United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yksi tovereistani, Mathew Wilson, oli löytänyt itselleen oman armaan White Eaglessa, erään farmarin tyttären, jonka kanssa hän vietti häänsä 5 engl. penik. päässä Philadelphian kaupungista. Niissä viimeisen kerran me kuusi olimme koossa, eroten sieltä kukin omille teilleen. Wilson puolestaan oli päättänyt, ettei enään milloinkaan menisi merelle.
"Ja hänen isäntänsä ottaa siitä hyödyn, tekee siitä rahaa ja kiitokseksi painaa pojalle polttomerkin oikeaan käteen!" "Te olette ihan oikeassa, herra", sanoi Wilson, sillä nämä toisen sanat olivat ihan kuin hänen sydämmestään lähteneet. "Ken on saanut sellaisen miehen orjakseen, kuin Yrjö on, eikä osaa häntä paremmin kohdella, kuin Legrée on tehnyt, hän tosiaan ansaitseekin kadottaa hänet."
"Teidän on helppo puhua, herra Wilson, mutta tahtoisinpa tietää, mitä te sanoisitte, jos indiaanit yht' äkkiä yöllä tulisivat, veisivät teidät pois vaimonne ja lastenne luota ja pakottaisivat teitä elinkautenne viljelemään maissia heille? Katsoisittekohan silloin olevanne velvollinen tyytymään siihen vai ettekö pikemmin katsoisi ensimmäistä hevosta, joka sattuisi käsiinne, luojan lähettämäksi?
Ruumiini aikoivat he venettä keventääksensä heti mereen viskata, mutta koska Wilson epäili minun vaan valekuolleen tilaan menehtyneen, antoivat he minun jäädä veneesen ja päättivät maalle haudata. Ensimmäiset virvoituksensa maalla saatuansa palasivat toverini minua hautaamaan.
Wilson maksoi melkoisen summan ja Yrjö oli luovutettu hänelle määrätyksi ajaksi. Yrjö vietti herra Wilsonin purje- ja säkkikangas-tehtaassa yleensä onnellista elämää. Usein pääsi hän asioille Shelbyn kartanoon, jossa hän ensinnä tutustui Elisabetiin.
Minä en kykene siihen toimeen," lisäsi hän; "mutta jos jollakulla on halua ja taipumusta siihen ryhtyä, ilmoittakoon itsensä!" Ei kukaan näkynyt olevan halukas, vaikka asian tarpeellisuudesta olimme kaikki yksimieliset. Kukin luuli vaan siihen olevansa kykenemätön. Arpa tuli taas kysymykseen, ja se määräsi vastoin tahtoani minut "saarnamieheksi." Wilson tuli minun apulaisekseni.
Molemmat saapuivat suureen, tilavaan huoneesen, jonka Butler, palvelijan poistuttua, huolellisesti pani lukkoon. Wilson ei tiennyt, mitenkä hän yht' äkkiä tunsi olevansa vieraan syleilyksessä. Siitä päästyään hän astui pari askelta takaperin ja silloin hänen silmänsä yht' äkkiä aukesivat. "Yrjö!" huudahti hän, "tekö se olette?" "Niin, minä se olen", sanoi nuori mies hymyillen.
Wilson oli juuri ollut ryhtymäisillään työhön, johon arpa hänet oli määrännyt. Mutta silloin olivat toverit todellakin selvään huomanneet maata edessämme. He jättivät tuon kauhean hätäkeinon sikseen ja alkoivat kaikin voimin soutaa maata kohden, ja luulivat minun kuolleen pelosta ja kauhistuksesta.
"Pidä huolta arkusta, Jim!" käski vieras ja kääntyi sitte ystävällisesti Wilsonin puoleen. "Hyvinpä sattuikin, että tapasin teidät täällä," sanoi hän, "sillä minä olen jo kauan aikonut puhella kanssanne eräästä kauppa-asiasta. Ettekö olisi niin ystävällinen, että tulisitte minun huoneeseni, siellä saisimme ihan rauhassa puhella kaikki asiamme." Herra Butler astui edeltä ja Wilson seurasi.
Suokaa anteeksi, että minä en heti tuntenut teitä. Tottahan minua, vielä muistatte, minä olen Butler Oaklandsista Shelbyn piiristä." "Kyllä tosiaankin", änkytti Wilson. Hän oli kyllä asioissa erään Butlerin kanssa, mutta se Butler oli sivistymätön ja raaka mies. "Kummallista", ajatteli hän sitte itsekseen. Juuri silloin tuli palvelija ilmoittamaan, että huone oli kunnossa.