United States or Burundi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tunsin, että niiden ja minun välillä oli aita, jonka opiskeluni ja miete-elämäni niinä neljänä yksinäisenä vuotena oli muodostanut.
Heti pankista erottuaan hän oli tuntenut ikäänkuin suuremman edesvastuun-tunteen ja itsesäilytysvietin paisuttavan poveaan. Pankki oli ollut, kuten vielä enemmän ehkä avioliitto, toki jonkinlainen korkkivyö, jonkinlainen tuki ja suojaava aita hänelle, jonka varassa aina voi pysyä pystyssä ja pinnalla, omia voimiaan paljon ollenkaan rasittamatta.
Ei ole yks' toistaan parempi. Kun ei vaan kaikki käy mielen mukaan, niin kyllä vaimoparat saavat kotona sen tuta. Niin, niin! Siitä on hyvä ylitse mennä, missä aita matalin on. ANNA. Elä huoli olla milläsikään, Leena. Tiedäthän, ettei isä koskaan niin paha ole, kuin puusta katsoen luulisi. ROINILA. Mistä sinä sen päätät, mamseli? Tunnenhan minä isäni. ROINILA. Niin tunnet! Ole vai!
Mutta portti pihamaahan oli suljettu ja kaikki veräjät tarkoin teljetty, ihan kuin heidän uhallaan, vaikkei ihmisiä näkynyt. He seisoivat pihaportin takana ja miettivät. Kellokas koetteli nostaa säppiä sarvellaan, mutta se ei noussut. Härkä nosti kaulaansa aidan selälle, mutta aita oli liian korkea yli hypätä. Mutta tämähän on meidän kartanon mökki, päätti yht'äkkiä kellokas.
*Liila*. Olette, niinkuin kaatunut aita, jonka lahonneiden seivästen välistä orjantappuran kukat pilkistävät. *Holofernes*. Entäs uusi frakkini, olkaa hyvä ja katsokaa sitä tarkasti. Mitä pidätte? *Roosa*. Niin, täydellisesti patakuninkaan näköinen. *Holofernes*. Kuninkaalliselta minä näytän, se on varma.
Läkkilään lähtö. Lähin lassa Läkkilähän, Päätäni panettamahan, Silkillä siottamahan; Läkin koirat haukkumahan, Minä aialle kavahin, Aita allani mureni; Minä lennin lepikköhön, Lepikkö mereksi muuttui; Minä korpehen ko'ime, Korpi hiekaksi helähti; Minä karsin kankahalle, Kangas muuttui kallioksi Kurki kallion raossa.
Näin mä hiekalla hevosen, Kellokaulan kankahalla: "Kun lienet ison oronen, Tahi taattoni hevonen, Hirnu kerran kuullakseni, Kaljahtele kauransyöjä; Oio soimelle kotihin, Heinille heliseville, Kauroille kahiseville; Rikkoos risuinen aita, Ratko aita rautainenki, Teräksinen temmo seiväs, Vitsas vaskinen murenna." Tuntematon veli.
Koiran haukunta läheni, oksat ritisivät, ja esiin karkasi nuori hirvi sitä paikkaa kohden, josta vanha aita oli purettu uuden tieltä. Joku työmiehistä päästi huudon, hirvi hätkähti, taas pamahti pyssy, ja verissään syöksyi kaunis eläin tieltä väistyvää väkijoukkoa kohden, alkoi horjua, kaatui maahan ja heitti henkensä rukoilevasti ympärilleen katsahtaen.
Siellä seisoin portailla ja katselin, eikö lapsia näkyisi tulevaksi. Pihassakin oli kaikki entisellään. Joka kohta oli paikoillaan. Tuolla Hartmanin asunto, ikkunoineen, kuistineen, tuolla tuparakennukset ja kaivo sitä likellä. Tuolla puutarhan aita, tuolla portti. Vanhaa tuttua kaikki, yksin hiekkakin maassa. Anttiko unohtaisi vaimonsa ja lapsensa?
Mutta minulla on ollut ja on ja tulee aina olemaan, niin kauvan kuin maailma seisoo, ja se seisoo vielä kauvan. Aita kuului rusahtavan ... joku aidas katkesi.