Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Voimalliset kellojen äänet mouruavat yläpuolellamme jättiläissäveleillään niin, että koko rakennus tutisee. Haudasta nousemiselle tuntui, kuin me pitkän kämpimisen perästä tulimme taas auringon valoon. Allamme nyt on ympäriinsä palatseja ja kirkkoja, huonerivejä ja pieniä, avonaisia palatseja, torneja, ahtaita kaivannoita ja kapeita katuja, monta saarta huoneineen ja kirkkoineen.
Meidän allamme oli melu ja hälinä, niin kuin markkinoilla. Ja kuitenkin oli puoliyö kohta käsissä. Vasta city'ssä oli hiljaan, mutta minun sydämmessäni ei. Mitään unta ei tahtonut tänä yönä tulla silmiini. Minun uupuneitten, suljettujen silmieni edessä hyppeli edestakaisin kauheita haamuja.
Me kuljimme syrjäteitä Corstorphinen kukkulan yli, ja saavuttuamme likelle sitä paikkaa, jolle on annettu nimeksi: »Levähtäjän Kiitos», ja katsellessamme allamme olevia Corstorphinen soita ja kaupunkia ja kummulla komeilevaa linnaa, pysähdyimme molemmat, sillä sanomattakin älysimme tulleemme paikkaan, jossa tiemme erosivat.
Se oli erään pienen joen pinta, joka joki juoksi melkein suoraan meidän allamme. Mies voi, jos tahtoi, kaataa meidät sinne alas, antaa meidän musertua, ryöstää meidät ja sitten sanoa onnettomuuden tapahtuneen. Mitä kaikkia mahdollisuuksia ilmestyikään, kun mielikuvitus kerran pääsee valloilleen.
Kynttilän valo hetken valaisi ovenpieltä ja loi sitten yhden ainoan keltaisen valeviivan pimeään käytävään. Varovasti hiivimme eteenpäin koetellen joka lautaa ennenkuin uskalsimme siirtää sille koko painomme. Olimme varovaisuudesta riisuneet saappaamme, mutta kumminkin narisivat vanhat laudat allamme. Joskus tuntui aivan mahdottomalta, ettei hän meitä kuulisi.
Päätin luopua kaikesta lapseni tähden, heränneistä ja Sohvistakin. Tyttäreni tuli juuri koulusta kotiin, kirjat kainalossa. Puristin hänet rintaani vastaan ja itkin. Sitte taas näin ihmeitä ilmestyksessä. Olin seinäjyrkässä kalliossa kiinni kynsin kaksi muuta tuttavaani kanssani Allamme tulta suitseva meri, joka paloi höyryten, yllä umeinen pilvitaivas.
»Hsst!» kuiskasi hän. »Sinä kuorsasit.» »No, onko se nyt niin vaarallista?» tokaisin, kummastellen hänen kasvojensa hätäistä ja synkkää ilmettä. Hän kurkisti kiven särmän yli ja viittasi minua tekemään samoin. Päivä oli nyt kirkas ja kuuma, ja taivas pilvetön. Laakso levisi allamme selväpiirteisenä kuin kuvataulu. Noin puolen mailin päässä rannasta oli punatakkien leiripaikka.
Kun käyty oli koko porras-polku allamme aina viime astehesen, katseensa kiinnitti Vergilius minuun ja virkkoi: »Nähnyt tulen ajallisen nyt oot ja ijäisen; sa paikass' olet, miss' omin voimin voi en enää mitään.
Vettä satoi ankarasti, että tulimme varsin läpimärjiksi, tässä nyt sitte sopi itsekunkin ajatella onnensa tulevia kohtaloita. Yöksi saavuimme erään pienen virran rannalle, johon heti pystytimme telttamme koettaen saada niistä edes vähänkin suojaa; sepä niistä olikin, mutta maa oli allamme märkä ja vetinen kuin rahkasuo. Lokakuun 7 päivän aamulla k:lo 6 jatkoimme matkaamme eteenpäin.
Lokakuun 28 päivänä kuului hirmuinen tykkien jyske. Maa ikäänkuin heilahteli allamme ja tulen leimauksia näkyi kaukana etäällä taivaanrannalla. Sadoilla tykeillä ammuttiin Plevnaan; ja Telisch'iin seitsemälläkymmenellä kahdella. Samana päivänä antautui Telisch'in varustusväki puolitoista tuntia kestettyään ankaraa tykkitulta, johonka ei heillä ollut voimaa eikä aseita vastata.
Päivän Sana
Muut Etsivät