United States or Guyana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tällä kertaa d'Artagnan ei hiiskahtanut sanaakaan, hän huomasi hairahduksensa; mutta Aramiksen ystävät eivät ottaneet uskoaksensa hänen kieltämisiänsä ja toinen heistä virkkoi teeskennellyllä totisuudella nuorelle muskettisoturille: Jos asia niin on kuin väität, Aramis veikkoseni, niin olen pakoitettu pyytämään tuon liinan sinulta takaisin; sillä niinkuin tiedät, on Bois-Tracy läheisimpiä ystäviäni, enkä minä tahdo, että hänen vaimonsa kapineista laitetaan itselleen voitonmerkkejä.
Siinä on seikka, jota en voi teille sanoa, hyvät herrat, teidän täytyy vaan luottaa minuun. Mutta Lontoosen matkustamiseen tarvitaan rahoja, lisäsi Porthos, eikä minulla suinkaan ole. Eikä minulla, sanoi Aramis. Eikä minulla, sanoi Athos. Minullapa on, sanoi d'Artagnan vetäen aarteensa taskustaan ja laskien sen pöydälle.
Porthos ei nähnyt kaikessa tuossa muuta kuin lemmenkohtauksen, jonka nainen oli suonut miehelle tai mies naiselle, ja jota d'Artagnan'in ja hänen keltaisen hevosensa saapuminen oli häirinnyt. Aramis oli arvellut, että tuonluontoiset asiat olivat sitä salaperäistä laatua, johon on paras olla koskematta.
Te ette käsitä minua, herrat, sanoi d'Artagnan kohottaen päätänsä, jota samassa hetkessä valaisi auringon säde, kultaillen hänen hienoja, rohkeita piirteitänsä, minä pyydän teiltä anteeksi siinä tapauksessa, etten olisi tilaisuudessa suorittamaan velkaani teille kaikille kolmelle, sillä herra Athoksella on etukädessä oikeus tappaa minut, joka paljo vähentää teidän saamisenne arvoa, herra Porthos, ja kenties vie sen ihan kuitiksi teiltä, herra Aramis.
Peijakas, sanoi Aramis, sinullapa on oivallinen ratsu, Porthos veikkoseni. Onpa kyllä, vastasi Porthos; tämähän minulle alkujansa lähetettiin, vaikka puolison huono pila vaihtoi tämän toiseen; mutta saipa hän siitä rangaistuksen ja minä täyden korvauksen.
Kun englantilainen silloin ilman pitemmittä vastustuksitta antoi hänelle miekkansa, otti Porthos hänet syliinsä ja kantoi hänet vaunuihin. Aramis ahdisti vastustajaansa niin kiihkoisesti, että sittenkuin hän oli peräytynyt viisikymmentä askelta, pötki hän pakoon ja katosi lakeijain suureksi nauruksi.
Nuoret miehet heittivät toisilleen jäähyväiset, ja Aramis suuntasi askeleensa Luxemburgiin päin, mutta d'Artagnan, nähden ajan rientävän, lähti astumaan karmeliittaluostaria kohden, lausuen itsekseen: Totta tosiaan, ei tässä enää ole peräytymisen tilaa, vaan jos minut tapetaan, saanpahan surmani toki muskettisoturin kädestä. Kuninkaan muskettisoturit ja kardinaalin henkivartijat.
Herrat Athos, Porthos ja Aramis, vietettyään erään iloisen hetken minun ravintolassani, vallattomuudessaan pitivät semmoista meteliä että linnanvouti, joka on sangen ankara mies, panetti heidät muutamiksi päiviksi arestiin.
Minun mielestäni, sanoi Aramis punastuen, kun sormus ei ole saatu keltään lemmityltä eikä siis ole mikään lemmenlahja, voipi d'Artagnan sen kyllä myödä. Ystäväni, sinä puhut kuin kirja. Sinun neuvosi siis on... Että timantti myödään, vastasi Aramis. No niin, sanoi d'Artagnan hilpeästi, myökäämme se sitten, elkäämmekä enää siitä puhuko.
Minne sinä sanot meidän lähtevän?... Athoksen luokse ensinkin, ja jos tahdot tulla niin tule pian, sillä me olemme jo paljon hukanneet aikaa. Mutta kesken puheen, sano Bazin'ille myös. Tuleeko Bazin myös? kysyi Aramis. Ehkäpä. Kaikessa tapauksessa on hyvä että hän seuraa meitä ainakin Athoksen luokse nyt.