kun Asarin isä käski poikansa eräänä iltana kamariinsa kahdenkesken. Asari oudostui tuosta kowin, sillä sitä ei ollut isä koskaan ennen tehnyt.
Sen enempää ei pyytänyt Asari itsensä ottamista entiseen kotiinsa eikä sen enempää talon wäki pyytänyt häntä siihen jäämään, mutta siihen Asari kumminkin jäi. Hän meni syömään silloin, kun näki muidenkin menewän, eikä kukaan häntä kieltänyt, jos ei käskenytkään.
"Te olette ennen kutsuneet minua pojaksenne, Asari on minun nimeni." Kaikki säpsähtiwät. "Roisto! Tawaraa kyllä sait, mutta et ollut mies sitä pitämään! Kehtaatko tulla silmieni eteen, särkemään wiimeisenkin wanhan sydämeni?" sanoi isäntä wimmastuksissaan, sillä hän oli nyt tuntenut tulijassa poikansa. "Roistoko? Niin, niin, oikein suuri roisto minä olen. Mutta woi, isä!
"Eikö minun työni sitten maksa ruokaanikaan?" sanoi Asari ujosti. "Sinun työsi! nuhjuksen? tuleeko sekin lukuun? kaikkia! Semmoisia työmiehiä saa ruokapalkalla jos kuinka paljon, kun sinä olet, ja heistä on kumminkin se etu, ett'eiwät pakkau haaskaamaan talon omaisuutta. Sukkelaan pois täältä aitasta, sanon minä", tiuskui anoppi!
Tuohan kaikki oli kohta tulewa hänen omaksensa, oman mielensä mukaan hallittawaksi, ja hän iloitsi sydämessään suuresta woitostansa. Kylmältä tuntui tosin Kaisu nyt niinkuin ennenkin Asarille, mutta hän ajatteli waan mielessänsä, "kyllä kait se wielä kaikki tulee hywäksi." Ensi pyhänä kuulutettiin Ruokolan Asari ja Linnalan Kaisu.
Pastori tuli nyt wihkiessään siihen kohtaan, jossa hän kysyi Asarilta, tahtooko hän ottaa tämän Kaisa Linnalan awiowaimokseen. Asari ei kuullut tuota kysymystä. Hän oli omissa mietteissään ja silmänsä tuijottiwat niin kummallisesti. Morsian, kun hawaitsi ett'ei sulhanen huomannut pastorin kysymystä, nykäsi häntä hiljaa käsiwarresta. Sulhanen hawahtui nyt tuosta haaweksiwaisesta tilastaan.
Mutta, niinkuin jo tiedämme, Asarin puoleksi närkästynyt puhe teki kerrassaan tyhjäksi ystäwän yritykset. Silloin kun ystäwykset tapasiwat toisensa pellon pientarella, oli Asari menossa Linnalaan, johon hän lähtikin, kun erkaniwat toisistaan.
"Toiwon että niin käwisi ja pelkään ett'ei niin käy", sanoi ystäwä: "Joutawa pelko ja toiwo! minä näytän sinulle, ystäwäni, että kummankinlaatuiset huolesi siinä asiassa owat olleet ihan tarpeettomat", sanoi Asari wakuuttawasti ja wähän närkästyksissään.
Mutta eräs "toista" oli wielä, jota ei Asari huomannutkaan ottaa lukuun tuossa elämän wertailewassa katsahduksessa, nimittäin: oliko toista sitoa itsensä, suurien rikkauksien ohessa, kiinni semmoiseen elämän kumppaniin, jonka sydän oli kylmä, jota ei saattanut rakastaa, jonka näkeminenkin jo waikutti sen, että weri seisahtui ja sydän tunsi kammoa ja inhoa niin: oliko se toista kuin jos olisi yhtynyt semmoiseen kumppaniin, jota sydän niin toiwoi ja halusi, jonka muisteleminenkin teki jo sydämen niin lämpimäksi ja elämän niin hauskaksi, waikk'ei hänen rinnallaan olutkaan kultawuoria eikä muita rikkauksia, ei muuta kuin lempeä sydän, mutta se sydän olisi niin lämpöinen ja pehmeä.