United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ilma on mietoa, siinä on kevään henki, sillä on kesän tavat: hien loihtii otsalle, ahavan poskille. Kuin ulkoolta tullaan huoneesen, näyttää silmissä pimeältä, sanotaan silmien jääneen ulos. Ulkoolla on enemmän valoa, sillä jo aikoja sitte on valkeus voittanut pimeyden. Ja voitto alkoi Tapaninpäivänä kukonaskeleella, niin suuri on joulun merkitys talven vaiheissa.
Muutamat ovat nojanneet päänsä rintaa vasten, toiset ovat heittäneet sen taaksepäin. Aamunkoi alkaa jo valaa ruusuhohdettaan yli kaiken maan. Ilma on raitis ja kaunis. Sotamiehet heräävät. Loistava aamu loihtii heidän eteensä tuntemattoman seudun pimeästä ja usvasta. Missä on nyt Pognembin? Ympärystö on jo tuntematon, ja kaikki on toisenlaista.
Ah! kun elää ilman tarkoitusperää, kun ikäänkuin seisoo käytännöllisen elämän ulkopuolella, joka suo tointa ja voimaa sisälliselle ihmiselle, kun ei mikään jalo pyrkimys, ei mikään suloinen ystävyys, ei mikään jokapäiväisen elämän viehätys vaikuta ainakaan yksityisseikkoihin katsoen elämän iloa, silloin levottomuus taukoamatta riehuu ihmissydämmessä turmellen terveyden, hyvän mielen, hyvyyden, jopa omantunnon rauhankin ja loihtii esiin kaikki hornan aaveet.
Mutta kun kansassa tapahtuu jokin uudistus, vaikuttaa se joka taholle, panee kuin kevättulva vauhtia kaikkiin seisoviin vesiin, loihtii lehtiä siihen, missä ei olisi luullut oksiakaan olevan, antaa kaikille taipumuksille oikeuden orastaa. Kuka olisi voinut muutama vuosikymmen sitten uskoa, että kansallinen innostus voisi ulottaa tehovoimansa liikealallekin siinä määrin kuin se nyt on tehnyt?
"Mutta eräs olento, jonka piirteet sinä olet perinyt, jonka kuvan sinun näkemisesi loihtii esiin haudasta, nuoruuden aikaisesta menneisyydestä, on kutonut salaperäisen, pakottavan siteen sinun ja minun välille. "Nyt saat viholliseni läsnäollessa tietää pyhän salaisuuteni, jonka olin aikonut ilmoittaa vasta silloin, kun olit kokonaan tullut pojakseni.
Pahimmassa tapauksessa sanoo Renan syrjäsilmäyksellä kommuunin järjettömyyteen ja kauhuihin on maan päällä synnytettävä tieteen hirmuvalta, joka pitää alituisessa vavistuksessa tyytymättömän massan. Niillä mielikuvilla, joita Renan tästä hirmuvallasta loihtii esiin, on melkein painajaisunen kaameus näkyy selvästi, kuinka hänen mielensä tasapaino oli järkkynyt.
Väinämöinen aavistaa, että taistelu pohjolaisia vastaan on oleva tuhoisa hänen omallekin väelleen, mutta ennenkuin hän heittäytyy toivottomaksi, hän vielä koettaa viimeistä mahtikeinoa. Turvautuen hänkin puolestaan taikataitoonsa hän loihtii mereen suuren salakarin, johon Pohjolan pursi ajautuisi.
Keskellä kylmintä talvea, nietoksien alta ja tuiskujen läpi loihtii se kukkaset esiin. Se laskee ne surunsa seppeleenä muistojen haudalle, pyhittää ne murheensa merkiksi hyvien töiden tekijälle. Eikä se kuitenkaan suruansa ajattele, eikä kukat ole ainoastaan kaipaukselle omistetut. Ne ovat toiveiden tarhasta poimitut, ja ne lemuavat luottamusta parempiin päiviin.
Pratjaahaaraa harjottaessaan yrittelijä oppii näkemään, että ajatus on aivankuin nuori hillitsemätön varsa, joka kulkee omaa tietänsä, juoksee omin päin. Kaikenlaisia kuvia ajattelija loihtii hänen silmiensä eteen. Hän koettaa hillitä ajatuksiansa, mutta kun hän saa kiinni yhdestä linjasta ja pysyy siinä muutaman hetken, tulee äkkiä kuin pysähdys, ja toisia ajatuksia nousee mieleen.
Hän seisoi nyt miestensä edessä, papin ja heidän väliin asettuen, ikäänkuin estääkseen heitä hänen haltuunsa joutumasta. Kaikki omani saatte! huusi hän... Varokaa itseänne! Se loihtii ja lumoo teidätkin ... naiset jo lumosi ja vielä miesten mieletkin kääntää. Vieras se on teille, velho ja viettelijä, minä olen kanssanne samaa sukua ja heimoa ... pois hänet ajakaa ja minut vapauttakaa!