United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hämmästyneenä katseli Jeanne häntä aivankuin olisi nähnyt hänet ensimmäistä kertaa, ja varakreivi näytti hänestä valtavan hienolta herralta, ylimykseltä kiireestä kantapäähän saakka. Hän kumarsi ja kysyi hymyillen: No kummi-kumppani, oletteko valmis? Jeanne mutisi vastaukseksi: Mitä nyt? Mitä on tekeillä? Sen saat kohta tietää, sanoi paroni.
Vakuutan Sinulle, että hän on moitteeton ja hyvin kunnioitettava ihminen. Tulet varmasti häntä rakastamaan. Minä puolestani en ainakaan voi elää ilman häntä. Odotan kärsimättömänä vastaustasi, rakas äiti, ja me suutelemme Sinua täydestä sydämestä. Poikasi Varakreivi Paul de Lamare". Jeanne oli aivan kuin puulla päähän lyöty.
Paroni, hänen vaimonsa ja varakreivi kävivät vierailulla Fourville'n perheessä, jonka Julien näkyi jo tuntevan hyvin, vaikk'ei voitu oikein selittää, kuinka tämä tuttavuus oli syntynyt. Toinen juhlallinen vierailu vaihdettiin Briseville'n perheen kanssa, joka edelleen piileskeli untelossa rakennuksessaan.
Jeanne mietti: Se on totta, mutta minä kävelen kuitenkin mielelläni yksin. On niin ihanaa haaveksia aivan yksinään. Varakreivi katsoi häneen pitkään: Voi sitä haaveksia kahdenkin. Jeanne loi silmänsä maahan. Oliko tuo jonkinlainen vihjaus? Kenties. Hän katseli taivaanrantaa aivankuin nähdäkseen kauemmas.
Varakreivi kohotti päätään ja välinpitämättömällä äänellä, mitään ajattelematta, sanoi hänkin: Niin, täti Lison katselee meitä. Ja he jatkoivat haaveiluaan, hiljaista kävelyään rakkautensa hurmiossa. Mutta kaste peitti nurmikon ja yön viileys värisytti heitä hiukkasen. Menkäämme jo sisään, sanoi Jeanne. Ja he palasivat takaisin.
Kuuteen mennessä, hänen istuessaan äitinsä kanssa plataanin juurella, saapui varakreivi. Jeannen sydän alkoi hurjasti sykkiä. Nuori mies lähestyi heitä näyttämättä lainkaan levottomalta. Tultuaan aivan likelle, tarttui hän paronittaren käteen ja suuteli hänen sormiaan, ja kohottaen sitten nuoren tytön vapisevaa kättä painoi hän siihen huulillaan pitkän, hellän ja kiitollisen suudelman.
Kolme perhettä ainoastaan siellä asui jotensakin rajoitetulla alalla: markiisi de Coutelier, joka oli jonkinlainen Normandie'n aateliston päämies, sitten varakreivi ja varakreivitär de Briseville, jotka olivat erinomaisen hienoa väkeä, mutta elivät hyvin erillään muista, ja lopuksi kreivi de Fourville, omituinen umpimielinen pökkelö, jonka sanottiin kiusaavan vaimoansa kuoliaaksi ja joka eleli metsästäjänä hovissaan de la Vrillettessä, joka oli rakennettu keskelle lammikkoa.
Huomattuaan molemmat naiset kirkkoherra teki kädellään iloista yllätystä osoittavan liikkeen ja huudahti: Mikä onnenpotkaus! Sallikaa minun, rouva paronitar ja neiti Jeanne, esitellä teille naapurinne, herra varakreivi de Lamare.
He puhelivat itsestään, tavoistaan, mielihaluistaan tuolla hiljaisella, hellällä äänellä, jolla ihminen kertoo sydämensä salaisuuksia. Varakreivi sanoi jo kyllästyneensä seuraelämään ja väsyneensä sen turhanpäiväisyyteen, se kun oli aina yhtä ja samaa. Ei koskaan siinä tavannut mitään todellista, mitään vilpitöntä. Seuraelämä!
Muutamat nousukkaat, jotka tunkeutuivat heidän joukkoonsa, olivat ostaneet siellä täällä tiluksia itselleen. Niitä ei varakreivi tuntenut lainkaan. Hän hyvästeli, ja viimeisen katseensa loi hän Jeanneen aivankuin olisi erikoisemmin, sydämellisemmin ja hellemmin hyvästellyt häntä.