United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Uskallanko sanoa, että olet se ystävä, jonka olemassaoloon olen uskonut niin vahvasti, että jo ennenkin olen kuin aavistanut henkesi läheisyyden? Ja siinäkö onkin syy siihen, että kohta niin tutulta tunnuit? Sydämeni riemuitsee: sinä se olet, sinä se olet. Järkeni sanoo: minä tiedän, mitä sinä olet minulle, mutta mistä tiedän, oletko sinä se yksi ja ainoa? Voisinhan joskus tavata jonkun toisen.
Kun ne »elämän sulot», joita tahdotaan kuvata, lähinnä ovat vain eräänlaista lumoutumista pelkkään olemassaoloon, tulee luonnollisesti »elämän suloksi» jokseenkin kaikki, mikä menee läpi kuvattavien sielujen. Jos avaa kirjan mielivaltaisesta kohdasta, pistää heti silmään se tavaton joukko mielen »ailahduksia» ja »etomisia», joka sen täyttää.
Olettakaamme, että tietäjä-ihminen meidän päivinämme tahtoisi kääntää maailman huomion aikain viisauteen, salaisen tiedon olemassaoloon, tietämättömyydestä ja pahasta pelastumisen mahdollisuuteen, ja että hän tahtoisi koota ympärilleen oppilaita, mitähän keinoa hän silloin käyttäisi?
Siinä nähtiinkin myös sen ainoa oikeutus olemassaoloon. Siinä näkee myös Pietari Päivärinta oman kirjallisen toimintansa oikeutuksen. Kansallisuus-aatetta hänkin tahtoo palvella, mutta omalla tavallaan. Mikä on syynä kansan kurjuuteen hänen ympärillään? Se ettei ole tietoa ja valistusta. Jos Kalevala oli sanonut: tieto on valtaa, sanoo Päivärinta oman aikakautensa keralla: tieto on onnea.
Katolisessa kristikunnassa olivat useat paavilliset käskykirjat julistaneet uskon noitien olemassaoloon dogmiksi, uskonsäännöksi, jonka epäileminen oli vääräuskoisuutta. Uskonpuhdistus, joka taisteli niin monia muita erhetyksiä vastaan, ei tähän ollenkaan kajonnut: Luther itsekin uskoi noituuteen ja perkeleen persoonalliseen esiintymiseen kiusaajana ja viettelijänä.
Usko Kristukseen, Jumalan poikaan, on, kuten hän itse sanoo, yhtä kuin usko siihen, joka hänet lähetti, se on Isään. Mutta usko Isään ei ole ollenkaan yhtä kuin usko Jumalan olemassaoloon. Jeesuksen opetuslapsi Jaakob sanoo, tästä asiasta puhuessaan, hyvin sattuvasti: »Sinä uskot, että yksi Jumala on; sen sinä oikein teet: perkeleet myös sen uskovat, ja vapisevat.
Tässä on hänelle essentiani. Sieltä hän löytää termit. Termit ovat tietämisen lattia, seinät ja katto. Mutta pääsenkö niillä Jumalan olemassaoloon? Hän pääsee niillä ajatuksen perustukseen. Cogito, ergo sum. Paul meni tiehensä, tuntien sydämessään kylmyyttä, joka tunki läpi koko hänen olentonsa, ja tuli vihdoin pieneen, Luostarikadun varrella olevaan taloon.
Sellainen oli siihen aikaan luullakseni jokaisessa suuremmassa maakartanossa, joskaan se ei tavallisesti ollut niin suuri kuin Selma Lagerlöfin »Gösta Berlingin sadussa» kuvaama kavaljeerihuoneusto. Ja tuollaisen huoneuston olemassaoloon antoikin aiheen pätevät syyt.
Hän ei opettanut minua ymmärtämään ainoastaan omien vanhempieni elämää ja omaa alkujuurtani, vaan siinä samassa sain selvitystä elämän kaikkein tärkeimpiin kysymyksiin. Opin uskomaan onnellisuuden olemassaoloon, huolimatta kaikesta, mikä tahtoo tuota uskoa horjuttaa. Hän huokasi. Eero katsoi häneen pitkään ja kysyvästi.
Kirjeet Henriettelle antavat elävän käsityksen hänen vaikeuksistaan. »Ah Jumala», hän huokaa, »kuinka kovaa on, kun täytyy näin nuorena ratkaista kysymys, jolla on mitä välittömin vaikutus koko olemassaoloon.» Se mikä vieroittaa hänet katoolisesta kirkosta on yksinomaan hänen puutteellinen uskonsa.