United States or Mongolia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin epäkohtelijaasti jätti Troekurov vieraillensa hyvästi. Kolmastoista luku. Joitakuita aikoja kului ilman mitään merkillisempää tapausta. Mutta seuraavan kesän alussa sattui suuria mullistuksia Kirila Petrovitschin talossa. Kolmenkymmenen virstan päässä oli rikkaan ruhtinaan Vereiskijn tilus.
Mutta yht'äkkiä kääntyi Vereiskij Kirila Petrovitschiin ja kysyi: Mitä tuo palanut rakennus merkitsee, ja kelle se kuuluu? Kirila Petrovitsch rypisti otsaansa. Muistot jotka palanut rakennus hänessä herätti, olivat hänelle vastenmieliset. Hän vastasi, että maa on nyt hänen ja että se ennen oli kuulunut Dubrovskijlle. Dubrovskijlle? kertasi Vereiskij, kuinka, tuolle kuuluisalle rosvolleko?
Kirila Petrovitsch kävi joka päivä metsästämässä; lukeminen, kävelyt ja musikaaliset harjoitukset veivät Maria Kirilovnan ajan, etenkin musiikkitunnit. Hän tunsi, että hänen sydämensä oli tullut eriskummalliseksi ja tunnusti suureksi harmikseen, että se ei ollut välinpitämätön nuoren ranskalaisen suhteen.
Naapurit olivat iloissaan, kun voivat täyttää hänen pienimmätkin mielitekonsa; kuvernementin virkamiehet vapisivat kuullessaan hänen nimensä. Kirila Petrovitsch piti kaikkia hänelle osoitettuja kohteliaisuuksia ikäänkuin itselleen kuuluvina veroina.
Näinä päivinä sanoi Pokrovskojelainen meidän kylänvanhimpamme luona ristijäisissä: "tarpeeksenne jo olette laiskotellut, pian tulette Kirila Petrovitschin käsiin". Mutta silloin sanoi seppä Mikita hänelle: piisaa jo Savelitsch, älä saata surua kummille äläkä loukkaa vieraita.
Nykyajan ymmärryksen mukaan olisi tuollainen kirje ollut aivan sopimaton, mutta se ei sentään suututtanut Kirila Petrovitschia kummallisen sisältönsä tähden, vaan sentähden, että se oli olemassa.
Mascha punastui ja kääntyen opettajan puoleen sanoi ranskaksi, että isä toivoo häneltä siivoa ja kunnollista käytöstä. Ranskalainen kumarsi tytölle ja vastasi, että hän toivoo ansaitsevansa kunnioitusta, vaikkapa hänelle ei suosiota osoitettaisikaan. Mascha käänsi sanasta sanaan hänen vastauksensa. Hyvä, hyvä! sanoi Kirila Petrovitsch. Ei tässä tule kysymykseen suosio eikä kunnioitus.
Muutamia vuosia sen jälkeen oli Troekurov, joka nyt oli kenraali, saapunut maatilalleen, he kohtasivat toinen toisensa ja iloitsivat siitä. Siitä ajasta olivat he joka päivä yhdessä, ja Kirila Petrovitsch, joka ei koskaan ollut ketään kunnioittanut vierailullaan, oli usein poikennut vanhan toverinsa taloon.
Maria Kirilovnan astuessa sisään nousi ruhtinas ja kumarsi ääneti ja hitaasti, kuten hänen tapansa oli. Tule tänne, Mascha, sanoi Kirila Petrovitsch. Minä ilmoitan sinulle uutisen, joka luullakseni ilahuttaa sinua. Kas tässä on sulhasesi, ruhtinas on kosinut sinua. Maria Kirilovna peljästyi ja kävi kalman kalpeaksi. Hän oli vaiti.
Siinä ei ole epäilemistäkään; tyttäreni on pitänyt yhteyttä tuon kirotun Dubrovskijn kanssa. Mutta jos todellakin hän on kutsunut Dubrovskijn apuun! ajatteli Kirila Petrovitsch kävellessään huoneessaan ja viheltäessään vihaisesti "Voiton huudot kaikukohot." Minä ainakin jouduin Dubrovskijn vereksille jäljille, ja hän ei pääsekkään meiltä karkuun.