United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja niinkuin uudenaikainen urheiluonkija ei tyydy, jos mielii harjoittaa ammattiaan, niinkuin ammatti vaatii, vain yhteen vapaan, vaan tarvitsee ainakin yhden uistellakseen ja täkyä heittääkseen, toisen perhostaakseen, niin vanhan kansan onkimieskin omistaa niitä monta eri tarpeihinsa, yhden salakalle ja särelle, toisen ahvenelle, kolmannen säyneelle, neljännen lahnalle, eri vavan pintaongintaan, eri syväongintaan, siihenkin toisen kesällä, toisen talvella.
Ne eivät pelkää venhettä, vaan näyttäytyvät ihan sen ympärillä. Eivät ne näy välittävän laivoistakaan. Sitä minä en voi taata, saavatko herrat mitään, mutta sen voin taata, että lohia siellä on, on pentele vie niin, että harmittaa kun niitä ei saa.» Hän oli koettanut täkyä, mutta täkyä ne eivät ottaneet.
Tämä viimemainittu oli n.k. kannibaali, oman sukunsa syöjä, suurisuinen ja laiharuumiinen epämuodostuma, joka elää melkein yksinomaan kalaravinnosta, mieluimmin omaan sukuunsa kuuluvasta, ja joka on kosken kalakannan pahin vihollinen. Mutta kun otti devonia, oli ilmeistä, että nyt ottaisi myöskin täkyä. Niinkuin jo ennen olen maininnut, en minä juuri mielelläni turvaudu täkyyn.
Niin pian kuin minä kykenin, sain olla isän kanssa noilla onkimatkoilla. Eräänä päivänä istuimme taas siellä veneessä. Isä itse onki useammalla ongella yhtä aikaa: antoi vavat nojata veneen laitaa vasten ja milloin ahven näykkäsi ja koho painui, kiskasi kalan veneeseen. Minulle hän pani täkyä ja koetin myös onneani. Mutta nyt eivät tahtoneet kalat syödä.
Mutta samalla tuli myöskin todetuksi, niinkuin muuten jo kauan sitten oli tapahtunut, että suuret lohet, kilon kokoisista ylöspäin tähän aikaan kesästä paria viikkoa ennen juhannusta ottavat erittäin ahneesti myöskin täkyä ja niitä pyydyksiä devonia ja silkkikalaa jotka sitä jäljittelevät. Minä näet, toverini kokeillessa perhoillaan, kokeilin näillä, hänen kanssaan kilpaillen, ja sainkin.
Hän oli puettu ruskeanharmaaseen takkiin ja polvihousuihin, hattu pehmeää huopaa. Ketterä, keski-ikäinen mies. Olin juuri tullut koskelta mukanani kymmenkunta kilon mullosta ja vähän suurempiakin, jotka olin saanut salakalla. Tarjosin vastatulleille salakkavarastoni, koska mulloset nyt nähtävästi ottivat täkyä.
Voitte arvata mielialamme, kun me sitkeiden, mutta turhien kokeilujen jälkeen vihdoin olimme tulleet vakuutetuiksi siitä, että emme ainakaan me mahda mitään X-virran lohille. »Pieni toivon kipinä alkoi kuitenkin tuikkaa. Entäpä ne sittenkin ottaisivat täkyä? Olimme turhaan vaivanneet päätämme sillä, mitä noilla lohilla oikeastaan oli tekemistä tässä virrassa.
Isä kuunteli sitä kuin jotakin hurmaavaa soitantoa. Hänen rintansa aaltoili sisällisestä innostuksesta. Eikös se kuulu hauskalta tuo? sanoi hän aivan kuin itsekseen. Minä olisin vielä tahtonut onkia ja pyysin isän panemaan täkyä, mutta hän ei sitä ottanut huomioonsa. Sanoi vaan vilkkaana: Kun sinä nyt olet kalasi saanut, saatamme lähteä kotiin.
Ja vähä väliä uudistui innostuneen toverin vakuuttelu: »Sen minä tiedän ja voin taata, että lohia siellä on. Täkyä ne eivät ota, mutta Silver doctoria ne ehkä ottaa. Näittekö, siinä se nyt hyppäsi!» Olimme tulleet Koukkuvirtaan ja siellä niemen nenässä myllähti vesi ison kalan pyrstöstä. Viehättävämpää kalastuspaikkaa tuskin voi ajatella.