United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täällä on Kultalassa nuin sata taloutta.» »Se on tosi» huusivat talonpojat. »Kukin talous,» sanoi Toivonen, »saapi vuodessa kaksikymmentä syltää puita, paitsi risuja, yhteisestä metsästä.» »Tosi sekin on,» sanoivat Talonpojat. »Ja niin paljon tarvitseekin joka talous,» puhui Toivonen; »muutama enemmin, toiset taas vähemmin, jotka ruokansa tuottavat yhteisestä ruan laitoksesta.
Toivonen kätteli kaikkia entisiä tuttujansa, kohtasi kaikkia ystävällisesti, ja sanoi aikovansa taasen asua heidän tykönänsä Kultalassa; hän oli jo kyllästynyt sotaväkeen, ja oli iloinen hengissä sieltä pois päästyänsä. Nyt tahtoivat jokainen häntä vetää krouviin, yksi sinne, toinen tänne: nyt piti muka juotaman hänen terve-tultuansa, ja hänen piti heille sota-asioistansa jutella.
Ymmärrettävä on että nämät kaupungin herrasväet eivät olleet kiittämätä ja kostamata tätä iloa ja huvitusta, jota he Kultalassa nautitsivat, ja kaikki vieraiden varaksi tehdyt rakennukset ja kaunistukset huoneissa ja kryytimaissa kyllä maksoivat vaivan ja kulutuksen. Myös talvellakin tuli usein vieraita reellä ajain. Ja missä olikaan parempaa eli hupaisempaa paikkaa?
Nytpä taisivat kaupunkilaiset ymmärtää, kuinka Kultalassa vuosi vuodelta saatiin aina parempata ja enemmin hedelmää, josta hyvinä vuosina tuotiin kotia suuret rahat. Siinä nyt ei nähty mitään taikaa. Mutta niin vähästä karjasta saada niin paljon voita ja juustoa, sepä nyt oli eriskummainen konsti!
Mutta minä surkuttelen ihmisiä. Minä tunnen niitä niin monta, ja enimmät ovat sangen pahoja. Katso vaan ihmisten viheliäisyyttä tässä köyhässä Kultalassa. Eikä tuo juuri niin aivan paljo maksaisi heitä siitä auttaa. Mutta, Jumala nähköön! ihmisrukat tulevat niin kuin eläimiksi ja sepä se juuri on kovasydämmisten rikkaitten mieliksi.
Ja nousivatkin, tätä kuultua, Karhulalla ja hänen vaimonsa sisarella hiukset, eivätkä saattaneet muuta, kuin uskoa tätä salaisuutta likimmäisille ystävillensä. Muutaman päivän perästä tiesivät ihmiset Kultalassa paljon enemmin, kuin myllärin emäntä oli sanonutkaan. Tiettiin muka, että Toivonen oli liitossa helvetin ruhtinaan kanssa, jolle hän oli omalla verellänsä kirjoittanut sielunsa.
Niillä ajoin kultalalainen sai ilman velkakirjata eli pantita ja takaukseta, ainoastaan rehellistä sanaansa vastaan, kaupungista lainaksi satoja ruplia ja enemminkin. Silloin oli Kultalassa vielä kultainen aika.» Tällainen Toivosen puhet oli kaikille mieliksi, ja muutamat sanoivat: »Kylläpä se puhuu oikein!» Mutta hän puhui vielä enemmin ja sanoi: »Nyt ei ole enään niin.
Hiljaan yöhön kestivät nuorukaisten tanssit, ja kuului kaikilta puolin soittoa ja laulua huoneista, pihlajan alta ja kryytimaista. Puhuttiin ja puhutaan vielä kauvan Kultalassa tästä ihanasta päivästä. Ja Toivonen kutsuttiin siitä saakka ei muulla nimellä kuin Isä Toivonen ja hänen suloinen Elsansa: Muori Elsa.
Jos ystävänsä kadottaa Niin suru sijaan jää, Voi sitä suurta tuskaa, Voi sitä ikävää. Kaukaisessa kultalassa, rikkaassa Amerikassa, etäältä synnyinmaansa, Suomen rannikoilta, on Hanna eleskellyt puolisonensa. Köyhyys on perheestä kaukana. Onni on suosinut kauppa-asioita. Varallisuus lisääntyy. Hanna vaan ei tunnu tulevan onnelliseksi melkoisen tavaran paljouden keskellä.
Elsan jälleen tultua vuoteelle lapsensa tykö, tulivat hänen vanhempansa, sillä he olivat kutsutut kummiksi. Myllärin emäntä ei saattanut niin sanoa, kuinka olivat huoneet koristetut, kuinka olivat kaikki liikkeellä kylässä, ja hän huusi ehtimiseen: »Ei suinkaan sellaisia ristiäisiä ole koskaan nähty Kultalassa! eihän ruhtinaankaan eli kuninkaan syntymistä niin kunnioiteta.»