United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikka Ione tunsikin olevansa täydellisesti tuon omituisen ja hirveän miehen vallassa, ei hän kuitenkaan pelännyt. Toisen kunnioittava äänensävy, hänen äänensä lempeys rauhottivat hänet; ja omassa puhtaudessaan hän tunsi parhaimman suojelijansa. Mutta hän oli hämmentynyt kummastunut. Kului joku hetki, ennenkuin hän kykeni puhumaan.
"Minulla on terveisiä tukkimetsästä ja kirjekin teille", kertoi nuori mies, tähystellen Hannaa suoraan silmiin. Hanna pysyi kuitenkin levollisena, vaikka tunsikin, että sydän tahtoi rinnasta pulpahtaa, ja vaikka hänen teki mieli kuulla enemmän. "Vai niin", vastasi hän niin levollisella äänellä kuin voi. "Niin on", jatkoi mies ja hymyili. "Ehkäpä ne ovat hyvinkin odotettuja terveisiä!"
»Jos lopettaisin liikkeeni, niin minä epäilemättä kuolisin», sanoi hän. Itse teossa tunsikin hän elävänsä vasta pyörivien viinitynnyrien melussa ja siinä kirpeässä hajussa, jota uhosivat hänen suuret varastohuoneensa ja kosteat kellarinsa, joissa hän neljäkymmentä viisi vuotta sitten oli alkanut elämänsä tynnyrisepän oppipoikana.
Ensimäisen näytelmä-kappaleen loputtua katosi Mikko isänsä seurasta, mutta kuin esirippu nousi, ilmestyi hän Parisiksi vaatetettuna yksityistanssissa näytelmäkentälle. Katselijain suosio oli yleinen ja kiitoksen osoitukset samoin, niin että isäkin mielihyvissänsä taputteli käsiänsä. Mutta ihan odottamatta sai kuulla, kuka tanssia oli ja tunsikin nyt poikansa.
Kovan murheen tuotti kenraalinnan kuolema Hiljalle, mutta sepä oli kuitenkin onni, että vanha täti nyt oli hänen luonansa, sillä täti toimitti peijaiset ja kaikki mitä Hiljan toimitettavana olisi ollut, niin että Hilja parka pääsi niistä murheista. Hän tunsikin aina suuren lohdutuksen siitä, että täti oli hänen luonaan.
Tilapäisesti tunsikin tämä itsensä hieman rappeutuneeksi: omituinen tyhjyyden tunne päälaella vaivasi häntä; olisiko tuo kylmyys tullut siitä, että kruunu oli poissa? Nähtävästi huimasi hänen päätänsä. Ja kuitenkin oli hän niin kauvan toivonut tätä hetkeä, jolloin hän pääsisi tuosta vaivaavasta edesvastauksesta.
Hän ei tohtinut liikahtaakaan, jottei herättäisi pikku Mariaa. Hän piti huolta, että koko peitto jäi lapsen osalle. Hänen jäseniään särki, hänen oli vilu ja hän tunsikin sen hyvin, mutta mielisuosion ja kunnian osotuksena. Hän ei ajatellut, mutta kuitenkin tuli ajatuksia, epämääräisiä, valoisia kuvia, jotka liittyivät toisiinsa ja tekivät pimeyden eläväksi kuin pikku linnut metsässä.
Kenraalikuvernöristä, Pilatuksesta, taas tiedämme, että hän enin kaikista tunsikin omantunnon epäilyksiä, ja teki parastaan päästäkseen koko asiasta. Vasta sittenkuin hänelle huomautettiin, että Kristus teki itsensä kuninkaaksi ja oli siis kapinoitsija, myönsi Pilatus, että hänen keisarillisena luottamusmiehenä täytyy tuomita.
Kömpelö ja huonommuutensa tunteva henkilö tunsikin kohdatessaan vaikkapa vain yhden kerran hänen silmäyksensä, todellakin sellainen olevansa, ja pysyttelikin senvuoksi kaukana. Kerrotaanpa vielä kaiken muun lisäksi, että itse Kaarle XV olisi hänestä lausunut: »Hän on minun rinnallani aivan liian ylhäinen».
Hyvin hän tunsikin seurakuntansa ja tiesi jo vanhastaan, kuinka pian tässä maailmassa olojen ulkomuoto muuttuu. Sillä ihana olikin jo heti kohta pyhäinen aamu ja kaikki oli kuin kiilloitettua jälleen. Aamupuoleen oli hiukan sataa pihauttanut karjankynteen ja kun pilvet tuossa ennen aamiaista hajosivat, valaisi aurinko kuin puhtaaksi pestyä seutua.