United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin Ali Chodjah tarttui häntä käsivarteen kiinni. Hyvä, sanoi hän, minä menen nyt tuomarin luo, hänelle et ainakaan voi valehdella. Mutta pidä mielessäsi, että varotin sinua. Ali Chodjah odotti vielä pari päivää, sillä hän toivoi Mustafan katuvan ja tunnustavan tekonsa. Mutta kun hän ei sitä tehnyt, niin Ali Chodjah meni tuomarin luo ja kertoi hänelle asiansa.
Tuomari kuunteli hänen kertomustansa ja kysyi: Onko sinulla todistajia? Oi herra, vastasi Ali Chodjah, minä en uskaltanut kertoa kellekään, mihin rahani olin piilottanut, mutta minä luotin ystävääni ja luulin, että hän oli rehellinen mies. Sitten minä en voi muuta tehdä, sanoi tuomari, kuin käskeä mies valalle.
Eipä kestänytkään monta viikkoa ennenkuin Ali Chodjah palasi kotiin. Ensi työkseen hän meni ystävänsä, Mustafan, luo. Hän tervehti iloisena ystäväänsä, joka koetti myös tekeytyä iloiseksi, vaikka hän sydämessään tunsikin levottomuutta ja pelkoa.
Odotahan hiukan, sanoi pieni tuomari miettivän näköisenä, ennenkuin vannot, tahtoisin nähdä sitä saviruukkua, jonka Ali Chodjah antoi sinun haltuusi. Se pojista, joka oli Ali Chodjah, läksi etsimään jotakin astiaa ja palasi hetken kuluttua rikkinäinen ruukku kädessä. Onko tämä sama ruukku, joka oli sinun aitassasi? kysyi tuomari Mustafalta. Hän myönsi sen samaksi.
Tuo oikeusjuttu oli varmaan herättänyt koko kaupungin huomiota, koska lapsetkin siitä puhuivat, ja hän päätti kuunnella, miten tuo pieni tuomari suoriutui asiastansa, ja minkä tuomion hän langettaisi. Molemmat pojat, jotka olivat olevinaan Ali Chodjah ja Mustafa, astuivat nyt tuomarin eteen, ja tämä kysyi heiltä: Ali Chodjah, mistä sinä syytät tätä kauppiasta?
Mustafa saapui röyhkeänä tuomarin eteen ja vannoi, ettei hän ollut rahoja nähnyt eikä tiennyt niistä yhtään mitään. Ja kun todistajia ei ollut, niin tuomari julisti hänet syyttömäksi. Ali Chodjah läksi suruissaan kotiinsa. Hän ei voinut ymmärtää, miksi tuollaisen onnettomuuden oli pitänyt häntä kohdata. Mutta kaikkea toivoaan hän ei kuitenkaan kadottanut.
Harun al Rashidin hallitessa asui Bagdadissa mies, nimeltä Ali Chodjah. Hän harjoitti pientä kauppaa omassa talossaan, jonka hän oli isältään perinyt. Siten hän ansaitsi niukan leipänsä. Kolmena yönä perätysten hän näki unen, joka vaikutti häneen hyvin valtavasti.
Meillä ei ole ollut niitä moneen aikaan. Maltahan, sanoi Mustafa, aitassa on ruukullinen oliiveja, jotka Ali Chodjah jätti sinne ennen matkalle lähtöänsä. Mutta siitä on jo lähes seitsemän vuotta, ja hän on varmaan sillä retkellä kuollut, koskei häntä ole takaisin kuulunut. Haepas ruukku aitasta, ja jos oliivit ovat vielä tuoreita, niin voimme syödä ne hyvällä maulla.
Oliivikauppiaat olivat ruukusta ottavinansa muutamia oliiveja, maistelivat niitä ja vakuuttivat: Herra, nämä oliivit ovat erinomaisen hyviä ja aivan tuoreita. Sepä kumma, sanoi tuomari, sillä ne ovat jo seitsemän vuoden vanhoja. Seitsemän vuotta sitten, kun Ali Chodjah läksi pyhiinvaellusretkellensä, hän pani ne tähän astiaan.
Hän otti poikaa kädestä kiinni ja astui hänen kanssansa tuomioistuinsaliin, jossa koko hovi oli koolla. Ali Chodjah ja Mustafa seisoivat keskellä lattiaa, ja vähän matkan päässä heistä tuomari, joka oli langettanut väärän tuomion. Sillä kalifi tahtoi antaa hänellekin pienen opetuksen, miten tuomittaessa oli otettava asioista selkoa.