United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei se saata ottaa toisen lasta joka on omaa lasta aina itselleen toivotellut. Mahtoiko kukaan kuulla, mitä unissani huusin? Marja meni horroksiin ja nukkui jonkin aikaa. Sitten hän nousi ja meni tupaan. Siellä oli Kaisa ja luki. Nyt vasta huomasi Marja, että oli sunnuntai niinkuin silloin, kun hän lähti. Olivat kaikki päivät menneet salolla sekaisin. Missä isäntä on? Lieneekö pistäytynyt metsään.
KERTTU. Vaan olet miksi sitä epäilet? LALLI. Kerttu! Sa lapsuudesta rakastettuni! Kuink' olen ikävöinnyt sinua Ja toivotellut sitä hetkeä, Ett' taasen saisin sinun kohdata! Nyt vihdoin viimein saavun kotia Ja sydämeni sulaa ilosta Mut et sä kultain riennä syliini, Et ilosilmin tule tyköni, Vaan olet kylmä niinkuin talven jää! Voi tätä katkeruutta!
Jospa se edes olisi ollut täydellistä, sopusointuista ja pilvetöntä onnea! Sellaista, joksi Johannes oli sitä kerran toivotellut ja joka olisi vastannut hänen omaa onnenkaipuutaan ja onnenkäsitystään! Silloin ei Johannes vieläkään olisi epäillyt kokonaan ja täydellisesti tuolle onnelle antautua, vaikka se sitten olisikin vienyt hänet yhteiskunnallisesti perikatoon.
Hän ei toivotellut hintain ylenemistä jos hänellä joskus olisi syytäkin ollut. Hän tytyi vuoden "markkongiin" eikä joutunut kenenkään kanssa riitaan. Eikä kenenkään tarvinnut katsoa häneen sentähden karsaasti. Ja kun hän nyt iloitsi hyvistä vuodentulon toiveista, iloitsi hän pikemmin seurakuntansa puolesta, kuin itse puolestansa, nähdessänsä, että jokaiselle oli tuleva leipää.
Monen monet kerrat hän heidän haudallaan oli toivotellut kuolemaa itselleenkin, niin raskaalta ja niin toivottoman pitkältä näytti se tie, joka hänellä oli kuljettavana. Voimat tuntuivat jo olevan lopussa ja hän oli kuitenkin vielä nuori. Tätä hän kauhistui eniten, kun ajattelemaan rupesi. Ei hän silloin olisi uskonut, että kestäisi näin kauan.
Ainakin Johannes tunsi sen tällä hetkellä entistään korkeammalle povessaan leimuavan. Yksi sana, ja kenties Liisa jäisi vielä! Mutta Johannes tunsi itsekin, että hänen oli mahdoton sanoa tuota sanaa. Olihan hän itse syypää Liisan lähtöön, olihan hän itse sitä usein sydämessään toivotellut. Kaikki oli liian myöhäistä jo. Juna lähti. Kirjoita nyt edes joskus, virkahti Liisa vaununsillalta.
Ja ilman haluakaan, sillä kuljethan nyt kuitenkin mukana, niinkuin lippu tangossa, niinkuin keulakuva laivassa, aina näkyvissä, edellä ja yllä. Ethän ole kenenkään niinkuin minun, kenen olletkin. Et ollut määrätty minulle sitä varten, kuin olin toivotellut. Sinun tarkoituksesi minulle oli ollut toinen. Elämälläni oli ollutkin toinen määrä. Olit tullut tielleni suunnataksesi sen siihen.