United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
He eivät olleet pääasia ainoastansa täällä laiturilla, vaan olivat tätä nykyä koko maassa. Heitä katsottiin joka paikassa samalla uteliaisuudella ja osanotolla. Sillä heillä oli niin he sanoivat uuden ajan avaimet käsissään, uudet aatteet ja uudet tehtävät. Ei kukaan huomannutkaan heidän rinnallaan muita lähtijöitä laiturilla.
Ja oli nyt kuorman harja melkein räystästen tasalla. Tulipa Sampan vaimokin Reeta-Liisa katsomaan lähtijöitä ja pirttiin tultuaan hyväntuulen näköisenä sanoi: »Onpa tuossa kartanolla kuorma, joka hieman muistuttaa majanmuuttokuormaa.» Se se onkin, sanoi Martta. Mutta kun toki tulitkin meitä auttamaan, kiitteli Martan äiti.
JUNKKA. Vai niin. Kai sinä sen jo olet saanut tietää, että sinut siirretään Patriaan? Patriaan? Siinäpä se nyt oli! Minut siis pantiin Onneen vain valekapteeniksi, että saatiin siihen pestatuksi miehet. JUNKKA. Mitä sinä puhut? VARJAKKA. Heti alkuaankin sitä epäilin. Enkä minä yksin. Suureksi hämmästyksekseni ei pestauksessa ollut halukkaita lähtijöitä Onneen.
Jotkut ostelivat vielä vehnäsiä, toiset heittelivät hyvästejä, hevoset kuopivat maltittomina kärryille noustaessa. Uutela oli aivan ensimäisiä lähtijöitä. Hän ei paljon katsellut eikä kuunnellut. Hänen mielensä täytti yhä tuo yksi ajatus, mielihyvä siitä että heidän kirkossakäyntinsä oli saanut sellaisen sisällyksen.
PASANTERI. Kapteeni arvatenkin tuli tiedustelemaan, olenko saanut miehiä Onneen. Asia on niin, ettei ole halukkaita lähtijöitä. ONNEN HERRA. Pappa käski sanoa, ettei tarvitsekaan enää tiedustella. Pestaus Onneen toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden mukaan ja tarjotaan vain tavalliset palkat.
Nytkö jo?... ja tyttöjen äänessä oli niin vilpitöntä ja koomillisen epätoivoista surua, että se lähtijöitä samalla sekä nauratti että liikutti. Meille on avautunut uusi maailma, uusi maailma, kuiskasi Naimi Robertille. Niin minullekin. Rovasti nosti ison melun kuullessaan, että vieraat todella aikoivat lähteä. No, mutta eihän yön selkään! Yötä myöten on niin viileä astua, sanoi Lönnrot.
Minä tapasin ystäväni tohtorin "bar-room'issa", joka oli täynnä ihmisiä kuin pörssi tahi rautatien pysäyspaikan odotus-sali, todellinen yleis-sali, jossa tulijoita ja lähtijöitä tungeksi ja jossa jokainen sai ilman maksotta jäävettä, biskveitä ja chester-juustoa. No tohtori, sanoin minä, milloin lähdemme? Tänä iltana kello 6 aikana. Menemmekö Hudson-rautatietä?
Ja ehkä ... kuka tietää» hänen äänensä katkesi »hyvästi, Kyllikki!» Oli sunnuntai-iltapäivä. Tukkilaiset tekivät lähtöä. Kylän nuoriso, jopa joukko vanhempiakin ihmisiä oli keräytynyt Kohisevan alla olevan lahden rannatse kulkevalle maantielle lähtijöitä katsomaan. Lahti oli jo tukeista puhdas, miltei tyhjä häntäpuomi liukui miesten vetämänä nopeasti suvantoa alaspäin.
Huomenaamuna nousevan auringon rusko valaisi vasta korkeampien vaarojen lakia, kun Mikko ja Auno säännöttömiksi mykerretyt ja nuoranpalasilla sidotut vaaterykelmät selässään työntyivät Virtalan portilta tielle, minne isäntä ja emäntä saattoivat lähtijöitä ja viime kerran käsiä puristaessaan sanoivat: Miloinkahan teitä nyt näkee tai näkeekö milloinkaan?
»Kyllähän niitä palkan edestä aina olisi lähtijöitä», tuumi Jussi. »No, palkaksihan se tulisi, mikä pitää vedätyspalkkaa maksaa», arveli Erkki. »Palkaksi! Yhtä verran tulisi siitä palkasta ansioksi kuin sinulle tervanruukusta sulaa tappiota», tuumi Jussi. »Lopulleen kaksi penikulmaa palavaa koskea venettä nostaessa, meneehän siinä aikaakin kolme kertaa sen edestä mitä vetopalkka maitse maksaa.