United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
D'Artagnan kertoo, että hän käydessään ensi kerran kuninkaan muskettikapteenin, herra de Tréville'n luona, kohtasi esihuoneessa kolme nuorukaista, jotka palvelivat tuossa kuuluisassa miehistössä, mihin hänkin himoitsi päästäksensä, ja he olivat nimiltänsä Athos, Porthos ja Aramis.
Mutta tämä päivällinen ei kaiketi liene aiottu yksin sinua varten, Porthos veikkoseni? sanoi Aramis. Ei, sanoi Porthos; odotin naapuristosta muutamia herroja, jotka juuri lähettivät sanan ett'eivät he tulekkaan; istukaa te heidän sijallensa, en minä menetä vaihtokaupassa. Hohoi! Mousqueton, istumia ja toinen mokoma lisää pulloja!
Heitä on viisi, sanoi Athos matalalla äänellä, ja meitä on vaan kolme; me saamme siis taas selkäämme, ja meidän täytyy kaatua täällä, sillä sen minä sanon, etten minä enää voitettuna mene toista kertaa kapteenin eteen. Athos, Porthos ja Aramis lähestyivät samassa hetkessä toisiansa, ja Jussac asetti soturinsa riviin.
Aramis, joka pelkäsi tahraavansa saappaansa tuommoisessa tekorapakossa, nuhteli heitä ankarasti. Athos tahtoi häntä hillitä, mutta se oli liian myöhäistä. Työmiehet rupesivat tekemään pilkkaa matkustajista ja suututtivat hävyttömyydellänsä tyynen Athoksenkin, niin että hän kannusti hevostansa erästä kohti.
Niin, samalla tapaa kuin minä, virkkoi toinen muskettisoturi, tämän uuden kukkaron niillä rahoilla, jotka hempukkani pani vanhaan. Totta tosiaan, sanoi Porthos, ja sitä todistaa se, että olen maksanut tästä kaksitoista pistole'a. Ihmettely yhä kasvoi, vaikka epäluulo pysyi. Eikös niin, Aramis? kysyi Porthos, kääntyen toiseen muskettisoturiin.
Ja minulla on kunnia vakuuttaa teille, että minä pistin yhden kuolijaaksi omalla miekallaan, sanoi Aramis, sillä minun katkesi ensimäisessä koetuksessa. Pistin kuolijaaksi tai puukotin, kuinka vaan mieluummin tahdotte. Sitä en tiennyt, virkkoi herra de Tréville vähän leppeämmin. Niinkuin huomaan, kardinaali on liioitellut.
D'Artagnan ja minä, tai oikeammassa aika-järjestyksessä minä ja d'Artagnan, vastasi Athos. Ja tuon kauhean olennon mies elää vielä? kysyi Aramis. Kyllä hän elää vielä. Oletko varma siitä? Olen. Syntyi hetken äänettömyys, jolla välin kukin luonteensa mukaan tunsi kertomuksen vaikutuksen.
Niinpä kyllä; sanoivat Porthos ja Aramis, päättäkäämme jotakin. Tuo herra on peräti jalomielinen, sanoi Athos. Mutta kaikki kolme ajattelivat d'Artagnan'in nuoruutta ja varasivat hänen kokemattomuuttaan. Meitä ei ole kuin kolme, joista yksi haavoitettuna, siihen lisänä yksi lapsi, jatkoi Athos, mutta kaiketi sittenkin sanotaan, että meitä oli neljä. Kyllä kai, mutta paetkaamme! sanoi Porthos.
Ovatko meidän lakeijamme kylliksi alttiita panemaan henkensä vaaraan meidän tähtemme? Eivät. Kunniani kautta, sanoi d'Artagnan, melkeinpä uskaltaisin vastata Planchet'ista! No niin, ystäväni, pane tuon hänen alttiutensa lisäksi vielä vankka rahasumma, joka turvaa hänen toimeentulonsa, niin voit vastata hänestä vaikka kahdesti, lausui Aramis.
Minne hän on joutunut, eikö niin? jatkoi d'Artagnan. Kuka? kysyi Aramis. Se nainen, joka oli täällä, nainen, jolla oli kirjailtu nenäliina. Ken sinulle on sanonut, että täällä on ollut nainen? kysyi Aramis kalpeana kuin kuolema. Minä näin hänet. Ja tiedät ken hän on? Ainakin luulen tietäväni. Kuuleppas, sanoi Aramis, koska tiedät niin paljon, tiedätkö myöskin minne tuo nainen on joutunut?