United States or South Georgia and the South Sandwich Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miten olikaan, niin jo 9 päivänä helmikuuta sai Dubrovskij kaupungin poliisilta käskyn tulia maan-oikeuteen kuulemaan päätöstä hänen, luutnantti Dubrovskijn ja kenraali Troekurovin välisessä riitajutussa, koskeva maatilan omistamista, sekä allekirjoittamaan joko tyytyväisyytensä tai tyytymättömyytensä siihen. Samana päivänä matkusti Dubrovskij kaupunkiin. Tiellä saavutti Troekurov hänet.
Kirila Petrovitsch, joka tapansa mukaan oli pikku hutikassa, suuttui ja lähetti saman palvelijan sanomaan Andrei Gavrilovitschille, että ellei tämä heti tule yöksi Pokrovskojeen, niin silloin hän, Troekurov, suuttuu hänelle ijäksi. Palvelija tuli taas takaisin. Kirila Petrovitsch nousi pöydästä, päästi vieraansa pois sekä meni maata.
Sillä välin katosi Andrei Gavrilovitsch kenenkään huomaamatta. Palattuaan vieraitten ja koiranhoitajien kanssa kotiinsa istui Kirila Petrovitsch illalliselle ja huomasi vasta silloin, että Dubrovskij oli poissa. Hän alkoi kysellä tätä. Palvelijat sanoivat, että Andrei Gavrilovitsch ajoi kotiinsa. Troekurov käski heti ajaa häntä takaa sekä palauttaa ehdottomasti takaisin.
Tämä Dubrovskij oli vanha kaartin luutnantti sekä hänen lähin naapurinsa, jolla oli seitsemänkymmentä orjaa. Troekurov, joka ylpeili tuttavuuksistaan ylhäisimpien henkilöiden kanssa, kunnioitti kuitenkin Dubrovskija huolimatta tämän köyhyydestä. Joskus olivat he olleet virkatovereita, ja Troekurov tunsi kokemuksestaan hänen kärsimättömän ja päättäväisen luonteensa.
Muutamia vuosia sen jälkeen oli Troekurov, joka nyt oli kenraali, saapunut maatilalleen, he kohtasivat toinen toisensa ja iloitsivat siitä. Siitä ajasta olivat he joka päivä yhdessä, ja Kirila Petrovitsch, joka ei koskaan ollut ketään kunnioittanut vierailullaan, oli usein poikennut vanhan toverinsa taloon.
Ruhtinas oli mielissään siitä ja Troekurov oli täysin tyytyväinen ruhtinaasen, sillä hän piti ruhtinaan tous les frais merkkeinä siitä, että tämä tahtoi häntä kunnioittaa ja olla hänelle mieliksi. Illallinen oli komea, eikä ollenkaan se antanut perää päivällisille.
Oikeudenjäsenet osoittivat hänelle suurta myötätuntoisuutta, ja kunnioittaen hänen virkaansa, ikäänsä ja lihavuuttaan toivat he hänelle nojatuolin. Troekurov istui. Andrei Gavrilovitsch seisoi nojaten seinään. Syntyi syvä hiljaisuus ja sihteeri alkoi sointuvalla äänellä lukea oikeuden päätöstä. Sen sisällyksestä ei ole tarvis puhua.
Lörpötyksiä, päätti Kirila Petrovitsch, kohta minä selvitän kaikki. Missä on opettaja? kysyi hän sisään tulleelta palvelijalta. Häntä ei mistään löydy, vastasi palvelija. No, hakekaa häntä! huusi Troekurov, joka jo alkoi epäillä. Näytäppäs niitä mainioita tunnusmerkkejäsi, sanoi hän ispravnikalle, joka heti antoi paperin. Hm, hm, 23 vuotta j.n.e. Niin se on, mutta ei se vielä mitään todista.
Näin epäkohtelijaasti jätti Troekurov vieraillensa hyvästi. Kolmastoista luku. Joitakuita aikoja kului ilman mitään merkillisempää tapausta. Mutta seuraavan kesän alussa sattui suuria mullistuksia Kirila Petrovitschin talossa. Kolmenkymmenen virstan päässä oli rikkaan ruhtinaan Vereiskijn tilus.
Sihteeri vaikeni; asessori nousi ja matalalla äänellä kehoitti Troekurovia allekirjoittamaan asiakirjan. Iloisena otti Troekurov häneltä kynän ja kirjoitti oikeudenpäätöksen alle täydellisen hyväksymisensä. Nyt tuli Dubrovskijn vuoro. Sihteeri toi hänelle asiakirjan, mutta Dubrovskij seisoi liikkumatta pää alaspäin.