United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen suunsa ei mennyt koskaan naurun=wienoonkaan, eikä ruumis hiewahtanut minnekkään päin, kädet tekiwät waan koneentapaisesti työtään. Hän ei erehtynyt yhtään ainoata kertaa ja tuntuipa siltä, että se olisi ollut melkein synti, jos niin olisi käynyt.
Ei suinkaan se itseänsäkään sääli, arveli Iivana. Nyt on kylmä aika ja tuuli. Jos hän hiipii talojen takaa ja pistää valkean, niin mitä hänen teki; polttaa pakana talon, ja minkä hänelle sitten voi. Jos hänet saisi kiinni juuri siinä toimessa, niin ei hän sitten ainakaan minnekkään pääsisi.
Ei näiltä kuusikoilta voinut nähdä loitommalle minnekkään päin, eikä maisemaa missään tehnyt ilosemmaksi mikään kohiseva joki eikä siintävä järven selkä. Kumminkin huomasin olojen siellä olevan minulle hyvin edulliset. Tässä oli ahkeralle miehelle paljo vaikutuksen alaa, siitä ei voinut epäillä, ja parhainta oli, että voin alkaa heti. Asiain näin ollen, mieleni taas rupesi virkistymään.
Minä tarkoitan sitä, että vaikka minulla oli taskussa teidän kamarinne avain, eikä se sieltä ole minnekkään liikahtanut, minä kumminkin löysin kirjeen pöydän vihreällä peitteellä teidän makuusuojassanne. Ja missä on se kirje nyt? Minä jätin sen paikoilleen, herra. Ei ole luonnon järjestyksen mukaista, että kirjeet tuolla tavoin tulevat ihmisten luokse.
Ei nyt pääse täältä korven keskeltä minnekkään ... metsätiet upottavat, ja maantie mahtaa olla ihan paljaana ... ei niitä saata hevosella ajaa eikä kehtaa jalankaan porkata ... milloinhan päässeekään? Silloin Liisa vähän aikaa mietti, arveli: »Jokohan sanon?» ja sitten hän sen sanoi...
»Ovatko ne niitä samanlaisia?» kysyi nuorukainen levollisesti. »Ovat. Mene piiloon, mene piiloon jonnekkin; ne katsovat joskus tulitikulla ikkunan läpi!» »En minä sellaisten herrain vuoksi minnekkään mene», sanoi nuorukainen päättävästi ja nosti kuin uhmaten kädet rinnoilleen ristiin. »Ja ole sinäkin vaan levollinen!» Tumma varjo näytti kiipeevän ikkunaa vasten ylös.
Lasten sydämet hän kyllä pian oli voittanut, vaan hän ei mielestään opetuksessaan päässyt juuri minnekkään. Tämä masensi hänen mielensä. Vaan se herätti samalla hänessä halua kehittää itsensä oikein hyväksi opettajaksi, joka todellakin voisi jotakin aikaan saada. Ja sitä hän varmaan voisi, jos vain pääsisi Helsinkiin, pääsisi jatko-opistoon oppimaan.
Mikä lienee ollutkaan, mutta keskellä järveä hän muutti suuntaa ja alkoi soutaa suurta pyöröä, veden yhä kohistessa vaahtona kokassa. Hän souti yhden pyörön, souti toisen. Silloin hän tunsi: minun elämäni on niinkuin tämä, pyörimistä paikallaan, pääsemättä minnekkään, Ei, nyt teen lopun, se on kuitenkin tehtävä! Hän heitti airot valloilleen ja nousi seisomaan silmänräpäys, ja hän on päässyt!
Kävimme sieltä voin ja särpimen haussa, niin näin tään siellä.» »Eikö me lähdetä, Jussi?» kysäsi Erkki, vaikka hän ei tiennyt, mistä sitä nyt pääsisi, kun lautta oli toisella puolen, saari toisella ja köysi niiden välissä veneen edessä. »Elä nyt lähde minnekkään saikkaroimaan!» virkkoi joku tukkilainen.