United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ken huolii tuommoisista paimenissa? FAUST. Ja sitte näin... MEFISTOFELES. Mitä? FAUST. Kas, Mefisto, tuonne, missä Tuo kalpee kaunis laps' etäällä yksinään Niin vitkaan astuu retkeään Ja näyttää käyvän jalat köyttehissä. Minusta on ah, myönnän sen! Hän Gretchen kullan kaltainen. MEFISTOFELES. Ann' olla! Haahmo tuo on sieluton, Jonk' aave-katse tuopi turmion; Tavata tuot' on ilkeää.
»Synti aikansa menestyy», jatkoi Mikko. »Aikansa menestyy ... aikansa menestyy, mutta viimein se pudottaa selästään. Ja se pudottaa korkeammalta kuin luudan päältä lattiaan.» »Kyllä, kyllä. Se on totta, se on totta», vakuutti Uusi Hellberg. »On luultu, että tuolla Antilla menestyy ikänsä», lisäsi yhä Mikko. »Se sieluton hävitti näiltä langoiltaan talon.
Hän oli kuin laiva, joka entisestä voimasta vielä jatkoi kulkuaan, vaikka kone oli herennyt käymästä. Missä oli hänen sielunsa? Oliko se lähtenyt pois hänen ruumiistaan? Hän oli ilman sielua. Tiesikö kukaan ihminen, kuinka onnetonta oli sieluton elämä? Saisiko hän koskaan sielunsa takaisin? Jos lähtisi kävelemään ulos, raittiisen ilmaan, ehkä hän siellä virkistyisi ja tulisi entiselleen.
Joka härillä ajaa, se häristä puhuu, minkä kirkkoherra raiskakin, tuo jumalaton, paatunut mammonan palvelija, tekopyhä, ulkokullattu pölhä. Kuinka taitaa häjy puu kasvaa hyvää hedelmää. Tuossapa nähdään hänenkin hedelmänsä: tuommoisia kirjoja viitsii, mokoma sieluton, levitellä seurakuntaan, vieläpä lapsille.
Tämäkin olotila, tämä tänlainen sieluton eläminen, unessa tai pyörryksissä horjuminen, oli tukalata kovin, mielellään hän senkin olisi vaihettanut minkälaiseen muuhun hyvänsä, ei kuitenkaan noihin kauhistuttaviin näkyihin. Niitä jos hän tietäisi tulevan, aventoon hän sitä ennen menisi. Hellu parka katsoi häneen vähän väliä; kummasteli kai hänen puhumattomuuttaan. Mitäpä hänellä oli sanottavaa?
Oli uskomatonta, miten se ihminen käveli säärillään ja nosteli niitä aivan liian korkealle noin vain ylös ilmaan huippaillen. Hän käveli kuin sieluton ruumis mahtaisi kävellä, kun sielu lentäisi pois ja ruumis jatkaisi kävelyään. Ei, se oli naurettavinta mitä olen nähnyt... Se oli... Silloin näin, että hän oli Crangier, minun ihmiseni.
Niinkuin se, joka silmien kautta katseli, olisi paennut pois ja jälelle jäänyt ainoastaan syleilyyn jäykistynyt sieluton ruumis. Hän alkoi väristä kauttaaltaan, tuntien valahtavansa kylmäksi kuin jää. Ja hän riistäytyi äkkiä irti, vaipuen hervotonna pienelle puusohvalle. Olavi seisoi paikkaansa kivettyneenä, voimatta jäsentäkään liikauttaa.