United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aino katsahti ylioppilaasen, joka sitten jatkoi: "Te ihmettelette varmaankin, kun kuulette minun, vanhan kirjatoukan, puhuvan täten, mutta minä voin todellakin sanoa teille, neiti, kun keväällä ilma tulee lämpimäksi, rupeaa jalkapohjiani polttamaan ja silloin herää minussa halu päästä pois, lentämään tunturille jota hakua tuskin voin vastustaa, mutta olen tullut vanhaksi, jalkani vapisevat, ruumiini on kömpelö ja sentähden jään kotiin.
Ja hiljaa kuules, Maria! huomenna saat tuoda sisään uudet mustat vaatteeni, mutta harjaa ne ensin hyvästi". Juhana ja Maria katsahtivat ihmetellen toisiinsa ja sitten ylioppilaasen. Sitten alkoi Juhana kiittää. "Ei kestä kiittää, nyt tahdon mieluummin olla yksin", lisäsi Erkki, huomatessaan, että Mariakin aikoi ruveta puhelemaan.
"Mutta luutnantti ei huoli siitä, vaan menee minne häntä vaan pyydetään, ja häntä pyydetään jokaiseen kestiin." Mathilda pysähti hetkeksi puheensa, sillä Aino nykäsi häntä toistamiseen hameesta. "Mitä tahdot?" kysyi hän ja jatkoi sitten, kääntyen ylioppilaasen: "Niin, olisittepa vaan nähnyt, kuinka hän koetti mielistellä Ainoa."
"No, saitko kuulla mitään mieltä ylentävää?" kuiskasi Mathilda Ainolle. "Jos te ai'otte näyttää meille kaikkia noita merkillisyyksiä, joista puhuitte, herra ylioppilas", jatkoi hän, samassa kääntyen ylioppilaasen, "niin älkää sitten pysähtykö jokaisen talonpojan luo." "Niin, mutta hän oli juuri yksi niitä merkillisyyksiä", vastasi ylioppilas hymyillen, "ja tuossa näette toisen."
Pastori istui huoneessaan valmistamassa saarnaansa sunnuntaiksi, kun ovelle koputettiin ja sisään astui ylioppilas, aivan palavissaan. "Herra pastori, onko totta, että te olette lähettäneet tyttärenne kaupunkiin?" kysyi hän kohta, unohtaen sanoa hyvänpäivänkin. Pastori kääntyi hämmästyneenä. "Niin, se on totta", vastasi hän, katsahtaen ihmetellen ylioppilaasen. "Onko se mahdollista?
"En koskaan." "Eikö teidän mielestänne teillä koskaan ole ikävä kotonanne pappilassa?" "Ei." "Mutta mitä te oikeastaan toimitatte siellä koko pitkän päivän?" "Mitäkö minä toimitan?" sanoi Aino, ja katsahti ensi kerran ylioppilaasen hymyillen, sillä hän ei ollut koskaan kuullut niin kummallista kysymystä. "Niin, onhan siellä paljonkin toimittamista.
Niinkö teidänkin mielestänne?" "Hm", sanoi ylioppilas surullisesti, "ei juuri niin, mutta kerran oli minunkin laitani niin, nuorena ollessani oli minulla sitä, mutta se aika on jo aikoja sitten mennyt." "Kadotitteko sen? Kadottavatkohan kaikki ihmiset sen?" kysyi Aino, katsahtaen totisesti ylioppilaasen.
"Ja sellaista uskallat sinä tehdä, sinä pikku hupakko", sanoi pastori, nipisti hänen pullakkata, punaista poskeansa ja suuteli häntä. "Tiedättekö, herra ylioppilas", sanoi hän äkkiä, kääntyen ylioppilaasen, "mitäs jos me molemmat vanhukset olisimme tänä iltana nuoria ja menisimme tanssimaan nuorison kanssa. Mitä joutavaa!
Hän lausui nämät viimeiset sanat niin lämpimästi, että hyvin huomasi niiden kauan kyteneen hänen sydämmessään. Hänen silmäluomensa värisivät, mutta hän ei katsahtanutkaan ylioppilaasen, tarkastelihan vaan ilmaa, ikäänkuin olisi siellä nähnyt jotakin. "Eikö teillä, Aino neiti, ole mitään elämänne määrää?" kysyi Erkki matalalla mutta sydämmellisellä äänellä.