United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yhdellä ainoalla metsäläisellä on enemmän älyä kuin kokonaisella rykmentillä vesien tuolta puolen tulleita semmoista älyä, näet, jota kutsun metsäkavaluudeksi. Mutta tuolla on savua kylliksi, ja paras on että etsimme toisen piilopaikan." Opas pani ruuhensa jälleen liikkeelle, ja muutaman minuutin kuluttua saatti eräs joenpolveke sekä savun että kastanjapuun pois näkyvistä.
"Mutta toiset kertovat siellä olevan hirveätä", jatkoi hän, "ja meidän herramme on ensimäinen pelastamassa Jumala varjelkoon, hän ei kysy, kaatuuko tuommoinen pähkinänkuoren tapainen kapine kuin hänen pieni ruuhensa! Onhan siellä muutakin pelastukseen kykenevää väkeä! Jospa hän olisi edes vähän varovaisempi! Herttuankin sanotaan siellä olevan."
"Minä näin jotain veden päällä," kuiskasi Mabel, jonka silmä, Jasperin katomaisen perästä, lakkaamatta tarkasti synkän pimeyden leveää varjoa. "Ruuhi se on," huudahti Opas iloisesti. "Kaikki lienee hyvin, muuten olisi pojasta jotain kuulunut." Seuraavassa tuokiossa kulkivat molemmat ruuhet taasen sivukkain, ja Jasperin vartalo eroitettiin hänen oman ruuhensa perässä.
Kaiken tämän tunsi Mohikani aivan hyvin, ja hän oli sentähden viisaasti valinnut erään verrattain tyvenen paikan, jossa pysäyttäisi ruuhet ja vaaratta voisi lähestyä niitä, joita tahtoi puhutella. Heti kun Opas tunsi punasen ystävänsä, käänsi hän voimakkaalla aironvetämällä ruuhensa kokan rantaan päin, viitaten Jasperia seuraamaan perästä.
Juosten ruuhensa perään työnsi hän sen vahvalla aironlykkäyksellä virtaan ja alkoi soutaa kohtisuoraan joen poikki erääsen paikkaan toisella rannalla, joka oli niin paljon alempana sitä paikkaa, mihin toinen vene ohjasi kulkuansa, että hän omasta tahdosta joutui pilkkutauluksi vihollisten pyssyille, hyvin tietäen että heidän kiihkeä päänahan halunsa valtaisi kaikki muut tunteet.
Huudettuani useoita kertoja, kuuli Yrjö vihdoin ääneni ja huusi päätänsä nostaen: Hää, mitäs sanot? Tulkaa kotia, huusin, teillä on vieraita, joilla on teille tärkeää asiaa. Yrjö veti ylös vielä ahvenen, joka juuri oli nyppinyt onkea, irroitti ruuhensa seipäästä ja rupesi melomaan rantaa kohden. Mikäs siellä on, hän kysyi rantaan päästyään.
Kukas tämän sitten soutaa? sanoi Henrik. Olkaa huoletta, tulkaa vaan tänne. Ei, ei, kyllä minä hyvin mielelläni soudan tämän, koska sen toinkin. Herra maisteri, se ei tule kysymykseen, minä pyydän. Tämän sanoi kauppaneuvos semmoisella omituisella hiljaisemmalla mutta samalla ehdottomasti käskevällä äänellä, että Henrik heti heitti ruuhensa ja asettui muun seuran yhteyteen veneeseen.
Hän ei koettanutkaan päästä tuohon ahtaasen, kuohuvaan kulkuväylään, vaan ohjasi sen sijaan ruuhensa joen matalimmalle paikalle, hyppäsi siinä veteen pyssyineen pussineen ja alkoi kahlata kiveltä toiselle läntistä rantaa kohti.
Veneen olivat he kuitenkin ottaneet haltuunsa ja vieneet pensaikkoon siihen paikkaan, mihin olivat kätkeneet omatkin ruuhensa. Nyt seurasi pitkät ja synkät tunnit. Päivä tuntui kuukauden pituiselta; ne hetket, jolloin Mabel rukoili, olivat ainoat, jotka tuntuivat helpommilta.
Vielä siinä taas kiihotat ja liehakoitkin. Sano Söderlingskan sanoneen. Taas souti Söderlingska, muistamatta, mitä teki ja missä oli. Varo sumppua! Hän pyörähti ja sai juuri ja juuri temmatuksi ruuhensa ajautumasta kalasumppuun, joka oli ankkuroituna vähän matkaa rannasta.