United States or Malawi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ihmiskunta oli menettänyt uskonsa ja sen kera rauhansa ja ilonsa; levotonna ja täynnä kivulloista hellätunteisuutta se sukeltui luonnon helmaan, sieltä löytääkseen lohdutusta. Sitä ei luettu, vaan ahmittiin kyynelvirtojen valuessa. "Weltschmerz" oli saanut elävän muodon; Werther lausui selvään mitä jokainen sydän tunsi ja tuskaili.
Semmoinen suhde antaa tukea koko hänen elämälleen, se on lähde, josta sitten uhkuu rakkautta avarammallekin, kansaan, isänmaahan. Mutta sille te, neiti Werther, ette osaa panna arvoa. Agnes hymyili, veteli savuja ja katseli ylös taivasta kohti. Antti odotti vastausta. Vai kuinka? Ehkä tunnette sentään kaipuuta? Ei, ei. Hän nauroi ja pudisteli päätään. Minä tahdon olla vapaa kuin taivaan lintu.
Alma Grahn ja muuan Prytzin neideistä istuivat hänen molemmilla puolillaan, ja kaikki näyttivät kilpailevan hänen palvelemisestaan ja ihailustaan. Bengt seisoi pitkän aikaa ja katseli häntä lähestymättä. Tuossa miellyttävässä ryhmässä oli jotain, joka muistutti erästä taulua Göthen Lottesta sinä hetkenä, jolloin Werther hänet ensi kerran näkee pienien siskojensa parissa.
Sinun ihanteesi näkyy vielä olevan kaupungissa neiti Werther. Vielä hän on. Tuleeko viipymään kauvankin? En tiedä. Hän on ihan hurmannut täällä kaikki ihmiset. Herrat yhtä mittaa kiertelevät katuja siinä toivossa vaan, että saisivat häntä nähdä. Vai niin? Eikä kumma olekaan. Hän on tosiaan viehättävä. Hyvänen aika, en ole nähnyt hänen vertaistaan. Onhan hän.
Me tiedämme että vaikka Werther ja Clarissa ovat monessa katsannossa meitä niin lähellä, että me olemme yksimieliset heidän kanssaan, niinkuin ystäväin ja sukulaisten kanssa, ovat he kuitenkin runollisen ja ihannoivan luonteensa suhteen niin kaukana meistä, kuin he kuuluisivat Homeroon aikakauteen; ja tämä se on, joka luo viehätystä itse tuskaan, jota heidän kohtalonsa meissä synnyttää.
Antti, etkös herkiä, suuri poika ja Aino samoin, äiti antaa teille vitsaa, Lyyli kulta, elä itke pienein, elä mene nyt sisään, Antti, pian, minä olen ihan hukassa Näin puhelin tuskissani ja hyssyttelin Lyyliä käsivarsillani. Antti seisoi vielä siinä, hän ei oikein tajunnut. Mitä ? Onko Agnes onko neiti Werther jo tullut. On, on, mene pian. En tiedä, mikä minut pelastaa, Marikin on ulkona.
Nuori Wertherkin rakastaa onnettomasti erästä Lottenia, on täynnä sanomatonta kaipuuta, määrätöntä ikävöimistä, on suuttunut mailmaan ja oleviin oloihin, lukee vaan Ossianin runoja, on hento heikko olento ja turvautuu vihdoin itsemurhaan. Werther oli henkisesti kipeän ajan tuote.
Juurtua johonkin maapilkkuun? Kiintyä siihen tunteillaan, sydämmellään? Herra varjele, sehän olisi kauheata henkistä vankeutta. Jota kärsii mielellään, neiti Werther. Onneton se ihminen, joka ei rakkauden kahleita kanna. Te rupeatte runolliseksi. Jääkää tänne kesäksi, neiti Werther, niin käymme yhdessä katselemassa seutua. Täällä on kaunista, tiedättekö.
Sinä kuulut olevan naimisissa? hän kysyi. Olen. Mikä sinun nimesi nyt onkaan? Liisi ? Reijola. Aivan oikein. Liisi Reijola. Miehesi on ? Asijoitsia. Niin, niin olenhan sen kuullut. Minä en ole muuttanut nimeä. Olen yhä edelleen Agnes Werther. Noo, sinulla tietysti on lapsiakin. Kuinka monta? Kolme. Ooh! Poikiako ovat vai tyttöjä? Kaksi tyttöä, yksi poika.
Minun täytyi saada heidät käsiini, saada En oikeastaan tiennyt, mitä aijoin, sieppasin vaan hatun, parasollin, hansikkaat, ja läksin astumaan kievaria kohti. Ei suinkaan hän nyt kortteerissaan ollut, mutta ehkäpä siellä tietäisivät, mihin hän oli mennyt. Voisivat ainakin sanoa kenen seurassa hän oli lähtenyt.... Josko neiti Werther oli kotona? Kyllä vastattiin minulle.