Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. toukokuuta 2025
Ihmisten rahat säästyvät: ken tahtoo lukea hän lukee ihmiselämän suuresta kirjasta, ken tahtoo maalausta hän avaa akkunansa ja katsoo ulos, ken tahtoo soitantoa kuulla hän menköön kuulemaan kosken kohinaa ja kuusien huminaa " "Ja siinä onkin kyllin", sanoi Schyvall. "'Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto', voimme sitten sanoa kaksinkertaisessa merkinnössä.
Tätä hän siinä akkunansa pielessä istuessaan mietti ja aina väliin tunsi ruumiinsa läpi käyvän sähkövirran tapaisen väristyksen, joka samalla sammui tietämättömäksi. Viimein kuitenkin hän melkein itse ajattelemattaan istui kankaansa taakse ja rupesi kutoa nelistämään entisen tapansa mukaan eikä muistanut väsymystään, vaikka kädet vapisivat. Nyt oli lauvantai-ilta.
Taikka yöllä taas, kun kaikki äänet ovat vaiti, paitsi näkymättömän virran kohina alhaalla laaksossa ja tuulen huokuna metsässä, ja se suuri taistelo alkaa, jota hän on taistellut niin usein pimeyden valtoja vastaan, ja hän koettaa rukoilla eikä voi nostaa sydäntänsä Jumalan puoleen, olen minä näkevänäni, kuinka hän avaa akkunansa, luo silmänsä metsään, kallioille ja nurmille, jotka alhaalla ilmestyvät tummina ja hengettöminä, ja sitten katsoo ylös näistä Jumalan puoleen ja vahvistaa itseänsä sillä totuudella, jonka hän mielellään lausuu: "Jumala elää vielä!" tuntien katsellessansa, että yö vaan peittää auringon eikä sammuta sitä, ja vartoen siksi kuin aamukoitto alkaa verkalleen levitä ylös taivaalle ja alas metsään.
Hylkeen jänteistä on heidän lankansa, sen suolista heidän purjeensa, akkunansa ja paitansa; sen kovista luista tekevät he useat työkalunsa. Vihantamaalaisten luonteen matkustajat kuvaavat edullisena. Hän on suopea, iloinen ja vihaa irstaisuutta. Juoppous ja tappelukset ovat heille tuntemattomat.
Kerran toki, eräänä iltana, kun ikäväni valloitti minun siten, ett'en tästä rakkaasta viulustanikaan huojennusta saanut, läksin kohti Anna-Liisan kotia. Sinne tultuani hiivin pimeässä hänen akkunansa luokse, saadakseni näkymättömänä häntä katsella.
Kun hän sinne tultuaan katseli ulos kadulle, seisoi luutnantti Leist hänen akkunansa alla ja näki hänet. Päivät kuluivat. Anna parka eli tunteissaan. Hänelle olivat hetket aamusta iltaan pitkät, illasta aamuun melkein loppumattomat. Hän kysyi, vaan ei kukaan vastannut; hän itki, vaan kyyneleet kuivuivat hänen poskillensa. Harmaalasta ei kuulunut mitään. Niin onnellinen oli majuri sen kotimies.
Castiglionen kadulla tunsi kuningatar heti Hôtel des Pyramidesin parven ja muisti ne toivorikkaat unelmat, jotka hänellä ensimäisenä päivänä täällä Parisissa vielä oli, muisti nuo mielikuvituksen virvatulet, jotka kohosivat taivaalle torvisoiton sävelten kanssa ... juuri hänen akkunansa alta ... tuolta Tuileriespuiston hyöteiden puiden lomasta.
"Kun se oli", nyyhkytti poika, "kun se oli viimeinen nappi oikea tinanappi, ja äitikin on kuollut, niin jotta mistä minä nyt toisen saan?" Poikien peli loppui siihen, mutta Pilander istui kauan akkunansa vieressä ja ajatteli sanoja: "mistä minä toisen saan". Niin kauan hän niitä ajatteli, että kyyneleet nousivat hänellekin silmiin.
Hän ei vielä tietänyt, kuinka pahoin Toivo oli käsivartensa loukannut, hän tiesi vaan että niin oli tapahtunut. Vähän sen jälkeen, kun hän oli kynttilänsä sammuttanut, kuuli hän kahdeksan kauniin äänen akkunansa edessä laulavan: "Hiljaa oi aivan, Myrskystä vaivu pois" j.n.e. Tunnetut laulajamme kunnioittivat murheellista äitiä serenaadilla. Tunnusta, Emmaseni, että tämä oli kaunis teko.
Kamppailut ne rauhaks' kääntyy Sota sullen levon suo; Henki! viihdy muisto tuo!" Rauhaks' kääntyy? Hiljaiset haamut! Te tahdotte lohduttaa. Mutta hetkiä löytyy, jolloin me, kun ajattelemme rauhaa, tuota haudan ja taivaan sanaa, itkemme katkeria kyyneleitä. Eversti seisoi akkunansa ääressä, katsellen ulos kuutamo-yöhön.
Päivän Sana
Muut Etsivät