United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja merkillisintä vielä oli, että, vaikka hän, kuten lääkäri sanoi, oli perin epäterveellinen henkilö, lapsi kuitenkin eli, viihtyi ja kasvoi hänen hoidossaan. Kaikki nyyttinsä ja käärönsä oli hän tuonut kanssansa Moskovasta, eikä häntä voitu koskaan totuttaa kätkemään niitä mihinkään.
Sitten pantiin se mokoma varasto yhteen evästen kanssa, ja niiden ympäri nykäistiin mamman päästä, mamman paras, puna-raitanen liina. Ja niin oli mies valmis matkaan. Olli vilkasi vähän ympäriilensä jää-hyväisiksi, sieppasi seipään pään loukosta, pisti sen nyyttinsä solmujen alta, ja viskasi nyytin niin olallensa; ja sitten aika kyytiä ulos.
Anna jäi hetkiseksi arvelemaan. "Ei, pois täältä täytyy päästä!" sanoi hän sitten äkkiä; "mitä tässä on arvelemista, en minä voi täällä enää olla". Hän tempasi nyyttinsä ja astui pihalle. Hän heitti vakoilevia silmäyksiä ympärilleen; ei näkynyt ketään lähistössä. Eva oli mennyt kylään, sen hän tiesi, ja miehet olivat tähän aikaan aina poissa omissa toimissaan.
Hän oli jo omassa puvussaan ja tunsi itsensä koko joukon varmemmaksi ja itsetietoisemmaksi. Rouva suuttui. No, en minä vielä tuollaista rosvonpenikkaa ole nähnyt. Saatatte itse rosvo olla. Köyhältä tytöltä kaikki veisitte. Jaana otti nyyttinsä. Rouva avasi hänelle keittiön oven ja huusi: Siinä on viisi hirttä poikki. Jaana meni. Portaat olivat korkeat ja jäätyneet.
Poika kääntyi ja tuli nyyttinsä vierelle. Jäisitkö sinä tänne kylään olemaan, jos täällä miten tuumataan? En tiedä, sanoi poika hiljaa. Kyllähän sinä olet vielä nuori vieraissa ihmisissä olemaan, vaan mikäs sinusta raukasta sielläkään kotona tulee.
Heikki käänsi askeleensa tuota metsän likellä olewaa taloa kohden ja kun etuwartiat oliwat hänet kerran läpi päästäneet, eiwät wiholliset hänestä suurta lukua pitäneet; toki he kumminkin wielä tarkasteliwat Heikin. Nyyttinsä porstuaan heitettyänsä, astui hän tuohon suureen wanhaan tupaan.
Mutta kaikki oli niin selkkaista ja vastahakoista, ett'ei tahtonut tulla valmista milloinkaan. Ja Anna pelkäsi suuresti Hovilaisen tulevan. Vihdoin viimmein hän oli valmis ja sieppasi nyyttinsä, mutta se olikin niin hätäisesti sidottu että solmut aukenivat, nyytti putosi permannolle ja kaikki vaatteet menivät hujanhajan. Anna rupesi niitä kokoilemaan, mutta samassa kuului kärryjen jyrinä.
Hän avasi täyteläisen nyyttinsä ja levitellen eri vaatekappaleita sanoi: »Kyllähän minä ajattelin säästää nämä Juhanille isänsä perinnöksi, mutta koska nostoväki niitä tarvitsee, niin menkööt sinne. Katsokaas tätä ja tätä. Eipä tiedä, saako poika elääkään niin kauan, että ne sopivat hänelle.»
Puolenpäivän aikana poikkesi taloon eräs vaimo, pani nyyttinsä penkille ja joi vettä. Anna Liisa tervehti nyt häntä kysyen: »Oletko sinä se seppä Kanasen Maija Liisa sieltä Lempaankoskelta?» »Sehän minä olen... Tämäkö se on se Antti Ihalaisen talo?» myönsi Maija Liisa. »Tämähän se on.» »Sitähän minäkin, että tämä se on.
Ensimäinen muisto varhaisimmasta lapsuudestani on seuraava: Makasin kätkyessä tuvan perällä lähellä karsinaikkunata. Katselin mustia orsia ja niiden päällä riippuvia tuoreita heiniä ja kuuntelin kärpästen surinata. Silloin avattiin tuvan ovi ja sisään astui vieras vaimoihminen. En ollut häntä koskaan ennen nähnyt. Hän jätti nyyttinsä penkille ja tuli kätkyeni luo. Sanomaton pelko valtasi minut.