Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Vasta kun Aino, hänen oman onnensa unelma, on mennyt mereen, voi Väinämöinen täydellä paatoksella väittää itsestään: »Kansa, nyt olen omasi!» Ja silloin vasta hän voi miehekkäässä resignatsionissaan lausua uuden, realistisen Suomen laajakantoiset syntysanat: »Yhteisvoimin yhteistyöhön!»
"Ehkä siis myös tiedätte, että olen kerran ollut kihloissa?" Tämän viimeisen sanan lausui hän puoliääneen, töin tuskin saaden sanat suustansa. "Minä tiedän senkin", vastasi Aino, katsahtamatta ylös. Ylioppilas hämmästyi vielä enemmän ja tarttui hänen käteensä.
Niin, varmaankin olette siellä ennenkin käyneet, tuolla ylhäällä noiden talojen luona. "Jos ei sinne vaan ole liian pitkä matka", vastasi Aino. "Eikö mitä, voitte nojautua minuun, jos väsytte, niin saatte nähdä että maaseudullakin on oma kauneutensa ja ihanuutensa. Oletteko yhtään matkustaneet maassamme?" "En yhtään."
"Mutta luutnantti ei huoli siitä, vaan menee minne häntä vaan pyydetään, ja häntä pyydetään jokaiseen kestiin." Mathilda pysähti hetkeksi puheensa, sillä Aino nykäsi häntä toistamiseen hameesta. "Mitä tahdot?" kysyi hän ja jatkoi sitten, kääntyen ylioppilaasen: "Niin, olisittepa vaan nähnyt, kuinka hän koetti mielistellä Ainoa."
Hän kuvaili mielessään, miten ylioppilas istui kirjansa ääressä, pää käsien nojassa, kuinka hän unohti kaikki ympärillään, ajatellen kaikkea muuta kuin häntä, joka nyt ikävöiden istui täällä yksinäisessä huoneessaan. Aino ei voinut käsittää miten hän oli koskaan voinut luulla häntä ylpeäksi, miten sillä tavoin oli hänestä kirjoittanut ja vieläpä päälle päätteeksi Mathildalle.
Meni veikko nostamahan: "Nouse poies Anni sikko, Anni sikko, aino neito, Nouse nuorra kuolemasta, Verevänä vieremästä, Kaunisna katoamasta!" Anni saattavi sanoa: "Enp' on nouse, veikko rukka! Enp' on nouse, enkä huoli; Virhu olit virkannalta, Karhu olit karjunnalta, Susi suusi auonnalta."
"Oletteko matkustanut täällä paljon?" kysyi Aino. "Minäkö? Voinpa sanoa, että melkein pienestä pojasta asti. Valders'issa, Hallinlaaksossa, Gudbrand'in laaksossa, Romsinlaaksossa, Thelemark'issa ja Bergen'in hippakunnassa olen useampia kertoja kulkenut laukku selässäni.
Ylioppilas ei käynyt pappilassa, sentähden tuli maantie uudestaan heidän yhtymäpaikakseen; mutta Aino ei enään kääntynyt pois häntä nähdessään, vaan päinvastoin alkoi hän ensiksi puhelun.
Hän oli äitinsä ainoa lapsi, oli jonkun aikaa tutkinut jumaluusoppia pääkaupungissa, mutta sitten äkkiä palannut kotiinsa ja äskettäin, isän kuoltua, ottanut talon haltuunsa. Aino asui valoisassa, ystävällisen näköisessä, valkoiseksi maalatussa talossa, jonka ovi oli viheriä. Sen ympärillä oli puutarha valkoisine aituuksineen, jossa kasvoi kukkia, ja teille oli siroitettu valkoista hiekkaa.
Niin, ettekö ole samaa mieltä, Aino neiti?" Aino seisoi epäilevän näköisenä, puoleksi hymyillen, puoleksi häveten. Hän ei ollut tottunut tällaiseen puhuttelutapaan, eikä voinut vastata kysymykseen kieltävästi, kun hän itse oli samalla tavoin kertonut kahdesta ystävästään kaupungissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät