Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Kaikki olivat äänettömiä, tyytyväisiä ja ikäänkuin juopuneita pelkästä vedestä. Neljäs luku. El ojo de agua. Seuraavana päivänä niin pian kuin aamurusko alkoi valaista sinistä taivasta, näkivät ne villit eläimet, jotka asustelivat Salaperäisellä vuorella, jalkojensa juurella näytelmän, jota eivät vielä koskaan olleet havainneet tällä yksinäisellä paikalla.
Tosiaan luulisi kahden yksinäisen ihmisen sydänten vähän värisevän, jos heidän peninkulmittain ja monta tuntia perätysten täytyisi matkustaa läpi epälukuisan joukon äänettömiä ja liikkumattomia ihmisiä ainoastaan ihmisiä kuin itsekin ovat jotka kaikki katselisivat heitä synkeillä ja uhkaavilla silmillä; mutta kuinka paljoa enemmin heidän sydämensä kauhistuisi, kun matkustus tapahtuisi läpi luonnon mahtavimpia luomia, joittenka uhkaus yhdessä silmän-räpäyksessä voipi toteutua!
"Suvaitsetteko tänä iltana tulla meidän parvessa kotiimme?" Minä muistelin noita paljaita seiniä, äänettömiä olentoja lieden ääressä sekä vinkuvaa tuulta ja arvelin kahtaanne. "Noh, hyvästi sitte!" "Hyvästi, Georg!" Kädenpuristus vielä ja me erosimme toisistamme. Minä en ratsastanut kauas, ennenkuin käännyin taakseni katsomaan. Tuuli oli taas herännyt ja lakaisi tasankoa.
Kevään aavistus se ohiliitävänä Vellamon neidon karkelona vilahteli peilikirkkaalla vedenpinnalla. Ken osaisi tavailla näitä piirtoja, ken kykenisi lukemaan näitä välkkyviä, hopeanhohtavia, äänettömiä sanoja! Paul oli haaveksija, joka aina näki esineiden pintaa syvemmälle. Hänestä tuntui, että hän oli lähellä luonnon sydäntä. Hän ymmärsi sen hiljaista kieltä.
»Rukoilkaa te, Maijaliisa, minun puolestani.» »Kyllä minä rukoilen.» Molemmat olivat vähän aikaa äänettömiä. Maijaliisan hengitys muuttui raskaaksi ja tasaiseksi. Mutta Alman silmät olivat auki yhä. »Maijaliisa, joko te nukutte?» »Mitä rouva tahtoo?» kuului sohvalta sumea ääni. »Minua vaan niin peloittaa.» »Niin kun ette siunaa. Siitä se vaan tulee.» »Enhän uskalla. Jumala minua vihaa.»
Jää kimalteli hymyilevänä ja leikkisänä heidän edessään, ympärillä houkutteli lumeton metsä luokseen salaperäisillä, hiljaisilla siimeksillä. Korkeat petäjät seisoivat mykkinä pitkin rantoja. Jäällä helakkata hopeavaloa, syrjillä, edessä ja joka haaralla etäämpänä mustia, äänettömiä varjoja. He luistelivat käsi kädessä mitään virkkamatta.
Hän kulki huoneesta huoneeseen katsellen kalustoja, jotka muistuttivat hänelle kaikenlaisista tapahtumista, noita rakkaita esineitä, jotka ovat kuin osa elämäämme, milt'ei olemustammekin, jonka nuoruudestamme saakka tunnemme, joihin liittyvät muistot iloista ja suruista, elämämme merkkipäivistä, jotka ovat olleet suloisten ja ikävien hetkiemme äänettömiä seuralaisia, ja jotka ovat vanhentuneet ja kuluneet meidän rinnallamme niin, että niiden päällystä on paikoitellen rikki ja vuorikin repeytynyt, kehykset huojuvat ja värit tyystin haalistuneet.
Vielä kun hän meni levollekin, uneksi hän pelkistä miljonista, joita joka taholta vyöryi hänen ylitseen, niin että ne tahtoivat viedä hengen häneltä ja hänet tukahduttaa... Mutta kun Antti unessa katsoi tarkemmin, mikä se niin ahdisti hänen kurkkuaan, hän huomasi, ettei siihen syynä olleetkaan rahapussit, vaan pehmeät, valkeat käsivarret... Ja sitten hän näki unta jälleen, että hän seisoi korkealla vuorella, ja hänen edessään levisi ihmeellisiä kangastuksia kaukaisista eteläisistä maista, joissa hiljaiset, suurisilmäiset naiset liukuivat kantotuoleissa pitkin autioita, äänettömiä, kuutamoisia katuja, valkeiden, tasakattoisten talojen välitse, ja hyräilivät muukalaisia lauluja, jotka kaikuivat niin kaihomielisiltä ja surunvoittoisilta.
Päivän Sana
Muut Etsivät