Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. lokakuuta 2025
Halu meillä on varjojen saarehen, Se meidän yhtyä antaa Maill' unhon tähtien tuikkesen, Ja henkäyksemme se kantaa Yön tuoksuhun, kukkien kasteesen, Kunis haivumme tyhjiin sen rantaan. Tääll', lapsi, kun kuolemme hymyillen, Ei peitytä aavikon santaan. "Laureatus-erakko."
"Te puhutte totta", saraceni sanoi: "sillä kirous vielä painaa tuota kuoleman merta, eikä ihminen eikä eläin juo sen aalloista yhtä vähän kuin tuosta virrasta, joka siihen laskee vetensä jaksamatta sitä täyttää, niin pitkältä kuin tätä tylyä erämaata kestää". He nousivat hevosilleen ja jatkoivat kulkuansa santaisen aavikon poikki.
Hetken hurmauksessa olisi jokainen heistä tahtonut lähteä matkalle minuuttiakaan viipymättä, selvällä päivällä ja ajattelemattakaan indiaanein tutkivia silmäyksiä. Katsellessa aavikon avaruutta pysähtyi Pedron silmä mustaan, liikkuvaan esineeseen, jota osoitti seuralaisilleen ja joka näytti yhä kasvavan suuruudessa sekä lähenevän vuorta. Henry Tresillian tunsi ensi silmän luonnilla Krusaderin.
Sitä sanottiin välttämättömäksi sen tähden, että juuri näillä seuduin, Kuolleen meren lähitienoilla, vaarallisimmat beduiinit oleskelevat. Nämä beduiinit ovat aavikon asujamia, jotka muuttelevat paikasta paikkaan, etsien paraimpia laitumia lammas- ja vuohilaumoilleen, joista he elävät. Heillä ei ole mitään vakinaisia asuntoja, vaan oleskelevat he kuljeteltavissa teltoissa.
Turhaan koetti gambusino selittää heille, että aseellinen sotajoukko kaikkine varustuksineen ei samoa aavikon läpi yhtä nopeasti kuin yksinäinen ratsastaja väsymättömällä hevosella, joten ei aikaa vielä yhtään ole kadotettu. Kojoteerojen kamalat kujeet piiritettävien näkyvissä ajoivat näiden epätoivon ja arkamielisyyden äärimmäisiin asti.
Metsästäjät seurasivat hänen esimerkkiänsä. Kallioilla, jotka pistivät ulos vuoren seinästä, ei näkynyt mitään. Tuolla alhaallakaan ei löytynyt mitään, ellei karnero mahdollisesti ollut pehkojen peitteessä. Mutta ei! Olisihan ainakin näkynyt veripilkkuja kivillä. Pedro, joka antoi katseensa kiitää yli aavikon, ei voinut pidättää huudahdusta.
Päin hieta-aavikkoon, äänettömään, kuolleeseen ja autioon. Niinkuin umpisokko toista sokeaa, kohtalotar ihmislasta johdattaa. Kuiva hiekka lentää kautta aavikon. Vuori rautaisinkin kerta hietaa on.
Siellä oli onneton prinssi raukka elänyt ja kärsimyksissään joka vuosi vanhentunut sata vuotta. Mutta oli orpo tyttö. Hän lähti ypö yksin yli pimeän aavikon, joka oli täynnä mättäitä, välissä pohjaton kuilu, ja jossa jättiläis-yököt lensivät hänen päänsä päällä suhisten ja kylmähenkinen raivotar soitti manalan yksikielistä kannelta. Hän tuli siihen pimeään metsään.
Vähitellen laajeni usvahuntu, siirtyi rantareunojen yli toiselle puolen, levisi yli aavikon, peitti vihdoin punaihoisten leirin, hiipi ylös vuoren sivuja myöten ja ulottui vuori-ylängölle saakka, jossa meksikolaiset valvoivat kivisen rintavarustuksensa takana.
Sen sanan pelkkä helähdyskin on jo hurmovaa, Sydämmet sytyttää se ja mielet valloittaa: Sisimmän henkemme se kieltä puhuu. Sen sanan kautta täällä on tehty kaikki työ, Ja korpimaat on viljamaiksi saatu, Sen sanan kautta päiväks on tehty Pohjan yö, Ja onni voitettu ja elo taattu; Se sana vuoren muuttaa ja siirtää kallion, Ihanaks keitahaksi se luopi aavikon, Ja Pohjan jäilläkin sen hehku palaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät