United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suokaa anteeksi, että minä niin puhun teidän kanssanne, mutta minä vakuutan teille, että minä, enemmän kuin mummonne, toivon teille hyvää. Eikö teillä ole yhtään ystävää, jonka luona toisinaan kävisitte? "'Ei, ei yhtään', sanoin minä, 'paitsi Maschenka ja hän on mennyt Pskoviin. "'Ettekö tahdo minun kanssani käydä teaatterissa? kysyi hän. "'Teaatterissako? Ja mitä sanoisi mummo siihen?
Kenen vaan tapaan, tervehtivät minua herrainpäivämieheksi... Helvetin harmi olla yleisön mielisenä... Ajatteleppas vaan jos nuo kolme ystävää, jotka meidän kesken sanottu, ovat suuria konnia, luopuisivat lupauksistansa ja huutaisivat minua, mikä saakelin harmi eikö se olisi. Onhan minun siis matkustaminen vaaliin, estämään kaikkia pahoja aikeita."
"Niin varmaankin on surunkin laita: kuinka toisellainen on kauhistavainen tuska ja ikävöiminen hiljan kuollutta rakasta olentoa, kuin hiljainen kaipaus muutamia vuosia sitten taivaasen mennyttä ystävää!
«Te arvostelette häntä väärin ja te arvostelette minuakin väärin.» «Minä päinvastoin tunnen hänet ja tunnen teidät, Eeva, ja sen vuoksi menen ennen vaikka tuleen kuin kuljetan kirjeitä teidän välillänne. Siinä viimeinen sanani!» «Te ette tahdo! Te ette rakasta minua eikä minulla enää ole ainoatakaan ystävää!» «Oi Eeva, Eeva, älkää puhuko noin! Te siinä teette syntiä!
ANTONIO. En voinut teitä jättää: ikävöintä, Kovempi silaterästä, mua kiihti; Eik' yksin kaipuu teitä vaikka oisin Sen tähden pitemmänkin matkan tehnyt Vaan huoli, miten teiltä kävis retki Oudossa maassa, joka vierahalle, Joll' opast', ystävää ei ole, usein Tylyltä tuntuu, kolkolta, tää huoli Haluni kanssa yhdessä mua vaati Näin teitä seuraamaan.
EBER. Nyt väistymme. Täält' emme opi uutta. Vakoova silmä tuolla vartioi Ja vierait' epäluulo täällä kohtaa. Menevät. 1:NEN VARTIA. Nuo eivätkö lie jotain roistokansaa. 2:NEN VARTIA. Kuin mekin, arvelet, joit' ei voi päästää Iloihin ylhäisten ja taivahisten, Kun meillä ylhäistä ei ystävää, Jok' ostais pääsyluvan pitopöytään Me ulkonaisen pimeyden lapset!
Kaks ystävää siin' antoi kättä, tuopa heist' istui, tuopa seisoi, pois jo kääntyin, uhonnut heist' ei kammo kauhun luopa, ei ilmi itkeneet he hahmon vääntyin, mut hänen, jonk' ol' eessä haudan juopa, soi vielä viime sanat hiljaa ääntyin, ne kuuli kummakseen laps oudon suvun, ne tunki yöstä tuhatvuotten luvun.
Jo eteiseen kuuluivat n:ro 14:stä toverien iloiset naurunpurskaukset, ja kun Ludvig syöksähti huoneeseen, kohtasi häntä kodikas näky: nuo kolme ystävää ja auttajaa kaikki paitahihasillaan paperiarkkien ja valmiiksi käärittyjen pakettien ympäröimänä, täydessä touhussa uusien käärimisessä ja osoitteiden laadinnassa.
Nehljudof kiitti oikeudenpalvelijaa, joka erittäinkin nyt näytti hänestä surkuteltavalta, ja meni valamiesten huoneeseen. Hänen lähestyessä tätä huonetta olivat valamiehet jo menossa istuntosaliin. Kauppias oli samalla tavalla iloinen, ja samalla tavalla kuin eilen oli syönyt ja ryypännyt, ja tervehti nyt Nehljudofia kuin vanhaa ystävää.
SELMA. Minusta tuntuu niin hyvälle, saatessani puhua sinun kanssasi. SELMA. Minä olen ollut niin yksinäni. Ei ainoatakaan ystävää! Ja kun harvoin saan kaupungille mennä, en juuri saa puhua kenenkään kanssa, joka RAHIKKA. Sinä pidät siis minua ystävänäsi? SELMA. Tietysti. Olemmehan me lapsuuden ystäviä. RAHIKKA. Niin! Voi kuinka sinä ilahutat minua. SELMA. Oikeinko totta?