United States or Italy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Arolla paistoi kuuma, kiiltävä ilta-aurinko; mutta siinä oli kalvetta, vilpoista ja hiljaista; ainoastaan mehiläiset hyrisivät, ja ylhäällä huusivat harakanpojat. Minulla oli tavattoman suuri olkihattu käsissä, jonka Ilse noin viisi vuotta sitte oli tuonut kaupungista; siitä ratkoin pois ruusunvärisen silkkinauhan, joka ennen oli ollut silmäteränäni.
Tataarit ovat rotevaa kansaa, kasvot jyrkät ja terävät, kuten pronssiin hakatut. Sitä vastoin ovat kirgiisit nämä myös muhamedilaisia jotka asuvat arolla Omskin ympärillä ja joita näkee kaikkialla kaupungissa, lyhytkasvuisempaa vinosilmäistä kansaa. Ne näyttivät raaoilta mutta kuuluvat olevan hyvin vieraanvaraisia.
Seinät suuressa salissa, johon olimme tulleet, olivat lattiasta kattoon asti kirjojen peitossa; "peitetyt niin monilla kirjoilla kuin kanervan kukkia oli arolla," arvelin minä. Siinä oli tilaa ainoastaan neljälle viheriäisillä villavarjostimilla peitetylle ikkunalle ja kahdelle ovelle. Vasen ovi oli selki selällään siitä pääsi toiseen suureen huoneesen, niihin valo tuli ylhäältäpäin.
Ne tiesivät vielä enemmän kuin me muut. Ne olivat nähneet kummun kaiken sisällisen loisteen, olivat kentiesi juoksennelleet purppurapeitteellekin. Minä kadehdin heitä ja halusin hartaasti saada kerran nähdä ne salaiset ihmeet. Aina siihen hetkeen asti oli suuri hautakumpu ollut minun puutarhani, metsäni ja kieltämätön omaisuuteni. Dierkhof, kotini, oli ypöyksin arolla.
Pyhä mies hän arolla vaeltaen tapas faunin pukinjalkaisen, joka alkoi puhua: »Herra, sun esirukoustasi pyytäisin, ma että taivaan iloihin, myös päästä voisin ja heimoni mun». Mut pyhä mies hän vastasi noin: »Sun pyyntösi tuskin täyttää voin, on halusi melkein toivoton, sillä pukinjalkahan sinulla on.» Mies hurja hän huusi kuultuaan tään: »Mit' on pukinjalkani tehnytkään?
Ratsumiehet arolla, huomattuaan liikettä linnassa, yhtyivät yhteen ryhmään ja rupesivat puhelemaan keskenään. Kapteeni käski Ivan Ignatjitshin asettaa tykin heitä kohtaan ja itse pisti sytyttimen reiän kohdalle. Luoti vingahti ja lensi heidän ylitsensä, tekemättä mitään vaaraa. Ratsumiehet hajosivat ja pian katosivat näkyvistä. Aro oli jälleen tyhjä.
"Tämä on velvollisuuteni itseäni kohtaan, Ilse kulta , eihän täällä ole mitään toimeentulon toivoa!" kuuluivat hänen sanansa hänen erotessaan Ilsestä, samalla kun runsaat kyyneleet vierivät alas hänen vanhoja kasvojansa myöten. "Ei mitään toivoa laajan lavealla arolla!" Minä olin kuin jähmettynyt siitä hirmuisesta jumaloitun kotini syytöksestä.
Hänen hartaista pyynnöistänsä annoin hänelle suosituskirjeen Hannoverilaiselle professori Hartille, joka olikin kyllin ystävällinen, vei molemmat herrat Lüneburgin arolla olevien muinaishautojen luo ja avautti yhden niistä... Oi minun päiviäni, minkä näköiset ne jäännökset olivat, jotka herra luutnantti antoi käsiini!
Suomessa tavattavista puutarhakasveista näimme Altailla spireapensaan, Siperian hernepuun, humalan ja myrskyhatun. Paljo meille tuntemattomia sekä pensaskasveja että yrttejä näimme sekä vuoriseudussa että arolla.
Mieke oli kaunihin mustanpilkkuinen lehmä, mikä milloinkaan oli käynyt arolla laitumella ja seisoi nyt sääret hajallaan koivun alla, nykien ja repien kostealla rannalla niukasti kasvavaa ruohoa. Se kohotti pitkän, kapean päänsä, pureskeli, kuten näkyi, halullisesti mehukasta suustansa riippuvaa ruohoa ja katsoa ällisteli minua hetkisen.