United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Tule alas, Leif!" huusi hän, "minä pidän sinusta eikä sinulla siellä ylhäällä ole mitään haettavaa!" Leifin nähtiin miettivän vähän aikaa, pari silmänräpäystä vain, mutta sitte hän läksi yhä ylemmäksi. Hän oli vakava sekä kädeltä että jalalta, sentähden kävikin kauan kaikki hyvin. Mutta kohta hän sentään alkoi väsyä, sillä hän näkyi yhä useammin lepäävän.
Islantilaisten löytöretket Amerikaan eivät vaikuttaneet mitään pysyväistä asuttamista Euroopalaisten puolelta, vaan jäivät pian kyllä melkein aivan unohduksiin. Leif Eerikinpojan ja hänen seurueensa löytö ei ollut aikaan saanut mitään käytännöllistä tulosta.
Pikku kiviä vieriskeli hänen jalkainsa alla, soraa Ja multaa vieri alas, muuten oli aivan hiljaista; joki vain taempana kohisi virtapaikoissa, vaikka sekin ääni kuului hiljaa ja lakkaamattomuutensa tähden pysyi huomaamatta. Tunturi kävi kohta jyrkemmäksi; kauan riippui Leif ainoastaan toisen kätensä varassa, etsien tukea jalalleen, mutta ei voinut löytää.
Nämä pitävät pääasiassa yhtä Haukinkirjan kertomuksen kanssa Grönlannin ensimäisestä asuttamisesta, mutta eroavat siitä siinä kohden, ett'ei se mies, joka ensiksi näki Viinimaan, muka ollutkaan Leif Eerikinpoika, vaan munan Bjarni Herjulfinpoika, ja että tämä tapahtui jo vuonna 985.
Leif tarttui taaskin kädellään ylemmäksi kiven särmään, mutta se petti, tyttö näki sen selvään; Leif tapasi toisella kädellään, sekin petti. "Leif!" parkasi tyttö, niin että vuori soi vastaan ja kaikki muutkin yhtyivät huutoon. "Hän putoaa!" huusivat he ja ojensivat kätensä ylös, sekä miehet että naiset.
Siihen aikaan, josta tässä kerrotaan, oli Antinkylän paras poika Leif, vaikk'ei hän ollut kylän omasta suvusta. Hänellä oli kähärä tukka ja pienet silmät; kaikenlaisissa leikeissä oli hän sukkela eikä ujostellut naistenkaan seurassa. Hän aikaisin uhkaeli kerran vielä nousevansa kotkanpesälle; mutta vanhat ihmiset arvelivat, ett'ei hänen sitä tarvitsisi niin julki kuuluttaa.
Silloin nousi pitkäkasvuinen, nuori tyttö kiveltä, jossa oli yksin istunut. Hänen sanottiin jo lapsena lupautuneen Leifille, vaikka Leif ei ollutkaan omasta suvusta. Hän ojensi kätensä ylöspäin ja huusi: "Leif, Leif, miksi näin teet?" Kaikki kääntyivät tyttöön päin; isä seisoi vieressä ja katsoi häneen ankarasti, mutta tyttö ei häntä huomannut.
Vasta kuusitoista vuotta myöhemmin olisi, Flatö-kirjan mukaan, Leif Eerikinpoika tehnyt varsinaisen löytöretken Viinimaahan. Flatö-kirja näkyy kuitenkin, kaikesta päättäen, perustuvan hämärämpään muistoon kuin Haukinkirja, vaikka se toiselta puolen antaa tukea tälle.
Mutta Leif totteli vain omaa haluansa, odotteli, kunnes emä läksi pesästänsä, ja hypähti sitte kiinni puunoksaan monta jalkaa korkealle maasta. Se puu kasvoi kallion raossa, jota myöten Leif alkoi pyrkiä ylöspäin.
Tämä käännätti Leifin ja hänen seurueensa Kristinuskoon ja antoi hänelle, koska Leif sitä ennen oli yhtynyt kuninkaan sotilasjoukkoon, toimeksi palata takaisin Grönlantiin ja istuttaa siellä uutta uskontoa siirtolaisten sydämiin. Leif lähti, suostuen kuninkaan pyyntöön, uudelleen merelle, mutta kotimatka kävi kovin myrskyiseksi, ja tuulet ajoivat hänen laivansa yhä kauvemmas länteenpäin.