Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Hän oli kyllä pikainen kuin tuli, mutta hän leppyi yhtä pikaisesti. Waan Iiwana oli toista luontoa, hänkin oli jyrkkä ja pikainen, mutta hänen wihansa alkoi siinä missä hänen waimonsa lopetti. Hän oli tuskin nähnyt waimonsa itkewän ja jo leppyneeksi, kun hän kiljasi: "Sen saat wielä muistaa, minä sanon, että nyt se on lopussa, ihan lopussa. Se mikä ei kelpaa, se ei ensinkään kelpaa."
Waan kun pelkoni oli korkeimmallaan, rupesikin kopina kuulumaan porstuasta, ja samassa astui kauhean luminen mies tupaan. Hän pudisteli lumen pois päältänsä, laski kirweensä laapiin ja kintaansa naulaan, ja meni päätäsuoraa takan tykönä olewan kätkyen ja waimonsa luo hän ei näyttänyt huomaawan minua, kun istuin warjopuolessa. "Kuinka pikku Heikki woipi?" kysyi hän hiljaisesti waimoltansa.
"Siinä, ystäwäni, näette, mitä se on tunkea ihmislapsen päähän sellaista rojua kuin tiedot ja sellaiset. Arwaahan sen, ett'eiwät ne ketään jätä rauhaan, ennenkun owat wieneet sinne, mistä ne owat tulleet." Iiwana ja hänen waimonsa tuliwat hirmuiseen tuskaan. Onneton sulhanen arweli jotakin sanoa; mutta ei löytänyt sopiwia sanoja, ja jäi awoissa suin seisomaan.
Rautatien työmiehet, heidän waimonsa ja lapsensa saiwat myös työjunassa kulkea edestakaisin. Olinpa semmoisen junan kanssa saanut luwan tehdä tuon pienen matkustukseni. Mitään säännöllistä kulkua kun ei wielä ollut, täytyi jo waraselta mennä asemapaikalle wartomaan, milloin juna menisi sinne päin, mihin minunkin oli meneminen. Oli Pohjolan kaunis elokuun päiwä.
Tämä tunto juurtui Kämälän Kaaperissa aiwan pian täydelliseksi pyrinnöksi. Hänen nuori, siweä ja siiwoluontoinen waimonsa koetti häntä hiljoilleen muistuttaa ja hillitä tuommoisista turhista mielipiteistä, mutta mitäpä se autti, koska Kaaperi itse oli isäntä ja tunsi itsensä arwon alentuwan näin wanhanaikaisissa oloissa.
Waimo oli kirkonmenojen ajan majatalossa. Hänkin olisi halulla mennyt kirkkoon, mutta ei woinut turwottuneiden ja sinisten kaswojensa wuoksi sitä tehdä. Tämä teki miehelle kipeää ja hän mietti kirkkoon mennessään millä tawalla hän woisi tuon tekemänsä wamman parhaiten poistaa. Kun hän tuli majapaikkaansa, oli hänen waimonsa, huiwi silmillä, istumassa jossakin warjokkaassa nurkassa.
Nousewa kansallissiwistys oli jo walaissut paikkakuntaa ja sen walossa oliwat ihmiset käsittäneet tehtäwänsä ja rientäneet roponsa uhraamaan kanssaihmistensä eduksi. Iloisella ja keweällä sydämellä lähti Heikki ajelemaan kotiinsa. Sinne päästyänsä oli lempeä waimonsa häntä wastaan ottamassa, waikka oli jo jotenkin myöhäinen, sillä waimo oli walwoskellut ja odotellut miestänsä kotiin tulewaksi.
Näin oli hän sentähden, kun hän tahtoi salata omaa tilaansa ja peittää miehensä rikosta. Kirkosta tultuansa meni mies suoraan waimonsa luo. "Kuinka nyt woit, rakas Mari?" kysyi mies waimoltansa. "No meneehän tuo tuossa, kaswojani waan wähän pakottaa, enkä kehtaa näyttää niitä muille ihmisille", sanoi wainio.
Waikka Juho oli sairautensa ja murheensa tähden jotenkin umpimielinen ja harwa=puheinen, jonkatähden ei hän useinkaan wastannut waimonsa puheisin juuri paljon mitään, ei Leena kuitenkaan heittänyt puhelemistansa ja keinottelemistansa Mikon ja Ainan kotia=ottamisesta, niin että Juhon wiimein ei auttanut muu, kuin siihen suostuminen.
"Mutta lujassapa se oli", sanoi kerrankin Juho erääsen tuommoiseen waimonsa puheesen ja weti piipustaan pari, kolme sawua hywin nopeasti. "Mikko raukka! Hän oli kowin sywälle langennut. Lujassa se oli, se on tosi, isä! mutta missä hän nyt olisi, jos emme olisi häntä ottaneet tukeaksemme; hän olisi warmaankin hukassa, hukassa sielun ja ruumiin puolesta. Woi, woi!
Päivän Sana
Muut Etsivät