United States or Saint Pierre and Miquelon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pienen höyryvenheen perässä me istuimme metsästyspuvuissamme, ja koirat, kolme parasta ajajaa, ojentelivat päitään kokkalaidan yli nuuskien raitista tyyntä syysilmaa. Kellertävän kirjavat saaret kuumottivat jo etäämpää, ja kangastus kohotti ne korkealle veden pinnasta.
"Ja toiseksi?" tutkasi Mari. "Toiseksi on kilpa-ajoissa viisi, kuusikymmentä ajajaa, joista toiset puolet jo tavallisesti hylätään ensi koetuksessa, niin etteivät pääse kilpailemaankan. He ovat siis tehneet hukka-matkan. Eikä ainoastaan sen, vaan paljon hukkatyötä, harjoitellessaan semmoisia konia, jotka eivät kilpa-juoksuun kelpaa."
Silloin isäntäkin, vaikka sanoikin ajajan itse ansainneen kohtalonsa, kumminkin kohotti itseään suoremmaksi, lyödä lötkäsi tammaa kylkeen ohjasvarren perillä ja läksi kovemmin ajamaan hätääntyneelle ajajalle avuksi. Matti oli vähän tunnustellut sitä huimapäistä ajajaa. Oli sanonut isännälle, että se oli vähän Pullin Simon näköinen, Jalkalan kylästä.
Eräät vaunut, joissa nähtävästi oli maaseudulta tulevia matkustajia, eivät päässeet tungoksessa eteen eikä taapäin. Muutamat vallattomat pojat sivalsivat hevosia ruoskalla, ne hyppäsivät pystyyn ja työnsivät vaunuja takaperin väkijoukon päälle. Lähinnä seisovat siirtyivät syrjään, haukkuivat ajajaa ja uhkailivat kaataa vaunut.
Vaan kuule, John tohtori otti pojan syliinsä en minä näe yhtään ajajaa junalaiturilla enkä hevosia makasiinin luona, ajatteleppas jos isoäiti olisikin unohtanut kaikkityyni, jos hän ei olekaan muistanut, että nyt on jouluilta?
Toinen alapaimen oli verevä nuorukainen. Hän juosta nilkutti haavotetulla jalalla reuhaavan lauman ohella ja heitteli rohkeasti sauvallansa niitä sikoja, jotka järjestystä tuntematta jättäytyivät jäljille karjasta. Röhkyvän lauman ääressä kulkivat ärjyen nuo kolme ajajaa.
Aika alkoi tuntua pitkältä. Kun se menisi pois! virkkoi jo Esa. Hetken kuluttua huomautti Otto: Tai kun tulisi kuka ja ajaisi! Mutta ei tullut ajajaa. Rauhallisina soivat lehmänkellot. Itsetietoisena söi härkä aholla. Se oli hieman loitonnut. Nyt sille jo uskalsi taas ärjäistäkin, mutta ei se siitä välittänyt. Ja ajan kuluksi ryhtyivät silloin pojat puuhailemaan.
Eräs naisen ääni käski ajajaa hillitsemään hevosia, mutta se oli mahdotonta; melu ja tungos oli hurjistuttanut ne. Samassa tunkeutui tavattoman kookas ja hartiakas mies väkijoukon läpi.
Sen sijaan kuljemme me aution aron poikki, joka kyllä voi olla damaskolaiselle sotajoukon-osastolle erinomaisen hyvä harjotuskenttä, mutta meitä se ei suinkaan miellytä. Olimme siksi korkealla, että jo alkoi viluttaa; vähän kadehdimme toista ajajaa, joka paksuun, kameelinkarvaiseen viittaansa kääriyneenä ja kasaan kyyristyneenä veti oikein autuaallista unta.
Hevosten harjat heiluivat, ja mitä pahemmin vankkurit päristivät, sitä raivokkaammaksi tulivat hevoset, joilla ei enää hetkeen aikaan ollut ajajaa ollut. "Isä taivahinen, missä on poikani!" huudahti Liisa ihmisjoukkoon, josta ei yksikään uskaltanut vimmoissaan olevia hevosia pysäyttää.