Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Mutta kuin villitty kimposi emäntä sieltä ylös ja huusi ulos ilmoille vuosikausia pidätetyt kärsimyksensä: Tapa minut! huusi hän Panun edessä terhentäen, tapa, niinkuin Annikin tapoit. Niinkuin Reidan tapoit! Niinkuin Joukon tapoit! Orjanasi olet pitänyt! Väkisin minut sinulle naitettiin! Paljon pyysit, et mitään saanut, et rahtuista rahoa, petyit kaupoissasi!
Menenkö maihin? Mitä minä sinne? Vanhat siellä jo entiset kullat. Airoihinsa tarttuu Kauko ja työntää ne hankavitsoista ulos. Siellä ovat vielä vanhat paikat. Siinä on rinteellä Annikin aitta. Siinä on Tuiran tyttöjen luhti. Tuossa on pelto, jonka rukiissa sulhon kateutta yökausi piiltiin.
Annikin kautta on saanut tiedon Wäinämöisen kosioretkestä, joka kenties voi tehdä kaikki hänen omat toiveensa tyhjiksi, niin koskee se sanoma kovin kipeästi hänen sydämeensä: Tunkihe sepolle tuska, Rautiolle raskas tunti; Kirposi pihit piosta, Vasara käestä vaipui.
Ja miksei olisi sopinut, kun oli Annikin mitalla tehty, emännän omasta toimesta, salaa tytön arkivaatteiden mukaan. Kohta ei Annikkia enää orjana pidetä, kohta saa pää katettuna nuorten emäntäin arvossa astella ... varmastikin Panu nyt suostuu, kun on lunnaat tiedossa, ja upeat häät heille vietetään. Ei uskaltanut Annikki silmiään maasta nostaa eikä niitä Kariin luoda.
Ei nyt itku auttanut, valitukset vielä vähemmin. "Kadonneen sormuksen sijaan hankki Annikki sittemmin itsellensä vaskisen sormuksen. Vaan vaivalla jaksoi hän sitä päivällä kirkkaana pitää; yöksi sen kuitenkin vuoren virma mustaksi veti. Näin kului kolmas vuosi, ja silloin sulho takaisin tuli. Sormuksen hän kyllä näki Annikin sormessa, vaan Annikki itse oli kovin muuttunut ja araksi mennyt.
Aina kun Anni sai kuulla, että hänen piti oleman hyvällä päällä, ei hänen kanssaan ollut puhumistakaan. Lents meni takasin tupaan, ja kun Annikin tuli sinne, pantuaan kamarin oven hiljaa kiini, sanoi Lents: "Nyt juuri, kun meitä on onnettomuus kohdannut, pitäisi meidän vasta oikein rakastaman ja pitämän toinen toistamme hyvänä; sehän on meidän ainoa tavaramme, mutta sinä et siitä piittaa mitään.
Se on jotain varsin toista, kuin mitä minä sanon. Annikin reipastui ja sanoi: "Niin, Lents, tuota soittovärkkiä sinä jo valmistelit, kun äitisi vielä oli elossa, ja hänen siunauksensa on siinä pysynyt. Minä kyllä voin ajatella, kuinka raskaaksi sinulle käy, kun se nyt niin pian on vietävä pois avaraan mailmaan. Tiedätkös mitä?
Me tunnemme, minkä hengen lapsia te olette, enempää todistuksia emme tarvitse." Kun Iikka ja uusmaalaiset ylioppilaat niin kiistelivät kansallisuuksien puolesta, oli kylän nuoriso vetäynyt heidän ympärilleen, kuullaksensa paremmin heidän otteluaan; Annikin oli vetäynyt saapuville ja kuunteli tarkoin asian menoa.
Ja päilyvässä shampanjassa joi innostunut nuoriso Annikin maljan, kun Annikki leikki murheen leikkiä. Mutta se leikki väsytti nopeammin kuin lemmen leikki. "Anna uutta, Elämä," pyyteli Annikki. "Saat alkaa kaikki uutena uudestaan," lupasi Elämä. "Huomenna, Annikkini, leikkiaikasi loppuu ja minun vuoroni alkaa." "Se on hyvä," sanoi Annikki väsyneesti.
Eräänä pyhä-iltana oli taas kylän nuoriso Lukulassa koossa ja ensi kerran Iikan ja Annin välin ilmitultua rohkeni Annikin pujahtaa Lukulaan, jäljempää toisten sinne tuloa. He lukivat siellä sanomalehtiä ja mikä mitäkin kirjaa iltansa kuluksi ja Lukulan Matti selitti heille yhtä ja toista; joku heistä luki kerrallaan ääneen ja toiset kuuntelivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät