United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minuako syytetään?" kysyi paavi hymyillen. "Missä on pyhän Pietarin jälkeläisen syyttäjä tai tuomari?" "Tuomari olen minä herrasi, keisari Justinianuksen sijaisena." "Missä on syyttäjä?" kysyi Silverius. Cethegus kääntyi puoleksi Belisariukseen päin ja sanoi: "Minä olen syyttäjä.
"Tavallaan", sanoi Silverius tyynnyttääkseen kiihtynyttä Scaevolaa, "meidän täytyy hillitä prefektiä keisarin avulla ja keisaria prefektin avulla. "Kas, johan olemmekin taloni kynnyksellä. Menkäämme sisään. "Ilmoitan siellä jo teille sen, minkä aion julaista tänä iltana kokouksessa. Se hämmästyttää teitä. Mutta eräitä muita vielä enemmän."
"Niinpä kyllä", hymyili Cethegus, silloin herätämme me Camilluksen ja Brutuksen taas eloon ja lähdemme viemään tasavaltaa eteenpäin siitä, mihin he sen jättivät tuhat vuotta sitten. Eikö niin Silverius?" "Rooman prefekti", sanoi pappi, "sinä tiedät, että minä kunnianhimossani luulin johtavani sekä isänmaan että pyhän kirkon asioita. Tästä hetkestä alkaen en sitä enää tee.
Hän on hukassa, tuo kopea." "Amen", sanoi Silverius. "Niin kukistukoon jokainen, joka maallisten etujen vuoksi ryhtyy vastustamaan pyhää Pietaria. Huomenna, neljännellä hetkellä, lähdemme matkalle." Mutta pyhä isä erehtyi. Tuo kopea mies ei joutunut tällä kertaa perikatoon. Cethegus oli heti rientänyt kotiinsa, jossa gallialainen matkavaunu jo odotti häntä.
Syytös näytti eittämättömältä ja Belisariuksen vihasta hehkuvat kasvot olisivat pelästyttäneet monen urhoollisen sotilaankin. Mutta Silverius näytti tällä hetkellä, että hän oli prefektin ja Bysantin sankarin täysin arvokas vastustaja. Hän ei kadottanut mielenmalttiaan silmänräpäykseksikään.
"Erästä ikivanhaa oikeutta?" kysyi Belisarius harmistuneena. "Erästä ikivanhaa oikeutta", toisti Silverius, "jota kirkko ei ole tähän saakka tahtonut saada voimaan. "Sen viholliset pakottavat sen tällä hetkellä toimimaan. "Kuule siis, keisarin edustaja, kuulkaa, sotapäälliköt ja miekkamiehet! Se, minkä kirkko lunasti Teodahadilta, on ollut sen omaisuutta jo kaksi vuosisataa.
Silverius, pyhän Sebastianin vanhan kirkon katolinen päädiakoni, oli nimittäin vienyt ystävänsä basilikansa kuorikellarin kautta jyrkkiä portaita myöten alas kirkon välittömässä läheisyydessä olevaan holvikäytävien osaan; ja kerrottiin roomalaisten pappien ensimmäisten marttyyrien ajoista saakka tunteneen tarkoin tämän labyrintin. Kokouksen osanottajat eivät näyttäneet olevan täällä ensi kertaa.
Mutta samassa silmänräpäyksessä hän päätti ryhtyä rakentamaan uutta. Hänen maailmansa oli sortunut, eikä hän voinut edes huoatakaan sen muistoksi, sillä kaikki katselivat häntä. Hän päätti luoda uuden maailman. "No, mitä teet?" kysyi Silverius uudestaan. Cethegus ei katsonutkaan häneen. Kokoontuneihin päin kääntyen sanoi prefekti rauhallisesti: "Belisarius on laskenut maihin.
Hymyillen Silverius kääntyi vartiajoukon johtajan puoleen ja piti tälle kauniin puheen, jonka tekstinä oli "sallikaa lasten tulla tyköni, älkääkä heitä kieltäkö." Mutta germaani pudisti vain takkuista päätään ja käänsi paaville selkänsä. Hän ei ymmärtänyt latinankielestä muuta kuin komennussanat.
"En enää luota Bysanttiin, joka viivyttelee niin kauan. Sen vuoksi olen tuonut tämän sormuksen tänään mukanani lähettääkseni sen takaisin keisarille. "Sinä, Silverius, näyt olevan Bysantin edustaja. Anna tämä sormus hallitsijallesi takaisin. Hän hidastelee liiaksi. Sano hänelle, että Italia auttaa itse itseään." "Italia auttaa itse itseään", huusivat nuoret ritarit riemuiten.