United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikko nousi kävelemään lattialle, katseli akkunoista ulos ja sanoi: Yhä vain räntä lätisee akkunanruutuihin ja tuuli jymistää nurkkia... Ei milloinkaan tunnu somemmalta olla kotona kuin tämmöisenä hetkenä. Mutta mitäpä tuosta, kun ei voi olla kotonaan, vaikka kodikseen on laittanut. Koti se on koti pienempikin, kun se on oma ja omalla turpeella.
Sade on lakannut. Kaasuliekki leimuaa juveliseppäin puotien akkunoista. Jos hän löisi rikki yhden ruudun, saisi hän yhdessä kourallisessa monivuotisen leipänsä. Ravintolan pitäjien keittiöissä valkeat sytytetään; ja valkoisten musliini-esirippujen takana hän näkee ihmisiä syömässä.
Aina vähän väliin hän nousi akkunoista katselemaan ulos, ja taas heittäytyi penkille pitkäkseen ja puristi silmänsä kiini, mutta kasvot liekehtivät virkeästi ja aina väliin silmätkin remahtivat auki. Viimein kuitenkin kiertyi kello yhdeksään ja emäntä vei kahvia Dampbellille. Emännän tullessa Dampbell hymyili lauhkeasti ja kysyi: "Jokos siellä nyt ovat miehet lähtöön valmiina?"
Onnellisesti olivat he selviytyneet niistä kapakan säretyistä akkunoista ja huonekaluista, vaikka rahat olivatkin jo juotu joka penni... Ropotti antoi osaltaan niistä kenkärahat ja hamekankaan, jotka oli tällä matkallaan kaupungista ostanut eukkoaan varten. Iivanalta taas oli, onneksi, säästynyt morsiamelle varattu kihlasormus ja se Ropotin kampsujen lisänä riitti.
Kuu laski hopeahohteensa hiljaa virtailemaan ohitse Tuorlinnan, jossa kaikki näytti lepäävän, sillä ei yhtäkään kynttilää noista syvistä akkunoista vilkuttanut esiin, kuiskaamaan valvovasta ihmis-silmästä, sydämmestä, joka ei lepoa saanut. Ah! ja kuitenkin...
Kuumuus salissa oli yhtä suuri kuin neuvottelijain mielissä; keskipäivän aurinko paahtoi temppelin kattoa ja loisti kansan esikartanonpuoleisista akkunoista neuvottelusaliin; ylimmäisen papin kalpealla, kaljulla otsalla tihkui suuria hikipisaroita, ja hänen ojennettu kätensä vapisi.
Akkunoista loisti uutimien lävitse tumma valo märille, melkein lehdettömille puille, valkealle puutarhan aidalle sekä tien vesilätäköille. Heitettyäni sadevaatteet yltäni astuin tupaan, joka oli juhlallisesti valastu.
Kaikki erosivat sitten, oivallisen illallisaterian syötyään, peijaistalosta, ajatuksissaan ylistäen peijaisien pitäjiä, vaan hyvin vähän muistellen häntä, jonka maahanpaniaisia oli vietetty. Kello kolme jälkeen puolenpäivän nähtiin Aumolan akkunoista savakan, keltainen reki perässään, lähenevän taloa.
Matti kun myötätuulta oli päässyt tämän keskimmäisen niemen päähän, lakkasi soutamasta ja katseli ympärilleen. Jolsan saarta ei näkynyt; siitä hän toki ei ollut millänsäkään; pimeässä ennenkin oli hän sinne osannut. Mutta Rytilän hovin akkunoista hohti ryytimaan nyt jo lehdittömäin puitten välistä valkea.
Tyttö, nuolen tuskaa vasten Viel' et kaipaa varjelusta; Jumal säästää syöntä lasten, Joill' ei viel' oo aavistusta. Vaan kun karkaa rauhas, kalvoo Kaipuu, halu hehkuvainen, Varo, silloin Lempi valvoo, Varo, läsn' on jumalainen. Serenaadi. Armaani luon' ei enää lamppu loista, Kuu vaalas heijastaa vaan akkunoista, Enk' enää verhon kautta erottaa Voi neittä ihanaa.