United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kun he olivat aivan tornin juurella, viskasi Javani ales suuren kiven, joka pahasti haavoitti yhtä sotamiestä. Nyt ymmärsi Tito että kaikki olikin viekkautta ja suuttuneena käski hän taaskin heti alkaa taistelua.
"Ottakaat eväskorit ales vankkureista, pojat", sanoi Swart, "ja tules, naapuri, niin astumme sisään". Mutta kun he tulivat ovelle, saivat he kuulla hirmuista elämää huoneesta. "No, tule esiin vaan, äläkä vihoita minua", huusi naisen ääni. "Sitä en tee", kuului toinen ääni, "minä en laisinkaan pidä lukua siitä oletko sinä suutuksissa vai et".
Mutta tulipa hää-ilta, niin söi hän taas kuin mies, ja noustuaan viimein pöydästä, tallusteli ales niitulle, kaivoi kuopan maahan, sovitti siihen vatsansa, nukkui sikeästi ja makasi näin seuraavan yöseen ja päivän. Niin teki Paavo. KARRI. Samoin tehkäät tekin nyt; mutta maata ette pääse, vaan tanssi alentakoon vatsan, ja vauhtia antakoon Teemun viulu.
Toisen muurin vartiaväestö kesti vielä neljä päivää, mutta koska se ei voinut saada tarpeellista apua ja tuli romalalsilta kovin ahdistetuksi, vetäysi se takaperin ja romalaiset ottivat sen jälkeen muurin valtaansa, jonka Tito osaksi antoi repiä ales.
"Minä en ole valitettavasti katolilainen, tässä maassa ei löydy yhtään luostaria, muussa tapauksessa tekisin minä luostarilupauksen; mutta minä voin uhrata itseni aatteen edestä, ettei olisi yhtään askelta onnettomuuden astuimilla, joita myöten menen ales hautaan. Naiminen teidän kanssanne on viimeinen askel, sitten ei voi mennä edemmäksi ... tässä on käteni... minä olen teidän."
Kas tuossa ovat he, minä epäilen, onko heillä mitään lisäystä muonavarastoon, alkaa tulla siitä laista niukka, rakas luutnantti Feliks, lausui puhuja, eräs vanhempi upsieri, jolla oli tavattomat viikset, jotka riippuvat kuni lerppuva korppisiipipari ales noille auringon paahtamille poskille. Tuo nuori luutnantti lepäsi, päätänsä nojaten satulaansa, joka oli mestarillista Maurilaistekoa.
Lakkaamaton sinua tutkimisensa mahtoi kuitenkin vihdoin saattaa Annetten pelkäämään, että noin hyväntahtoinen ihminen uskoisi minulle koko rakkaushistorian miten se on koossa sillä kerrassaan heittäytyi hän keskusteluun ja löi ales sulkulaudan näin nenäkkäällä kysymyksellä: "Dora kulta, onko sulhasesi tullut?"
Eipä talvellakaan puuttunut riemuja. Puukelkkoja meillä kaikilla ei tosin ollut, mutta olihan Luoja antanut veden muodostua jääksi ja siitähän niitä sai kuinka suuria ja minkä muotoisia vaan halusi. Koeteltiinpa silloin tällöin suksiakin. Kerran hiihdin ales jyrkkää joenäyrättä. Joku oli hakannut avennon jokeen ja jättänyt jääkilkan avennon viereen.
"Mitä, elohopeasta, sillä minä olen vilpas itsessäni". "No sinä et ole elohopeasta, mutta kenties tinasta?" "Jopa jotakin, miten mestari taitaa minusta niin ilkeästi ajatella?" "Tahi kenties lyijystä?" "Lyijyä? Hyi, mestari kyllä näkee etten minä ole lyijyä." "No, minä katson", sanoi mestari ja tahtoi taivuttaa vartta mutta nauskis! se meni poikki ja lyijyharkko putosi ales.
Vanha kenraali von Pressent ratsasti edellä ja tervehti miekallaan ja painoi sen ales maahan päin, ja Fredrikki Frans, joka silloin oli meidän herttuamme, hän seisoi siinä nauraen, kun me marssimme ohi ja äkseerasimme puutarhassa". "Mutta miksi hän nauroi sitten?" kysyi Swart. "Kukas häntä voi kieltää nauramasta? Olihan hän herttua, eikö hän voinut nauraa, jos hän vaan tahtoi?"