United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän jo asettui liikkumattomaksi, ruumiin paino varauksien raossa olevien sormenpäitten ja varpaitten varassa, ja pää kenossa katseli ylös. Näytti siltä, että hänenkin tiensä päättyy siihen, mihin muittenkin oli päättynyt.
Minä heitin pois kynäni ja tartuin molemmin käsin kukkiin... Olihan siinä mehiläisten ympäröimä katto, aron kukkia koristuksena joka tiilin raossa, ja harakatkin säkättivät tammien latvoista alas hiljaiselle pihalle! Vanhalla kuusella oli koko taakka iltapäivän paistetta oksissaan ja punaisesta ja sinertävästä arosta kurkistivat keltaiset ginster-kukat kultatähtinä! Sinisiä perhosia!
Kesti kauan ennenkuin tuomari tunsi sen verran rauhoittuneensa, että tavallisella äänellä voi sanoa, että isäntä Timonen käsketään sisään. Se olikin nokka oven raossa jo odottamassa aukaisua, kun tiesi, että hänen vuoronsa tulee Santran jälestä.
Iltarusko kultasi säteillään puiden välistä vilahtelevaa vettä, ja painuvan auringon viimeiset säteet ikäänkuin jäähyväisiksi suutelivat kainosti punehtuvaa metsää vaarojen huipuilla. Tummina kuvastivat kunnasten välitse laaksot korkeampien paikkojen varjoja; tuolla etäällä Repovaaran rinteillä väikkyi hienoa, vaaleaa huurua; yö levitti utuisen vaippansa uinuvan luonnon yli. Yksinäinen käki kukahti silloin tällöin, ikäänkuin valveilla pysyäkseen, ja jossakin muurin raossa kirskahti yksinäinen sirkka. Sitte oli kaikki hiljaa niin hyvin ulkopuolella kuin varustuksen sisässäkin. Vieläkin hiljainen hetki seurasi.
Koreasti pystypäisenä astua nöpötteli uunin luo ja suikahutti kirjan uuniin. Minä vaan ajattelin siskoa, että jos olisit tikkuna hampaan raossa, niin heti rusahtaisit.
Läkkilään lähtö. Lähin lassa Läkkilähän, Päätäni panettamahan, Silkillä siottamahan; Läkin koirat haukkumahan, Minä aialle kavahin, Aita allani mureni; Minä lennin lepikköhön, Lepikkö mereksi muuttui; Minä korpehen ko'ime, Korpi hiekaksi helähti; Minä karsin kankahalle, Kangas muuttui kallioksi Kurki kallion raossa.
Ne ovat varmaankin menneet kylälle tanssiin, rengit niinkuin piiatkin, sanoi hän vähän hämillään naurahtaen. Kuinkas nyt sitten ? Ei se mitään tee, minä kyllä saan hevosen riisutuksi, kun te vain pääsette sisään. Ajatelkaa, jos he olisivat vieneet avaimetkin mukanaan... Sitten kai täytyisi meidänkin lähteä tansseihin. Eipä tarvitsekaan ... täällä onkin verannan avain seinän raossa.
Olikin se Pekka nyt miestä mielestään. Kaiken talvea oli jänislanka ollut pellon alla aidan raossa ja melkein joka päivä oli hän käynyt pyydystään kokemassa, mutta aina oli se ollut tyhjä. Nyt oli siihen vihdoinkin käynyt, kun ei sitä enää osannut odottaakaan. Pekan posket hehkuivat, silmät loistivat ja voiton riemulla riiputteli hän saalista takajaloista. Kaikki muut häntä kehuivat, äiti vaan ei mitään virkkanut.
Jotkut sanoivat hänen tänne paenneen erään murhan tähden, ja sentähden muka oli hänen sukunsa niin mustaverinen; toiset taas sanoivat mustaverisyyden syyksi tuntureja, jotka asujamilta peittivät auringon jo kello viisi iltapäivällä keskikesälläkin. Tämän kylän yllä riippui kotkanpesä. Se oli kallion raossa ylhäällä tunturin kyljessä.
Sanoi vanha Väinämöinen: "Lysti on venon vesillä, purren juosta jolkutella, veet väljät välkytellä; vaan kuitenki, kaikitenki, kun et mieline merisin, niin on maisin matkatkamme, rantaisin ratustelkamme!" Sylkytteli miekkoansa vuoren rautaisen raossa, itse tuon sanoiksi virkki: "Jo minä terällä tällä vaikka vuoret poikki löisin, kalliot kaha jakaisin!"