United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt Laarakin otti asian lujemmalle ja antoi lautamiehelle käskyn Eliaksen manaamisesta oikeuteen, mutta Eliasta ei löytynyt. Laara toivoi tällä lailla juorupuheiden loppuvan, ja kun ei muuten päässyt siitä selville, neuvoi hän Piatan kylällä liikkuessaan puhuttelemaan ja kuulustelemaan. Varsinkin halutti tietää, mitä Karvosen emännällä olisi sanomista.
Elias oli ennättänyt nähdä tulen valossa Karvosen ja lähti nyt käsi suorana töytäämään sen kimppuun, mutta rymähtikin pimeässä pöytää vasten. Tähän vastukselliseen pöytään suuttui hän myös ja lähätti sen menemään toiselle puolen huonetta. Elias! Oletko sinä tullut hulluksi! koetteli Laara kieltää niin kovasti kuin jaksoi. Asetutko hyvällä! kuului toinen ääni samasta nurkasta.
Itku oli lakannut. Voimakkaat jälkinyyhkytykset vain kuohuttivat mieltä, mutta katse oli entistä uhkaavampi ja mieli suuttumuksesta ja harmista halkeamaisillansa. Hän kulki Karvosen vanhan, yksinäisen ladon ohi. Vihainen silmäys osui siihen ja hän uhitteli: »Ja vaikka tuohon latoon panisivat eivätkä antasj syyväkään, niin en vuan luve!»
Siellä sinä pian pääset tietoon missä on Karvosen talo, ja pyrihän siihen, niin ehkä et tarvitse muualle mennäkään. Laara ei päässyt selville, neuvoiko tämä mies omaansa vaiko muiden taloon, eikä rohjennut sitä itseltään kysyä. Kylän ja talon nimet pani hän tarkasti muistiinsa, sillä onhan se mielelle jotain somempi, jos on vähänkin ohjausta minne mennä.
Ne halveksivat häntä aivan kaikki, mutta mitenkäpä niille saanee kostetuksi, ne ovat niin arvokkaita olevinaan. Ensimmäinen oli kotiinsa kiirehtimään Karvosen emäntä, ei niin omasta puolestaan, vaan että saisi pois miehensä häpäisemästä ihmisten pitoja. Mutta tämäpä ei ollutkaan niin halukas, kun oli vasta päässyt oikealle juhlatuulelle ja löytynyt monipuolista huvia.
Jokainen jo alkoikin ymmärtää, mutta ei yksikään rohjennut tarkemmin kysyä, kun pelättiin olevan seurassa liian läheisiä. Toiset jo nousivat siirtyäkseen toisiin huoneisiin, paikoilleen jääneet rykästelivät puheen puutteessa. Vai on täällä semmoisia, jotka eivät näe Laaraa alalleen, tarttui Karvosen emäntä Laaran puheeseen. Eikö nyt tekisi mielesi meille palvelukseen?
Huomattavimmiksi tulivat navetat, sillä niiden täytyi olla suuria, suurelle karjalle. Talot eivät olleet tiheässä, sillä niitä erotti toisistaan moni pieni järvi tai oikeammin lampi. Lampia yhdisti toisiinsa hidasjuoksuiset purot, ja näiden varsilla kasvoi laajalti pitkää heinää. Tälle kylälle seisahtui Laara ja meni neuvoa seuraten Karvosen taloon.
Oletko sinä kivulias? kysyi herra katsellen päästökirjaa, jonka hän oli siepannut Emmin kädestä. En, kuiskasi Emmi. Itsekseen hän päätti, ettei koskaan valittaisi, kolotti jalkoja kuinka kovasti hyvänsä. Herra pisti päästökirjan taskuunsa: antoi hänelle pari markkaa pestiä ja niin oli asia ratkaistu. Tulet köyri-iltana Karvosen taloon ja kysyt Hartosen herrasväkeä, sanoi rouva.
Ei tarvinnut sen kummempaa tapahtua kuin että Karvonen istuutui mustine partoineen vanhan Kuhjolaisen rinnalle ja alkoi tälle hiljaa supatella. Katsojat näkivät näiden kumpaisenkin kasvoista, mitkä asiat ovat puheena. Tämän yksinkertaisen leskiukon rinnalla oli Karvosen hyvä näyttää sukkeluuttaan.
Paljon oli ensin aprikoimista, ketä kutsuisi ja ketä ei. Luulosta syntynyt viha vastusti alussa hyvinkin paljon, mutta kutsumamatkalle lähdettyä alkoi mieli lauhtua, kun pahansuoviksi luullut ottivat kotonaan mitä ystävällisimmin vastaan. Karvosen joukot saivat kumminkin jäädä kutsumatta, siihen oli monenlaisia syitä.